Lähdin mukaan perussuomalaisten toimintaan vajaat 13 vuotta sitten, vuonna 2006. Koko tämän ajan media ja muut puolueet ovat motkottaneet minulle ja perussuomalaisille siitä, että puhumme liikaa maahanmuutosta. Kun maahanmuuttajamiehiin kohdistuvat raiskaus- ja hyväksikäyttöepäilyt joulu- ja tammikuussa räjähtivät silmille Oulussa ja Helsingissä, media ja muut puolueet eivät paljon muusta ole puhuneetkaan kuin maahanmuutosta, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoittaa kolumnissaan.
Oulun tapahtumat eivät ole ensimmäisiä laatuaan sen enempää Suomessa kuin muuallakaan Euroopassa. Systemaattista ahdistelua on raportoitu esimerkiksi Lahdesta ja Tampereelta, eivätkä kaikki tapaukset tietenkään päädy julkisuuteen.
Uutta eivät ole myöskään tapahtumia seuranneet reaktiot. Keskustelu muistuttaa rituaalia, jossa toistetaan pakollisia vuorosanoja. Ihmetellään hurskastellen, miksi ongelmasta ei ole puhuttu aiemmin, vaikka jokainen tietää, että yritykset puhua asiasta on tyrmätty hysteerisillä rasisti- ja fasisti-syytöksillä. Tuomitaan teot iljettäviksi, aivan kuin joku ei tietäisi niiden olevan iljettäviä.
Toistellaan sitä, ettei Suomeen voi tulla tekemään rikoksia, vaikka aivan selvästi voi. Syytetään tapahtumista "tiukentunutta" turvapaikkapolitiikkaa ja sen aiheuttamaa turhautumista, vaikka ainakin osa tekijöistä nimenomaan oli saanut turvapaikan tai jopa kansalaisuuden.
Ja haukutaan tietysti perussuomalaisia tragedialla ratsastamisesta, vaikka perussuomalaiset ovat ainoa ongelmiin johdonmukaisesti suhtautuva puolue.
Oulua seurannut keskustelu herättääkin kysymyksen siitä, mikä oikeastaan on populismia. Sekö, että pysytään omalla linjalla silloinkin, kun se ei ole muodikasta, vai se, että haistellaan yleistä mielipidettä ja yritetään tiukoilla takinkäännöillä myötäillä sitä?
Miksi puhua maahanmuuttajista eikä kaikesta muusta?
Pakolliseen rituaaliin kuuluu myös se, että toistellaan suomalaistenkin miesten raiskaavan. Miksi pitäisi puhua erityisesti maahanmuuttajien tai muslimien tekemistä raiskauksista? Esitetäänpä vertailun vuoksi muutamia muita kysymyksiä:
Miksi pitäisi puhua erityisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta, kun on myös miehiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa?
Miksi pitäisi puhua tupakoinnin riskeistä, kun myös tupakoimattomia sairastuu keuhkosyöpään?
Miksi pitäisi puhua rattijuopoista, kun myös selvin päin ajetaan onnettomuuksia?
Miehet ovat yliedustettuna parisuhdeväkivallan tekijöissä, tupakoitsijat keuhkosyöpäpotilaissa ja rattijuopot kolarikuskeissa. He ovat riskiryhmiä. Siksi toimenpiteitä kannattaa kohdistaa ennen kaikkea heihin. Samalla tavoin maahanmuuttajat ovat yliedustettuna seksuaalirikosten tekijöissä. Hekin ovat riskiryhmä.
Maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat myös eri asia siksi, että niiden määrään voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla. Suomeen muuttaminen ei ole ihmisoikeus vaan etuoikeus. Maahanmuuton haittavaikutukset ovat poliittinen valinta.
Turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset ovat moraalisestikin eri asia, koska nämä ihmiset ovat vedonneet suomalaisten hyvään tahtoon ja auttamisen haluun. Vähin, mitä heiltä voi vaatia, on kunnioitus niitä kohtaan, jotka ovat tarjonneet heille suojelua – kaiken materiaalisen hyvän lisäksi.
Kaikkea maahanmuuttoa ei pidä leimata
Monet ovat oikeutetusti huolissaan siitä, että pieni joukko mätämunia leimaa kaikki maahanmuuttajat raiskaajiksi. Tämä on kuitenkin tehokkaasti estettävissä kertomalla kansalaisille avoimesti, mitä maahanmuuttajaryhmiä yliedustus koskee.
Suurin osa Suomessa asuvista ulkomaalaisista on virolaisia ja venäläisiä, eikä näiden ryhmien suhteellinen osuus seksuaalirikostilastoissa eroa sanottavasti kantaväestöstä. Ei liioin kiinalaisten osuus. Tilastoja vääristää se, että irakilaiset, afgaanit, somalit, turkkilaiset ja syyrialaiset ovat huikeasti yliedustettuna.
Myös ruotsalaiset nousussa seksuaalirikostilastoissa
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Ruotsin kansalaiset ovat ainoana eurooppalaisena ryhmänä kehitysmaalaisten lukemissa Suomen seksuaalirikostilastoissa. Todennäköinen selitys on se, että kyseessä ovat pääasiassa Ruotsin kansalaisuuden saaneet irakilaiset, afgaanit, somalit, turkkilaiset ja syyrialaiset, jotka ovat Suomessa kyläilemässä tänne asettuneiden sukulaistensa tai tuttujensa luona.
Todellisuus on tilastojakin karumpi, sillä tilastoissa ulkomaalaiseksi katsotaan vain ulkomaan kansalaiset. Suomen leväperäisen kansalaisuuspolitiikan vuoksi noin tuhat irakilaista ja somalia muuttuu vuodessa "suomalaiseksi". Tällä on se seuraus, että heidän tekemisensä muuttuvat tilastoissa suomalaisten tekemisiksi.
Jos halutaan ratkaista ongelma, ensimmäinen askel on ongelman tunnistaminen ja tunnustaminen. Rikollisuuden ja turvallisuuden kannalta ongelma ei ole maahanmuutto kokonaisuutena vaan takapajuisista islamilaisista maista tuleva, lähinnä nuorista miehistä koostuva maahanmuutto.
Tämä on myös juuri se osa maahanmuutosta, joka on Suomen julkisen talouden kannalta erityisen haitallista, koska kyseisiin ryhmiin kuuluvat työllistyvät hyvin heikosti. Irakilaisten, somalien ja afgaanien työllisyysaste on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen 10-20 prosentin välillä, vimmaisesta kotouttamisesta ja kotouttamiseen satsatuista resursseista huolimatta.
Kuinka lyhyt on äänestäjän muisti?
Vaalien läheisyyden vuoksi poliitikot ovat paniikissa ja heittelevät toinen toistaan hurjempia ehdotuksia seksuaalirikollisuuden kitkemiseksi ja maahanmuuton ongelmien ratkaisemiseksi.
Marraskuussa 2015, turvapaikanhakijavyöryn ollessa kiihkeimmillään, kävin raportoimassa perussuomalaisten eduskuntaryhmälle, mitä Euroopassa tapahtuu ja millaisia ratkaisuja muut EU:n jäsenmaat ovat toteuttaneet tai toteuttamassa, ja tein esityksiä siitä, mitä perussuomalaiset voisivat hallituspuolueena vaatia.
Kuvaavaa on, että yksikään sittemmin sinistyneistä ministereistämme ei vaivautunut paikalle. Ryhmän silloinen puheenjohtaja lähetti paikalle edustajansa ampumaan kaikki tiukennusehdotukset alas perustuslain tai kansainvälisten sopimusten vastaisina.
Nyt, kun vaaleihin on muutama kuukausi aikaa, ollaankin yhtäkkiä valmiita muuttamaan perustuslakia ja irtautumaan kansainvälisistä sopimuksista, ainakin puheissa. Puolueet toki ymmärtävät, että kun eduskunnalla on kaksi kuukautta tehokasta peliaikaa jäljellä, mitään ei todellisuudessa ehditä tehdä. Teot jäävät seuraavan hallituksen ja eduskunnan vastuulle. Siksi on tärkeää, kuka ja keitä seuraavassa eduskunnassa istuu.
Ongelma ei syntynyt itsestään
Hallituspuolueet, ja osin punavihreä oppositiokin, luottavat äänestäjien huonoon muistiin. Niitä on syytä muistuttaa koko kevään ajan aiemmista sanoista, teoista ja tekemättömyyksistä.
Ongelma ei ole syntynyt itsestään. Se on tulos sinisilmäisestä, omista kansalaisista piittaamattomasta politiikasta. Yli 30 000 arabia, afgaania ja somalia päästettiin esteettä marssimaan Ruotsista rajan yli syksyllä 2015.
Pääministeri Sipilä esitti tulijoille avoimen kutsun lupaamalla näille talonsa Kempeleestä. Silloinen sisäministeri Orpo sanoi, ettei ketään voi pysäyttää tai palauttaa, ja että tulijoiden motiivien kyseenalaistaminen on rasismia. Sisäministeriön kansliapäällikkö Nerg vakuutti, että jokaisen tulijan taustat tiedetään.
Ironisesti juuri Kempele sai ensimmäisenä maistaa uutta normaalia, kun kaksi turvapaikanhakijaa raiskasi samana syksynä 14-vuotiaan tytön. Sen jälkeen moni on kokenut saman kohtalon. Tai päässyt jopa hengestään esimerkiksi Kajaanissa, Porissa ja Turussa.
On myös syytä muistaa, että vaikka tilanne kärjistyi vuonna 2015, se ei syntynyt vuonna 2015. Humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka on ollut leväperäistä aina 90-luvun alusta, jolloin ensimmäiset somalit saapuivat Suomeen Neuvostoliitosta. Ongelmat ovat kasautuneet ja pahentuneet vuosien saatossa niin porvarillisten kuin vasemmistolaisten hallitusten hiljaisella siunauksella.
Muutos on mahdollinen mutta vaatii tekoja eikä julistuksia
Hyvä uutinen on, että näin ei tarvitse olla. Tämä kehitys on pysäytettävissä ja käännettävissä. Ei kuitenkaan niillä populistisilla julistuksilla, joilla myöhäisherännäiset nyt hädissään täyttävät ilmatilaa, vaan johdonmukaisilla, järkevillä uudistuksilla. Perussuomalaiset ovat esittäneet niitä ennen Oulun tapahtumia, ja tarjoavat niitä Oulun tapahtumien jälkeenkin:
Ruotsi on turvallinen maa. Sen kautta tulevilta ihmisiltä ei pidä ottaa vastaan turvapaikkahakemuksia, tai ne on todettava lähtökohtaisesti perusteettomiksi.
Monet sanovat, että oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus. Näin lähtökohtaisesti onkin, mutta eurooppalainen ja kansainvälinen sopimusjärjestelmä on romahtanut sillä hetkellä, kun Välimeren ylittäneet siirtolaiset on päästetty hallitsemattomasti, rekisteröimättä ja Dublin-asetusta ja Schengen-alueen rajasääntöä rikkoen jatkamaan vaellustaan Italiasta ja Kreikasta kohti pohjoista. Oikeus hakea suojelua ei voi tarkoittaa oikeutta turvapaikkashoppailuun.
Suomi myöntää toissijaisen suojelun perusteella annettavan oleskeluluvan neljäksi vuodeksi kerrallaan, kun useimmissa muissa maissa se annetaan vuodeksi kerrallaan. Suomen on tiukennettava linjaansa vähintään muiden eurooppalaisten valtioiden tasolle.
Suojelun perusteella annetut oleskeluluvat on johdonmukaisesti peruutettava, jos suojelulle ei enää ole tarvetta. Suojeluntarve on myös tutkittava uudelleen aina, kun määräaikaista oleskelulupaa ollaan uusimassa. On pilkantekoa suomalaisia kohtaan, että maahanmuuttajat matkustelevat ja lomailevat maissa, joista he ovat paenneet muka henkensä hädässä.
Kansalaisuuden kriteereitä pitää tiukentaa. Kansalaisuuden ehdoksi pitää asettaa kymmenen vuoden maassaoloaika ja se, että tulija pystyy elättämään itsensä. On räikeän ristiriitaista, että Suomen kansalaisuuden saa niin helposti, vaikka Suomen passi on pelkästään matkustusasiakirjana yksi maailman vahvimmista dokumenteista. Kansalaisuus pitää myös voida peruuttaa vakavien rikosten vuoksi.
Suomen ei pidä tarjota tulkkipalveluja ihmisille, jotka ovat asuneet maassa vuosikausia. Tällaiset palvelut ylläpitävät ja edistävät maahanmuuttajien, etenkin kotiin jääneiden maahanmuuttajanaisten, syrjäytymistä ja kuplautumista.
Laittomasti maassa oleville ei pidä tarjota julkisia palveluja, kuten esimerkiksi Helsinki tekee. Ne houkuttelevat tänne ei-toivottua siirtolaisuutta.
Valituskierre katkaistava
Kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet pitää ottaa säilöön, jos heitä ei saada poistettua maasta eivätkä he suostu itse lähtemään. Säilöönotossa ei ole kyse rangaistuksesta tai halusta kiusata ihmisiä. Kyse on siitä, että jos Suomeen voi jäädä maleksimaan vapaasti ja täysin etuuksin kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta, se houkuttelee turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöön.
Valituskierre on katkaistava. On naurettavaa, että henkilö odottaa kaksi vuotta turvapaikkahakemuksensa käsittelyä maahanmuuttovirastossa ja hallinto-oikeuksissa ja lainvoimaisen kielteisen päätöksen saatuaan ilmoittaa kääntyneensä homoksi tai kristityksi, jolloin rumba alkaa alusta.
Suomen on käynnistettävä kunnianhimoinen taloudellinen ja viranomaisyhteistyö tärkeimpien lähtömaiden, kuten Irakin, Somalian ja Afganistanin, kanssa, jotta mahdollisimman suuri osa näistä maista saapuneista ihmisistä voidaan palauttaa hallitusti ja arvokkaasti kotiinsa.
Ei ole millään tavalla tavoiteltavaa, luonnollista tai ihanaa, että Suomessa on suuria, kasvavia ja muusta yhteiskunnasta syrjäytyneitä yhteisöjä kaukaisista maista. Paluumuutto voidaan toteuttaa niin, että se hyödyttää kaikkia osapuolia.
Nämä ovat esimerkkejä toimenpiteistä, joita voidaan tehdä ja joiden toteuttamista perussuomalaiset aikovat edistää sillä painoarvolla, jonka äänestäjiltä huhtikuussa saamme.
Vielä yksityiskohtia tärkeämpää on kuitenkin halu tehdä asialle jotakin. Halu lopettaa haitallinen maahanmuutto. Sitä ei edelleenkään löydy riittävästi poliittiselta kentältämme. Kun pöly Oulun jäljiltä laskeutuu ja vaaleista päästään yli, alkaa taas vanha laulu monikulttuurisuuden ihanuudesta, maahanmuuton välttämättömyydestä ja suvaitsemattomuuden turmiollisuudesta.