Libanonissa toimivan suomalaisen kriisinhallintajoukon komentaja, everstiluutnantti Jukka Honkanen kertoi perjantaina STT:lle, että tilanne alueella on pahentunut. Evakuointisuunnitelmat ovat valmiina tarpeen varalta.
Suomen maavoimien esikunta kertoi perjantaina, että suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat tehtäviään kiihtyneistä taisteluista ja Israelin iskuista huolimatta. Turvatoimia on tiukennettu ja evakuointisuunnitelmat tehty valmiiksi.
– Tulenkäyttö on jatkuvasti lisääntynyt operaatioalueella ja sen ulkopuolella, Honkanen kuvaili tiedotteessa.
Honkasen mukaan suomalaisjoukko on pystynyt reagoimaan ja sopeutumaan tilanteeseen saamansa koulutuksen avulla.
– Joukko on saanut laadukkaan koulutuksen, jonka aikana harjoiteltiin kaikkia mahdollisia tilanteita varten, vaativiakin. Juuri tähän joukko on koulutettu, hän sanoi.
Suomalaiset palvelevat Libanonissa osana YK:n Unifil-operaatiota, jonka mandaatti uusitaan aina vuodeksi kerrallaan Libanonin valtion pyynnöstä.
Edellisen kerran mandaatti uusittiin elokuun lopussa. Operaation keskeisimpiä tehtäviä ovat Libanonin ja Israelin välisen sinisen linjan valvonta, Libanonin asevoimien tukeminen sekä paikallisen väestön avustaminen.
Suomalaisten ja ranskalaisten rauhanturvaajien tukikohta sijaitsee alueen pohjoisosassa yli kymmenen kilometrin päässä niin sanotusta sinisestä linjasta eli sovitusta tulitaukolinjasta, joka erottaa Israelin ja Libanonin.
Lue myös: Suomalaisarvio Israelin sotastrategiasta: "Nyt ei leikata nurmikkoa, se poltetaan"
Keskiviikkona tunnelmat olivat hyvät
MTV Uutiset tavoitti Honkasen puhelinhaastatteluun keskiviikkona. Katso haastattelu yltä.
– Aika paljon olemme olleet pommisuojissa, koska Israelin asevoimat on ilmoittanut meille etukäteen, että nyt kannattaa mennä sinne, että voi tulla heidän ammuntaansa lähelle. Toki me niitä melko orjallisesti noudatamme, ettei tule turhia vahinkoja, Honkanen kertoi.
Honkasen mukaan viime kuukausien aikana on kiinnitetty enemmän huomiota turvallisuuteen. Suojarakenteita on vahvistettu ja valvontaa on tehostettu.
– Mahdollisuutemme toimia ovat tällä hetkellä paljon rajoitetummat kuin muutama viikko takaperin, jolloin saimme enemmänkin poistua tästä asemalta partio- ynnä muihin tehtäviin.
Honkanen kuvaili suomalaisten rauhanturvaajien tunnelmia rauhallisiksi.
– Kaikkeen tottuu. Se on nyt se uusi normaali, jota elämme eikä se minun silmiini millään tavalla vaikuttanut hengen huonontamisena, jopa vähän parantavana, että yhdistävä tekijä saattaa olla tämäkin.
Evakuointisuunnitelmat valmiina tarpeen varalta
Vaikka rauhanturvaajien evakuointia ei tällä hetkellä suunnitella, suunnitelmat eri vaihtoehtoihin ovat olemassa, STT kertoo. Libanonin armeija, Unifil sekä suomalainen kriisinhallintajoukko seuraavat tilannetta aktiivisesti.
Perjantaina Honkanen kertoi STT:lle, että suunniteltuja palvelusvapaita on jouduttu siirtämään ja marras-joulukuun vaihteessa kotiutuvien osalta myös perumaan, sillä lentoyhtiöt ovat peruneet lentoja tilanteen kiristymisen vuoksi.
Vaikka Unifil-operaation joukot eivät ole operaatioalueella kohteena tai konfliktin osapuolena, on Maavoimien mukaan joukkojen turvallisuuteen alettu kiinnittää erityistä huomiota. Tällä hetkellä kaikki partiointi suoritetaan ainoastaan ajoneuvoilla, ja partioita voidaan tarvittaessa perua.
Katso yllä olevalta videolta, milloin Honkasen mukaan rauhanturvaajien olisi pakko poistua maasta. Videolla kuullaan myös puolustusminiteri Antti Häkkäsen kommentit.
Suomalaisia autettu poistumaan Libanonista
Eilen perjantaina kerroimme, että Suomen Libanonin suurlähetystö on avustanut kymmeniä apua pyytäneitä suomalaisia poistumaan maasta. Ulkoministeriö suosittelee vielä Libanonista olevia suomalaisia poistumaan maasta välittömästi.
Suomen Libanonin-suurlähettiläs Anne Meskanen kertoi tuolloin STT:lle, että Libanonissa ei ollut käynnissä evakuointioperaatiota vaan kyse on ollut siitä, että suomalaisia on autettu pääsemään kaupallisille lennoille tai EU:n yhteistyössä toteuttamille lennoille.
– Yksikään EU-maa ei puhu täällä evakuoinneista. Emme ole ollenkaan sellaisessa tilanteessa, Meskanen kertoi STT:n mukaan.
– Nähdäkseni evakuointi tarkoittaisi sitä, että olisi hätä. Jos esimerkiksi lentokenttää pommitettaisiin ja tilanne muuttuisi kaoottiseksi, alettaisiin puhua evakuoinneista.
Katso myös video: Israel sanoo aloittaneensa maahyökkäyksen Libanonissa
2:23