Kaikki lapsilisistä: Näin lapsilisää maksetaan vuonna 2024

1:53img
KATSO MYÖS: Miten erottaa identtiset kolmoset toisistaan? Tässäpä näppärä kikka!
Julkaistu 17.11.2023 21:31

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Milloin lapsilisää maksetaan vuonna 2024? Lapsilisän maksupäivät vuodelle 2024 löytyvät listattuna tästä artikkelista.

Tiesitkö, että lapsilisälaki säädettiin jo vuonna 1948? Tuolloin päätettiin, että lapsilisää saivat kaikki lapsiperheet riippumatta perheen tuloista tai varallisuudesta.

Kyseessä oli Suomen ensimmäinen kaikille tiettyyn ryhmään kuuluville maksettava tuki eli niin sanottu universaali tuki, Kelan Tutkimusblogissa kerrotaan. Ensimmäisenä vuonna lapsilisää saavia lapsia olikin jo 1 167 300.

Milloin lapsilisä maksetaan vuonna 2024?

Tyypillisesti lapsilisän maksupäivä on jokaisen kuukauden 26. päivä. Päivämäärä voi toisinaan kuitenkin muuttua seuraavista syistä: jos 26. päivä osuu viikonlopulle tai pyhäpäivälle tai näiden jälkeiselle päivälle, kuten maanantaille, lapsilisän maksupäivä on edeltävä pankkipäivä.

Lapsilisä maksetaan yleensä äidille tai isälle tai muulle huoltajalle, mutta lapsilisää voi hakea myös muu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava henkilö. 

Lapsilisää alkaa saada lapsen syntymää seuraavassa kuussa, ja tuen maksaminen loppuu siinä kuussa, kun lapsi täyttää 17 vuotta.

Lue myös: Tätä kaikkea äitiyspakkaus 2023 pitää sisällään – tuotteet esittelyssä!

Lapsilisän maksupäivät vuonna 2024:

Vuonna 2024 maksupäivää osuu peräti kahdeksan kertaa perjantaille, ja seitsemän kertaa "viralliselle" maksupäivälle eli kuukauden 26. päivälle.

26. tammikuutaperjantai
23. helmikuutaperjantai
26. maaliskuutatiistai
26. huhtikuutaperjantai
24. toukokuutaperjantai
26. kesäkuutakeskiviikko
26. heinäkuutaperjantai
23. elokuutaperjantai
26. syyskuutatorstai
25. lokakuutaperjantai
26. marraskuutatiistai
20. joulukuutaperjantai

Lue myös: Haluaisitko kerryttää lapsellesi rahapottia tulevaisuutta varten? Toimi näin

Paljonko lapsilisää maksetaan?

Lapsilisän määrään vaikuttaa alle 17-vuotiaiden lasten lukumäärä. 

Suomen hallitus on esittänyt korotuksia lapsilisiin vuodelle 2024. Neljännestä, viidennestä ja sitä seuraavista lapsista maksettavaa lapsilisää ehdotetaan korotettavaksi 10 eurolla 1.1.2024 alkaen.

Lapsilisien todennäköiset suuruudet vuonna 2024

Yhdestä lapsesta94,88 e
Toisesta lapsesta104,84 e
Kolmannesta lapsesta133,79 e
Neljännestä lapsesta173,24 e
Viidennestä lapsesta sekä kaikista seuraavista lapsista 192,69 e

Oheisessa taulukossa on esitetty lapsilisien euromäärät 1.1.2024 alkaen olettaen, että eduskunta hyväksyy vireillä olevat hallituksen esitykset.

Näiden korotusten lisäksi lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen tulisi 1.1.2024 alkaen 5 euron korotus vuoden 2023 määrään verrattuna, jolloin se olisi 73,30 euroa. Korotusta lapsilisään saa silloin, kun ei ole avio- tai avoliitossa tai on muuttanut puolisosta erilleen yhteiselämän loputtua. Korotuksen saa, vaikka olisi yhteishuoltajuus.

Lisäksi alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaa lapsilisää ehdotetaan korotettavaksi 26 eurolla kuukaudessa 1.4.2024 alkaen, Kela kertoo sivuillaan.  

Lapsilisä on verotonta tuloa, johon omaisuus tai tulot eivät vaikuta.

Vuoden 2023 lapsilisän maksupäivät löydät täältä

Korjaus 19.11.23 klo 10.08: Selvennetty muotoilua yksinhuoltajakorotuksen saamisesta silloinkin, kun on yhteishuoltajuus.

Lue myös: Yhden vanhemman lapsiperheet ovat yleistyneet – pääosin taustalla lisääntynyt eronneisuus

Lue myös: Natasa ja Jesse säästivät vauva-arjen keskellä 10 000 euroa – asuvat nyt unelmatalossaan: "Ei suostunut vaan luovuttavaan millään"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Kela

Tuoreimmat aiheesta

Vanhemmuus