Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris täyttää 60 vuotta.
Yhdysvaltain varapresidentti ja demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris täyttää 60 vuotta.
Syntymäpäiväänsä hän viettää jatkamalla kampanjaansa vaa'ankieliosavaltioissa. Tänään sunnuntaina vuorossa on Georgia.
Kampanjassaan Harris on pyrkinyt profiloitumaan vaaleissa nuorempana ja energisempänä ehdokkaana.
Republikaanien 78-vuotias ehdokas Donald Trump on maan historian vanhin presidenttiehdokas.
Viime aikoina Harris on heilutellut ikäkorttia yhä tiuhemmin. Hän on esimerkiksi vaatinut Trumpia julkistamaan terveystietonsa.
Harris itse päätyi ehdokkaaksi, kun 81-vuotias istuva presidentti Joe Biden päätti vetäytyä kisasta. Bidenia oli sitä ennen arvosteltu liian vanhaksi toimimaan presidenttinä.
Kamala Harris sai kuulla onnittelulaulun 60-vuotispäivänsä kunniaksi muun muassa Michiganissa.