Parhaimmillaan painajaiset ovat tapa tutkia itseään, pahimmillaan ne heikentävät unta aiheuttaen univajetta ja vaikuttavat elämään myös päiväsaikaan. Ihminen voi opettaa itsensä tiedostamaan näkevänsä unta ja muuttamaan painajaisen hyväksi uneksi. Mutta miten se tehdään?
Monesti toistuvat painajaiset liittyvät elämän kuormittavuuteen. Stressaavat ja ahdistavat tilanteet sekä ajatukset heijastuvat uniin.
Painajaisia tutkinut tohtori Nils Sandman kertoi MTV Uutisten haastattelussa viime vuonna, että elämän kuormittavuuden vähentäminen onkin hyödyllinen tapa vähentää idiopaattisia painajaisia. Idiopaattisissa painajaisissa tapahtumia ei pysty suoraan liittämään mihinkään oikean elämän tapahtumaan, vaikka ne sisältävätkin tuttuja elementtejä.
Jos painajaiset jatkuvat kuormituksen vähentämisestä huolimatta, voi selkouneksijaksi opettelu auttaa uniongelmiin.
Lue lisää: Toistuvat painajaiset nakertavat terveyttä – näin pääset niistä eroon: ”Heräämisessä olisi tärkeää, ettei jää vellomaan tunteeseen”
1. Kyseenalaista todellisuus valveilla
Selkounessa ihminen tajuaa olevansa unessa ja kykenee puuttumaan unen kulkuun. Ihmisistä kuitenkin vain harva kykenee näkemään selkounia. Suuri kiinnostus unia kohtaan edesauttaa taidon oppimista, kuten myös todellisuuden kyseenalaistamisen opettelu valveilla ollessaan, Sandman vinkkasi.
2. Ajattele näkeväsi selkounta ja puhu selkounista
Live Science -tiedesivuston haastattelema tutkijatohtori Sérgio Arthuro Mota-Rolim Rio Granden yliopistosta uskoo, että selkouneksijaksi voi oppia, jos strategiat ovat oikeat.
Arthuro suosittelee asettamaan herätyskellon hälyttämään puoli tuntia ennen normaalia heräämisaikaa. Kun herätyskello soi, pistä se pois päältä, mutta älä nouse. Nukahtaessasi uudelleen ajattele näkeväsi selkounta.
Selkounen saalistamisesta kannattaa myös puhua jollekulle läheiselle, sillä unet ovat hyvin alttiita vaikutuksille.
Lue myös: Näetkö unia putoavista hampaista? Tällaisia ovat yleiset painajaiset
3. Herätä itsesi tai poista pelottavuus
Jos onnistuu painajaisen aikana tajuamaan näkevänsä unta, yksinkertaisin keino pahan unen pysäyttämiseksi on herättää itsensä.
Selkounessa unen kulkua on myös mahdollista muuttaa ja poistaa painajaisen pelottavuus ymmärtämällä, ettei ole oikeasti fyysisessä vaarassa.
Eräs traumaperäisistä painajaisista kärsinyt potilas puolestaan onnistui muuttamaan pahoista unistaan miellyttävämpiä. Australian and New Zealand Journal of Psychiatry -julkaisussa ilmestyneessä raportissa mies perehtyi selkouniin ja alkoi kirjoittamaan uniaan ylös heti herättyään sekä sen jälkeen kuvitteli ne ennen nukahtamistaan uudelleen.
Lue myös: Näitkö taas saman kauhu-unen? Painajaiset voivat seurata ihmistä jopa vuosikymmeniä
4. Palauta uni mieleesi
MILD-tekniikka (Mnemonic Induction of Lucid Dreams) on yksi ensimmäisiä tieteellisiä keinoja saada aikaan selkouni. Tekniikan tarkoituksena on vahvistaa muistamisen aikomusta.
MILD-tekniikassa unen näkijä palauttaa viimeksi näkemänsä unen mieleensä heti heräämisensä jälkeen ja kuvittelee, että olisi jossain vaiheessa unta tullut siitä tietoiseksi. Nukahtaessaan uudelleen henkilö päättää muistaa näkevänsä unta.
Lue myös: Miksi jotkut unet jäävät mieleen, mutta toisista emme muista mitään? Tässä syy
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Live Science, Taylor and Francis Online, Healthline