Elimistö jatkaa toimintaansa myös unen aikana. Riittävä uni auttaa palautumaan ja täyttää energiavarastoja. Mutta entä jos ihminen ei nuku riittävästi? THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen varoitti Huomenta Suomessa maanantaina univajeen yhteydestä sairauksiin.
Unen sanotaan olevan paras lääke, ja hyvät yöunet voivatkin osaltaan ehkäistä kansantauteihin sairastumista.
Huonojen yöunien tiedetään rasittavan sydäntä ja verisuonia. Univaje on yhdistetty esimerkiksi sydämen rytmihäiriöihin, sydäninfarkteihin, sepelvaltimotautiin sekä kohonneeseen verenpaineeseen, Timo Partonen luettelee. Lisäksi pitkään jatkunut huono nukkuminen kasvattaa kakkostyypin diabeteksen riskiä, sillä sokerin sietokyky häiriintyy huonosti nukuttujen öiden jälkeen.
Uni puhdistaa aivoja
Uni voi vaikuttaa myös muistiin ja olla osaltaan lisäämässä muistisairauksien riskiä. Unen aikana aivo-selkäydinneste pääsee huuhtomaan pois solujen aineenvaihduntatuotteita, jotka voisivat olla soluille haitallisia, Partonen selittää.
– Sitä tapahtuu jatkuvasti, mutta toiminta tehostuu nimenomaan unen aikana. Tavallaan uni puhdistaa aivoja, Partonen sanoo.
Soluihin jäävien aineenvaihduntatuotteiden on ajateltu olevan haitallisia etenkin muistin kannalta tärkeillä alueilla. Jos uni ei pääse puhdistamaan aivoja, se voi kenties osaltaan aiheuttaa muistivaikeuksia ja jopa muistisairauksia.
Nimenomaan syvän unen vaiheessa hermosoluliitoksia huolletaan ja niiden toimintaa pyritään optimoimaan, Partonen kertoo. Noin neljäsosa aikuisen unesta on syvää unta ja se nukutaan yleensä ensimmäisten 4–5 tunnin aikana.
Miten herätyskelloon herääminen vaikuttaa ihmisen terveyteen? Voiko iltaihminen muuttua aamuihmiseksi? Katso koko haastattelu videolta.