Kati Töyrylän mies kuoli syöpään muutamia vuosia sitten. Kati kertoi Huomenta Suomessa, että ajan myötä surulliset hetket vähenevät ja kiitollisuus siitä, mitä oli, vahvistuu.
– Kun hoidoissa käytiin pari vuotta ja puoli vuotta aikaisemmin kerrottiin, että ei ole mitään tehtävissä, niin siihen oli jotenkin pystynyt valmistautumaan, Kati Töyrylä muisteli lähetyksessä miehensä kuolemaa.
Akuutissa vaiheessa Katia auttoi työnteko, mutta alusta alkaen hän myös puhui surusta rehellisesti ja avoimesti niin omien lasten, vanhempien, sukulaisten kuin ystävien kanssa.
– Olen jutellut siitä ja jakanut sitä Facebookissa. Ja kun edellisessä ammatissa olimme kauppiaina, niin koen, että koko kylä vähän suri mukana. Apua olen saanut milloin ja mistä vaan olen kehdannut, halunnut ja uskaltanut pyytää. Se on auttanut hirveästi.
– Välillä itketään ja sen jälkeen nauretaan, parhaassa tapauksessa samassa lauseessa, Kati selittää.
Usein puhutaan surutyöstä, mutta Katin mielestä se ei ole työtä.
– Se on koko ajan mukana jokapäiväisessä elämässä. Välillä on huonompi olla, mutta sitten on taas iloinen.
– Tällä hetkellä minulla on iloinen olotila. Totta kai olen surullinen, että näin on tapahtunut, mutta kaikki tehtiin, mitä pystyttiin. Tällä kertaa siitä ei ollut apua, eikä sille kerta kaikkiaan voi mitään. Tästä on vain jatkettava eteenpäin.
Edesmennyt mies pysyy aina mielessä, mutta surullisia hetkiä on koko ajan vähemmän.
– Se muuttuu sellaiseksi kiitollisuudeksi, miten hyvä elämä meillä oli, Kati sanoo.
Miten Suomessa suhtaudutaan suruun? Miten surevan ihmisen voisi kohdata? Katso koko video ylhäältä.