Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kärsineensä pito-ongelmista ja odotelleensa perinteisen osuuden päättymistä. Suomalainen sijoittui 11:nneksi Trondheimissa maailmancupin 20 kilometrin yhdistelmäkilpailussa.
Naisten kisan paras suomalainen Niskanen ei pysynyt kirkkaimman kärjen tahdissa itselleen lähtökohtaisesti vahvemmalla perinteisen osuudella. Niskanen tuli suksien vaihtoon kilpailun puolivälissä 11:ntenä, puoli minuuttia kisaa hallinnutta Ruotsin Ebba Anderssonia perässä.
– Huono oli tuo pertsan osuus. Odotin vain sitä vaihtoa, että pääsen pois. Ei oikein pitänyt suksi ja roikuin käsillä niin pahasti. Tuntui pitkältä kympiltä se pertsa, Niskanen sanoi Viaplaylle.
Ongelmat plussakelissä olivat nimenomaan pidossa.
– Olen vielä hiihtäjänä sellainen, että vähän herkällä pidolla, jos menee käsille liikaa, se kostautuu. Se oli semmoista venkulointia.
Vapaa kulki Niskasen tuntemusten mukaan paremmin. Niskanen hiihti pitkään vapaan osuudella yhdeksäntenä, mutta putosi lopulta samalle sijalle kuin hän oli kisan puolivälissä ja tuli maaliin 11:ntenä, 1.08,5 minuuttia voittaja Anderssonia hitaampana.
– Vapaalla olisi ollut välillä jopa enemmänkin menohaluja. Vapaa oli hyvää ja suksi toimi hyvin, ei siinä mitään.
– Nopea oli kyllä vapaan kelikin. Yritin aina joihinkin pätkiin vauhtia lisätä ja saada paria tyttöä kannoilta tippumaan, mutta ei. Siinä porukassa pystyi hiihtämään, mikä oli, Niskanen ruoti.
Ylen haastattelussa Niskanen kertoi ladun olleen perinteisellä tänään sopivan pehmeä, vapaalla puolestaan jopa jäinen. Hän kehaisi Trondheimin latuja yleisesti hyviksi.
– Ei voi ennen Trondheimia ainakaan lopettaa, Niskanen tokaisi jatkona kysymykseen, joka koski keväällä 2025 Trondheimissa käytäviä hiihdon MM-kilpailuja.
Uusimmat
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
21:03
Paljastus F1-kulisseista – tähtikuskit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: "Mitä v****a?"
-
21:03
Koko perhe samassa kuvassa! Jukka Hildén postasi liudan herttaisia otoksia
-
20:55
SM-liigan illan ainokaisessa melkoista draamaa – Leijonien MM-pakki sivalsi jäätävästi
-
20:43
Jaromir Jagr lopettaa
-
20:29
Lentoyhtiö muistutti työntekijöiksi haluavia alusvaatteiden käytöstä
-
20:27
Von der Leyen ilmoitti 10 miljardin euron tuesta Boris-myrskyn aiheuttamista tulvista kärsineille maille
-
20:10
Salakavala Curry! SM-liigan sulava nikkaritykki väläytteli sähäkkyyttään
-
20:07
Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"
-
Lataa lisää