Kiasmassa uusi näyttely: Taitelija Grayson Perry pukeutuu mekkoihin Clairena – "Olen osa taidetta tutkiessani ihmisyyttä"

2:01img
Julkaistu 11.04.2018 19:27
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa

Palkittu brittitaiteilija Grayson Perry on nyky-yhteiskunnan ja kulttuurin terävä kommentaattori, jolle pukeutuminen Clairena mekkoihin on tullut osaksi  hänen taidettaan.

Kiasman näyttelyyn taiteilija tuo klassisia ruukkuja ja valtavia seinävaatteita, joiden aiheet yllättävät. Teoksissa puhutaan niin brexitistä, mieheyden ihanteista, mutta vahvassa roolissa on taiteilijan oma elämäntarina transvestiittina.

Grayson Perry seisoo

Kiasmassa esillä 50 taitelijan työtä. Perry kommentoi näyttelyn nimeä Kansanviisaudet näin: Kansanviisaudet ovat maalaisjärkeen perustuvia uskomuksia, joissa on usein totuuden siemen.

Perry on pukeutunut mekkoihin jo teinistä saakka.

– Vasta vanhempana tajusin, että minulla oli huono lapsuus. Onnettomalla lapsuudella oli iso rooli siinä, että minusta tuli transvestiitti ja tarvitsin paljon terapiaa, pohtii Perry.

Perry ammentaa aiheensa lapsuudestaan ja elämästään transvestiittina.

– Minulla oli kaapista ulos seremonia, kun olin 40-vuotias. Olin käynyt terapiassa ja halusin juhlistaa, sitä kuka olin – halusin tehdä siitä julkisen asian. Siihen saakka pukeutuminen ei ollut vielä osa taidettani, sanoo Perry.

Nalle oli isän korvike

Perryn lapsuuden nallekarhulla Alan Measlesilla on tärkeä rooli myös taiteessa. Measlesilla on jopa oma Twitter-tili.

Nallesta oli Perryn mielikuvitusmaailmassa hallitsija ja isän korvike.

Grayson Perry töitä

Perry kertoo rakastaneensa aina custom-moottoripyöriä. Lopulta hänellä oli varaa teettää sellainen. Siihen on maalattu sanoja: kärsivällisyys, nöyryys ja siveys. 

– Halusin, että ihmiset tuntevat hänet paremmin, joten hänen pitää mennä ulos maailmaan, kuten Paavi. Paavilla on oma autonsa, joten tässä on Alan Measlesin auto. Vein nallen sillä Saksaan, ja ajoin siellä 300 kilometriä.

Kiasman Kansanviisauksia-näyttelyssä nähdään Perryn töitä kahdenkymmen vuoden ajalta. Esillä on vaaseja, grafiikkaa ja kuvakudoksia sekä tietysti mekkoja.

Vuosien avioliitto psykoterapeutin kanssa on auttanut löytämään onnellisuuden salaisuuden, vaikkakin Grayson sanoo, ettei vaimo ole ollut hänen oma terapeuttinsa.

– Onnellisuus ei ole ekstaasia kuten monet luulevat. Onni on, että kaikki sujuu elämässä hyvin. Juoda drinkki perjantai-iltana, kävelyttää koiraa, katsoa televisioita perheen kanssa. Se on onnellisuutta. Onni ei ole uida delfiinien kanssa. Olen siis onnellinen, sanoo nauraen iloinen Perry.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri