Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö. (Suom. Hanna tarkka). Otava. 2017. 478 s.
Tämä on yhteiskunnallinen rakkausromaani. Kertomus elämän koettelemista ihmisistä delhiläisen hautausmaan täysihoitolassa ja kiistellyn Kashmirin vuoriseudulla, jonka laaksoissa, metsissä, järvillä ja rinteillä kuolema tulevat sisään ovista ja ikkunoista.
Delhissä asuva Aftab-poika huomaa olevansa erilainen. Eräänä päivänä hän näkee kapealanteisen naisen, jonka värikäs pukeutuminen ja rannekorut vetävät vastustamattomasti puoleensa. Pukeutuminen on poikkeuksellista muslimien asuinalueella. Kiellettyä. Ovien taakse piilotettua.
Aftabista tulee nimeltään Anjum - hijra, miehen ruumiiseen syntynyt nainen. Hänestä tulee kuuluisuus, mutta mikään julkisuus ei poista hijran sosiaalista ulkopuolisuutta, syrjäytyneisyyttä, köyhyyttä.
Anjum päätyy, asuttuaan vuosikymmeniä hijrojen talossa, muuttamaan pois ja kuolleiden keskelle ja perustaa sinne täysihoitolan. Siitä tulee kalmiston asukkaiden universumin keskus, jonka vetovoima ulottuu elävien maailmankin puolelle.
Hautausmaa on intialaisittainkin marginaali-ihmisten asuinsija. Tosiasiaa ei poista se, että hautojen keskellä asumisen yksi hyöty on, että (varastettua) sähköä riittää aina, sillä ruumishuone on pidettävä viileänä.
Valllanpitäjät eivät tykkää
Intialaisen Royn edellisestä ja ensimmäisestä romaanista on 20 vuotta. Sen jälkeen hän on toiminut poliittisena, yhteiskunnallisena ja ympäristöaktivistina. Intiassa valtaapitävät eivät ole hänen fanejaan. Tämä kauan odotettu romaani ei tuota suhdetta paranna.
Kastilaitoksen julmuus, Kashmirin lukkiutunut ja väkivaltainen tilanne, uskonnollinen ja poliittinen ääriajattelu, populismi, korruptio, joka paikasta tunkeva lasin ja teräksen kiiltoinen kaupallisuus ja brändit, järkyttävät tuloerot. Raskaaksi tulleet kommunistisissinaiset eivät saa pitää synnyttämiään lapsia. Naisen asema on pohjalla, oli kyseessä mikä valtauskonto tai aate tahansa.
Nämä teemat ovat erottamaton osa romaanin tapahtumia, näyttämöjä ja henkilöitä.
Huono-osaisen, syrjittyjen, kiväärinpiippujen ja -perien uhan alla elävien elämä on julmaa. Ihmisarvo täytyy rakentaa samankaltaisten ihmisten kesken.
Brutaali väkivalta - sulkeutuako vai elää?
Kun on nähnyt, kuinka roskajoukko hakkaa kuoliaaksi läheisimmän, virkavalta teloittaa laittomasti epäillyn kuin koiran, kun aavistaa, ettei enää näe alati sotilaita pakenevaa rakastettuaan - kovettaako sielunsa, rakentaako uusi identiteetti, antaako anteeksi, sulkeutuako maailmalta, kertoako kenellekään, koska koettu on liian rankkaa.
Vai yrittääkö elää surun ja muuttumattomaksi tuomittujen asioiden kanssa, ja niiden ihmisten kanssa, jotka ovat lähellä, vaikka olivat aiemmin tuntemattomia.
Arkisten riitojen, koettelemusten ja peruuttamattomien menetysten keskellä hahmoja yhdistävät solidaarisuus, yli sukupolvien yltävä välittäminen, rakkaus, turva ja lohtu, kaukaiset yhteiset nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden kokemukset.
Roy ei ole yksiulotteinen, vaikka hänen sympatiansa ja antipatiansa tulevat selviksi.
Hahmoihin tuntee mukanaelämistä (armeijan kiduttajaa lukuun ottamatta). Kenellekään onni ei ole potkinut päävoittoa elämään, ei edes valtion tiedustelukoneiston sydämessä luovivalle pehmohindunationalistille, tai tv:stäkin tutulle tähtitoimittajalle, jotka joutuvat etsimään reittiä luottamuksen, ilmiantokulttuurin, vanhojen ystävyyksien ja rakkauden tunteiden keskellä.
Lukusuositus: yhteen menoon
Kirja kannattaa lukea yhteen soittoon, jos vain mahdollista. Muutaman päivän tauko nimittäin tuo unohduksen kuoppia. Kukas tuo olikaan (sivuhahmoja on liuta)? Missä vuodessa nyt menimmekään?
Roy tuo esiin henkilöitä ja tapahtumia, jotka eivät kaikki näytä liittyvän toisiinsa. Myös kerronnan liikkuminen ajassa, henkilöissä ja persoonassa vaihtelee.
Lopussa lukija palkitaan, langat löytävät toistensa päitä, vaikka välillä kaikki tuntuu katoavan sotaa kärsivän Kashmirin kauniille vuorille tai ajan hampaan puremaan. Elämän on jatkuttava. Toivo pilkistää hautausmaallekin. Se kulkee nimellä Jebeen II, löytölapsi, äitiäänkin suurempien voimien pakosta.
Runsas, raju ja kaunis kerronta
Royn kerronta on ilmaisuvoimaista. Kieli on runsasta, maistuu elämältä, on anteeksipyytelemätöntä ja myös kaunista. Delhi pursuu ääniä, ihmisiä, luokkaeroja, hajuja. Kashmirin luonto on lähes ylimaallisen kaunista, ihmiskohtalot sen sylissä julman arvottomia. Henkilöissä on syvyyttä, koskettavuutta. Suomentaja on onnistunut hyvin.
Teos on luettu. Suljen kirjan ja katson hiljaa kaunista, hauraudesta ja ikuisuudesta muistuttavaa, etukantta. Ihmisissä on voimaa, sitkeyttä, surun kyllästämää katsetta ja sielua, hyvää ja pahaa. Naurua ja huumoria. Selviytymistä ja tottelemattomuutta.