Pekka Visuri ja Eino Murtorinne: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940 (Docendo 2019)
Toisessa maailmansodassa Suomi oli yksi pelinappula diktaattorien monimutkaisessa palapelissä. Siltä ainakin vaikuttaa, kun lukee kahden professorin, Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen ansiokkaan kirjan Hitlerin ja Stalinin kaupankäynnistä Suomesta talvisotaa ennen ja sen jälkeen.
Kirjaan on sisällytetty monia sopimusdokumentteja ensi kertaa suomen kielellä. Liitteestä löytyy myös keskustelumuistio Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatsheslav Molotovin ja Saksan johtajan Adolf Hitlerin keskusteluista marraskuussa 1940 siltä osin, kun huipputapaamisessa käsiteltiin Suomea. Lisäksi kirjasta löytyy suomeksi Stalinin neuvotteluohjeet Molotoville.
Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö vanhaa perua
Kirja keskittyy sota-aikaan mutta muistuttaa, että Saksalla ja Venäjällä oli pitkälle menevää yhteistyötä jo 20-luvulla. Rapallon sopimus vuonna 1922 loi perustan Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyölle.
Sopimus loi myös perustan salaiselle saksalais-venäläiselle sotilasyhteistyölle ja se mahdollisti Saksalle kovia ehtoja ladelleen, ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versaillesin sopimuksen kiertämisen.
Saksalaiset kouluttivat sotilaitaan 20-luvulla Neuvostoliitossa ja siellä saksalaiset pääsivät myös kokeilemaan Versaillesin sopimuksessa kiellettyjä asejärjestelmiä.
Suomi myytiin Neuvostoliitolle
Kuten tunnettua, Neuvostoliitto ja Saksa tekivät hyökkäämättömyyssopimuksen elokuussa 1939. Venäjä oli kesällä neuvotellut myös Englannin ja Ranskan kanssa yhteisestä liitosta Saksaa vastaan mutta Saksan tarjoomukset olivat Neuvostoliitolle tuolloin parempia.
Hyökkäämättömyyssopimus oli myös merkittävä kauppasopimus, jossa sekä Saksa että Neuvostoliitto saivat tärkeinä pitämiään hyödykkeitä toisiltaan.
Sopimukseen sisältynyt salainen lisäpöytäkirja jakoi itäisen Euroopan siten, että Suomi ja Baltian maat sekä itäinen Puola jäivät Neuvostoliiton etupiiriin.
Kirjassa käydään läpi talvisodan edellä käytyjä neuvotteluja Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja annetaan ymmärtää, että Neuvostoliitto todella yritti päästä jonkinlaiseen todelliseen sopimukseen Suomen kanssa. Yksi merkki tästä oli, että itse Stalin oli mukana neuvotteluissa.
Lopulta Stalin nosti kädet pystyyn ja sanoi, että "tästä ei tule mitään". Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen alkoi pian neuvottelujen päättymisen jälkeen.
Suomessa oli huhuja salaisesta sopimuksesta
Vaikka salaisesta lisäpöytäkirjasta oli liikkunut paljon huhuja, tosiasioita oli syksyllä 1939 vaikea erottaa huhuista. Kirjassa käydään läpi etupiirisopimuksen merkitystä ja Suomen aseman epäselvyyttä.
Kirjoittajien mukaan myöhemminkin on ollut vaikea selvittää, miten Suomen asema sopimusta tehtäessä tulkittiin. Kirjoittajien mukaan Saksa vain ilmoitti Neuvostoliitolle, että sillä ei ole poliittisia etuja vaalittavanaan Suomen suunnalla.
Saksa olikin sitten sopimuksen hengessä talvisodan alla ja aikana mahdollisimman puolueeton, jopa kylmä Suomea kohtaan. Saksa toimi siis etupiirisopimuksen hengessä ja jopa kannusti Suomea tekemään rauhan mahdollisimman nopeasti.
Saksasta tulee Suomen ystävä
Talvisodan jälkeen Saksan näkemykset Suomesta alkoivat muuttua vähitellen. Saksa valloitti keväällä ja kesällä 1940 Länsi-Euroopan ja teki sopimukset Unkarin ja Romanian kanssa, myös Tanska ja Norja vallattiin.
Hitler teki alustavan päätöksen Neuvostoliittoon hyökkäämisestä jo loppukesällä 1940 mutta yhteistyö Neuvostoliiton kanssa jatkui entisellään.
Suomen suunnalla merkittävää oli saksalaisten sotilaiden kauttakulkusopimuksen solmiminen, josta Neuvostoliitto ei luonnollisestikaan pitänyt. Saksa toimitti myös salaa aseita Suomelle syksystä alkaen, joskin kyseessä oli lähinnä sotasaalisaseet.
Molotov ja Hitler käsittelevät Suomea
Kirjan parasta antia ovat kuvaukset Neuvostoliiton ulkoministerin Molotovin ja Saksan johtajan Hitlerin neuvotteluista marraskuussa 1940 Berliinissä. Siinä Euroopan pikkuvaltioiden kohtalosta yritettiin päästä yhteisymmärrykseen ikään kuin maat, Suomi mukaanlukien, olisivat vain isojen valtioiden suupaloja.
Suomea koskevissa keskusteluissa Neuvostoliitto halusi Suomen suunnalla vapaat kädet salaisen lisäpöytäkirjan etupiirijaon mukaisesti mutta Saksa (eli Hitler) ei halunnut ymmärtää vaatimuksia ja sanoi, että Saksan sotilaiden kauttakulku Suomen läpi Norjaan oli vain hetkellinen tapahtuma. Hitler tuntui pelaavan kaksilla korteilla.
Saksa halusi talvisodan jälkeen kauppasuhteiden jatkuvan Neuvostoliiton kanssa ennallaan vaikka hyökkäyksestä seuraavana kesänä Neuvostoliittoon oli suunnitelmat jo pitkällä. Myös Suomen nikkelin ja puutavaran tuonti Saksaan haluttiin varmistaa, joten neuvotteluja oli pyrittävä käymään ystävällisessä hengessä.
Uudesta liitosta ei päästä sopuun
Molotovin ja Hitlerin neuvotteluissa käsiteltiin myös kolmiliiton (eli Saksan, Japanin ja Italian) laajentamista Neuvostoliitolla. Kirjoittajien mukaan yhteistyön ensisijaisena tavoitteena oli länsivaltojen vastaisen suuren koalition muodostaminen. Hitler ei halunnut joutua kahden rintaman sotaan.
Kirjasta ei juuri pohdita, oliko Hitler tosissaan ottamassa Neuvostoliiton liittoumaan vai oliko kyseessä kuitenkin vain hanke, jolla pelattiin aikaa. Joka tapauksessa liittoon mahdollisesti liittyvälle Neuvostoliitolle tarjoiltiin vaikutusmahdollisuuksien laajentamista Iranin suunnalla mutta ei Euroopassa kuten Suomessa, Bulgariassa tai Romaniassa. Tästä Neuvostoliitto ei pitänyt.
Neuvotteluissa Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyötä korostettiin mutta Molotov ei kuitenkaan saanut selviä vastauksia Stalinin antamiin kysymyksiin muun muassa Suomen asemasta. Stalin oli huolestunut Saksan vaikutusvallan kasvusta Suomessa mutta Hitler vähätteli näitä pelkoja ja sanoi Suomen kuuluvan edelleen Neuvostoliiton etupiiriin.
Hitler määritteli, että etupiirisopimus ei tarkoittanut, että Suomi olisi Neuvostoliiton totaalisessa vaikutuspiirissä vaan että Saksalla oli muun muassa merkittäviä taloudellisia intressejä Suomessa. Neuvostoliitto puolestaan antoi ymmärtää, että vain sillä oli oikeus määritellä Suomen asema.
Neuvottelut Berliinissä ajautuivat käytännössä umpikujaan mutta kahden diktatuurin yhteistyö jatkui kuitenkin entisellään. Neuvostoliitto suostui myös tulemaan mukaan kolmiliittoon, mutta asetti ehdoksi muun muassa saksalaisten joukkojen poistumisen Suomesta. Neuvostoliitto siis todella tuntui haluavan "asioiden ratkaisemista" Suomessa myös talvisodan jälkeen.
Lisäksi Neuvostoliitto halusi vaikutusvaltaa Bulgariassa ja Bosporin salmessa Turkissa. Vaatimukset eivät käyneet Saksalle ja Hitlerille, joka päätti ryhtyä suunnittelemaan hyökkäystä Neuvostoliittoon entistä päättäväisemmin.
Välit tulehtuvat
Hitler piti siis Neuvostoliiton vaatimuksia mahdottomia ja ohjeisti olemaan vastaamatta Neuvostoliiton noottiin. Kirjoittajien mukaan tämä johti kolmiliiton laajenemisen raukeamiseen ja myös Suomen kysymyksen muutokseen. Hitler kun oli antanut aiemmin ymmärtää, että liittosopimuksen myötä Neuvostoliitto olisi saanut Suomen osalta "kaiken minkä katsoi itselleen kuuluvan".
Tilanteen muutos havaittiin myös Neuvostoliitossa, jossa puolustusministeri, marsalkka Timoshenko antoi marraskuun lopulla 1940 käskyn valmistautua mahdollisiin sotatoimiin Suomessa.
Suomen johtajille suodatettua tietoa Molotovin ja Hitlerin tapaamisesta tuli erityiskanavien kautta parin viikon kuluttua tapaamisesta. Sanomana oli, että Hitler on antanut tukensa Suomelle. Tämä johti lopulta Saksan ja Suomen yhteistyöhön ja aseveljeyteen sekä Suomen ja Neuvostoliiton väliseen uuteen sotaan.
Jos Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö olisi johtanut liittoon Japanin ja Italian kanssa, Suomi olisi siis ollut vapaata riistaa Neuvostoliitolle. Toisaalta Neuvostoliiton olisi silloin pitänyt suostua siihen, että sillä ei olisi ollut vaikutusvaltaa muun muassa Balkanilla vaan Lähi-idän suunnalla. Kysymykseksi jää, kuinka todellinen tuo kolmiliiton täydentäminen Neuvostoliitolla alun perinkään oli Saksalle.
Toinen ja varmaankin ikuinen kysymys on se, kuinka tosissaan Stalin kävi neuvotteluja Suomen kanssa talvisodan alla ja olisiko Suomi säästynyt sodalta, jos se olisi suostunut rajamuutoksiin. Tätäkin aihetta tämä kirja käsittelee varsin analyyttisesti ja useiden aikalaisten kirjoituksia referoiden.