Aleksei Navalnyi, patriootti - muistelmat (Otava 2024). Englannista suomentanut Kyösti Karvonen
Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kuoli viime helmikuussa venäläisessä vankilassa epämääräisissä olosuhteissa.
Hän ehti elää 47 vuotta, nähdä Neuvostoliiton romahduksen ja uuden Venäjän kehityksen nykyiseen Vladimir Putinin yksinvaltiuuteen. Navalnyi oli viimeisiä ellei viimeinen Venäjällä asuva Putinin näkyvä vastustaja.
Navalnyin rikos oli käytännössä se, että hän halusi Venäjästä niin sanotusti normaalin demokraattisesti toimivan maan, jossa ihmisillä olisi terveydenhuolto, koulutusta ja vaurautta, siis ihan normaaleja asioita.
Kreml ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB pitivät Navalnyitä vihollisenaan ja yrittivät kaikin tavoin tehdä Navalnyin elämän mahdollisimman hankalaksi. Navalnyi yritettiin lopulta myrkyttää kuoliaaksi mutta hän tervehtyi sairaalahoidossa Saksassa.
Paluuta Venäjälle ihmetellään
Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Navalnyi palasi Venäjälle. Kirjassa tuodaan esille useaan kertaan ihmisten ihmettely, miksi hän päätti palata, mutta selkeää vastausta kysymykseen ei saada.
Ehkä Navalnyi uskoi ihan aidosti siihen, että hänen näkemyksillään olisi jotain merkitystä Putinin Venäjällä ja että järjestelmä voisi lopulta kaatua.
Toisaalta hän kertoo kirjassaan, että vaikka diktatuurit voivat lakata olemasta yllättäen, voivat ne myös elää pitkään, kuten Kuuban, Kiinan tai Pohjois-Korean tapauksissa on käynyt.
Totuus on, että aliarvioimme sen, kuinka sitkeitä yksinvaltiudet nykymaailmassa ovat, Navalnyi kirjoitti. Hänen mukaansa Venäjää odottaa todennäköisesti taloudellinen romahdus ja köyhtyminen, mutta vallan romahtaminen ei ole yhtä ilmeistä.
Lue myös: Päiväkirjapaljastus: Tästä syystä Navalnyi palasi Venäjälle
Valehtelu viranomaisten geeneissä
Kirjassa Navalnyi kertoo varsin yksityiskohtaisesti lapsuudestaan, opiskelustaan, avioitumisestaan ja toiminnastaan politiikassa.
Sotilaan pojan perheessä kerrottiin ehkä normaalia enemmän, mitä synnyinvaltiossa Neuvostoliitossa todella tapahtui.
Navalnyi seurasi lapsuudessaan Neuvostoliiton kuolinkouristuksia, johon liittyivät onneton sota Afganistanissa, tavarapula ja lopulta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus.
Navalnyin isoäiti asui Tshernobylin lähellä, joten onnettomuus oli henkisesti lähellä Navalnyin perhettä, vaikka he asuivatkin Moskovan lähistöllä.
Tshernobylin oppi oli se, että viranomaiset valehtelivat loputtomiin. Kymmenvuotiasta Alekseita askarrutti, miksi viranomaiset valehtelivat televisiossa suut ja silmät täyteen, vaikka kaikki hänen ympärillään tiesivät totuuden. Sama valehtelun kulttuuri on sittemmin jatkunut nyky-Venäjällä.
Sananvapauden lisääntyminen Neuvostoliiton loppuvaiheessa puolestaan mahdollisti vertailun muihin maihin ja sen huomaamisen, kuinka köyhiä neuvostokansalaiset oikeasti olivat.
Pian pieni osa ihmisistä alkoi rikastua ja yllättäen monet rikastujista olivat kommunistipuolueen virkailijoita, jotka alkoivat käytännössä yksityistää yhteistä omaisuutta omaan taskuunsa.
Entiset uudistajat ylistävät Putinia
1990-luku oli rikollisten, jengien ja valtavan huumeongelman aikaa. Se oli samalla niin sanottujen uudistajien aikaa.
Navalnyin mukaan 1990-luvun yhteiskunnallisista uudistajista tuli aikaa myöten upporikkaita Putinin nuoleskelijoita, propagandisteja, oligarkkeja ja byrokraatteja.
Poikkeuksen tekivät oikeastaan vain 90-luvun pääministeri Jegor Gaidar ja varapääministerinä toiminut mutta sittemmin oppositiopoliitikoksi ryhtynyt Boris Nemtsov, jotka Navalnyin sanoin osoittivat olevansa korruptoitumattomia. Gaidar jäi eläkkeelle, Nemtsov tapettiin.
Korruptioon Navalnyi törmäsi jo varhain, sillä hän myöntää suoraan, että opiskeluaikana yliopistossa tenttien läpimeno sinetöitiin usein sadan dollarin setelillä.
Pian hän huomasi, että koko yhteiskunta oli läpikorruptoitunut ja varkaiden hallitsema. Valtavia kansankunnan luonnonvarayrityksiä yksityistettiin käytännössä ilmaiseksi oligarkeiksi kutsutuille ihmisille.
Putin tuhoaa demokratian
Navalnyin mukaan Vladimir Putinia tuputettiin presidentiksi, koska hän oli valmis antamaan kautensa keskeyttävälle presidentti Boris Jeltsinille ja tämän perheelle juridisen koskemattomuuden. Navalnyille Putinin vastustuksesta tulikin sitten elämäntyö.
Navalnyi päätti liittyä ainoaksi aidosti demokraattiseksi kutsumaansa puolueeseen eli Jablokoon. Tosin hän pettyi puolueeseen ja sai lopulta sieltä kenkää.
Jablokon jälkeen Navalnyi hännysteli äärioikeistolaisittain määriteltyjen nationalisteiksi kutsuttujen ryhmittymien kanssa. Navalnyi selittää muistelmissaan, että halusi antaa heille äänen siinä missä demokraateillekin. Tässä on vähän selittelyn makua mutta toisaalta veljeily nationalistien kanssa jäi lyhytaikaiseksi.
Navalnyistä tuli tunnettu poliittinen hahmo, sillä hän järjesti poliittisia väittelyitä 2000-luvun alkupuolella. Kreml alkoikin sabotoida nousevan kyvyn esiintymisiä palkkaamalla hulinoitsijoita antamaan tilaisuuksista väkivaltaisen kuvan.
Nettikansan superstara
Sittemmin Navalnyi löysi internetin ja hänen blogistaan ja myöhemmin videoista tuli supersuosittuja. Erilaiset korruptiopaljastukset alkoivat ja vihamiehet lisääntyivät. Toisaalta Venäjältä löytyi myös paljon ihmisiä, jotka kertoivat Navalnyille korruptiotapauksista.
Videoilla kerrottiin, kuinka varsin säällistä palkkaa ansaitsevat virkamiehet omistavat oudon arvokkaita tavaroita. Esimerkiksi Kremlin lehdistöedustajan hääkuvassa näkyy arvokas sveitsiläinen rannekello, joka selvitysten perusteella maksoi yli 620 000 dollaria.
Putinin palatsi -video puolestaan paljasti, minkälaista jättipalatsia uudelle tsaarille rakennettiin.
2:11
Näin paljon Navalnyin videon ja Venäjän valtion kuvat "Putinin palatsista" eroavat - asiantuntija: "Navalnyin tiimi on päässyt yllättämään vallanpitäjät"
Korruptionvastainen säätiö Kremlin vihan kohteena
Venäjällä poliitikot ovat pyytäneet rahaa kampanjoihinsa rikkailta ihmisiltä eli oligarkeilta ja tämä on yksi syy siihen, että poliitikot eivät ole juuri heittäneet kapuloita rattaisiin.
Navalnyi sen sijaan pyysi suoraan mikrolahjoituksia tavallisilta ihmisiltä. Tällaisilla lahjoituksilla sai alkunsa myös sittemmin kuuluisaksi tullut, vuonna 2011 perustettu Korruptionvastainen säätiö.
Kreml ei tykännyt säätiöstä ja niinpä se ratsattiin säännöllisesti ja oikeusjuttuja nostettiin tiuhaan.
Tuolloin 2010-luvulla Venäjällä järjestettiin vielä runsaasti opposition mielenosoituksia ja niihin myös Navalnyi osallistui päätyen usein poliisin selliin.
Koska Navalnyi ei rikossyytteiden ja -tuomioiden takia päässyt enää ehdokkaaksi vaaleihin, hän pyrki vaikuttamaan niihin muuta kautta. Hänen säätiönsä yritti niin sanotun älykkään äänestämisen avulla kannustaa ihmisiä äänestämään muita kuin valtapuoluetta Yhtenäistä Venäjää.
Ongelmia seurasi. Alkoivat kotietsinnät ja enemmän tai vähemmän keksityt oikeudenkäynnit. Kirjassa on lukuisia esimerkkejä oikeudenkäynneistä, joissa tuomio on sovittu ennen syytteiden keksimistä.
Navalnyin näkemykset Krimin miehityksestä ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan olivat aluksi hieman epäselviä. Muistelmissaan hän kuitenkin tuomitsee selväsanaisesti hyökkäyksen Ukrainaan.
Patriootin elämä päättyy vankilassa
Kun Navalnyi oli parantunut saksalaisessa sairaalassa myrkytyksestä, hän palasi takaisin Venäjälle. Navalnyi otettiin kiinni heti lentokentällä, tuomittiin vankilaan ja myöhemmin häntä vastaan tehtailtiin jatkuvasti lisää syytteitä niin, että vankeustuomiota oli lopulta noin 30 vuotta.
Muistelmien loppupuoli on päiväkirjanomainen kertomus vankeusajasta melkein kuolemaan saakka.
Navalnyi ei vankilassa ollessaan joutunut kärsimään ainakaan kirjan mukaan fyysistä väkivaltaa mutta henkistä sitäkin enemmän. Selleissä oli urkkijoita ja erilaisista mitättömistä rikkomuksista sai lisärangaistuksia.
Navalnyi sai kannustuspostia
Vaikka Navalnyi sai vankilaan runsaasti kannustuspostia venäläisltä, on vaikea arvioida, kuinka paljon Navalnyin politiikalla oli ja on kannattajia.
Se on kuitenkin varmaa, että Kreml ja itse Putin olivat huolestuneita Navalnyin kirjoituksista ja videoista, sillä miksi muuten Navalnyille olisi tehtailtu täysin absurdeja uusia tuomioita ja vankeusajan pidennyksiä. Myrkytysyrityksestä puhumattakaan.
Navalnyin kohtalon on tietenkin tarkoitus toimia esimerkkinä muille Venäjän toisinajattelijoille. Putinin Venäjällä mitään todellista demokratiaa ei sallita ja maassa eletään niin sanottua yhden totuuden elämää. Korruptionvastainen säätiökin ollaan julistettu äärijärjestöksi ja sen jäseniä on jo oikeudessa.
Kirja antaa varsin lohduttoman kuvan Venäjän poliittisesta järjestelmästä ja vielä onnettomamman kuvan se antaa maan oikeusjärjestelmästä.
Vaikka Navalnyin kohtalo oli kova, kirjassa hän luo itsestään hyvin dynaamisen ja rohkean kuvan. Koko ajan pidentyvä vankeustuomiokaan ei tuntunut häntä häiritsevän. Ehkä hän halusi loppuun saakka näyttää Putinille, että häntä ei lannisteta ja että venäläistenkään ei pidä lannistua Putinin diktatuurin alla.