Kirjeenvaihtajan kommentti: Trumpin ampuminen lisää pelkoa poliittisen väkivallan kierteestä - kopioijat huolena

1:03img
Katso videolta ampumistilanne.
Julkaistu 14.07.2024 06:28
Toimittajan kuva

Mari Karppinen

mari.karppinen@mtv.fi

@MariKarppinen1

Entistä presidentti Donald Trumpia ammuttiin kannattajatapahtumassa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaan. Trump haavoittui vain lievästi, mutta veriteko lisää huolta poliitikkojen turvallisuudesta, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.

Trumpin pitäisi astua suuren yleisön eteen ensi viikolla republikaanien puoluekokouksessa Wisconsinissa. Paikalle odotetaan urheiluareenallisia republikaaneja, Trumpin tukijoita ja myös vastapuolen protestoijia. Turvatoimet olivat tapahtumassa pääsijalla jo ennen ampumista, mutta nyt republikaanipuolueessa mietitään pitäisikö suunnitelmia muuttaa. Turvatoimia on lisätty myös New Yorkin poliisin toimesta Trump Towerissa.

Näyttävän veriteon jälkeen viranomaisten huolena on aina kopioijat. Huoli on aito myös Trumpin epäillyn salamurhaajan kohdalla, varsinkin kuin ampuja pääsi aseensa kanssa sen verran lähelle entistä presidenttiä, että olisi voinut tappaa hänet. Trumpin onneksi luoti pyyhkäisi korvaa, mutta huolena on, että “melkein onnistuminen” saattaa motivoida seuraavaa yrittäjää. Ei ole myöskään varmuutta toimiko Trumpin ampuja yksin.

Yhdysvallat on syvästi kahtiajakautunut, kahden poliittisen puolueen maa. Trumpin murhayritys vahvistaa entisestään myrkyllistä me vastaan he -kulttuuria. Ennen kuin saamme tietoa tekijästä, argumentit kuuluvat “Trump suunnitteli tämän itse” tai “demokraattien vasemmisto on tämän takana”. Äärioikeisto levittää jo sosiaalisessa mediassa ilman todisteita väitteitä, että ampuja olisi antifasistisesta organisaatiosta Antifasta.

Kun Trump hävisi vuoden 2020 presidentinvaalit, äärioikeistolaiset liikkeet ilmoittivat olevansa sisällisodassa ja tammikuun kuudentena osa heistä ja muita Trumpin tukijoita murtautui kongressitalolle. Trump sanoo aina kannattajilleen tilaisuuksissa, että “he eivät ole minun perässäni, vain teidän, minä vain seison teidän edessänne”. Nyt Trump on ottanut luodin heidän puolestaan.
 

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2024