Kilpailu- ja kuluttavirasto kertoo lukuisista yhteydenotoista, joita kuluttajilta on tullut koskien erilaisia kodin palveluita tarjoavasta Hero 24 Oy:stä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajaneuvontaan on viraston mukaan tullut useita kymmeniä yhteydenottoja koskien muuttoja, remontteja ja muita kodin palveluita tarjoavaa Hero 24 Oy:tä.
Millaisia ongelmia kuluttajilla on ollut Hero 24:n kanssa?
Ilmoitusten perusteella palvelun hinta pitää maksaa tilisiirtona yritykselle jo ennen palvelun suorittamista eikä maksuvaihtoehdoksi tarjota esimerkiksi luottokorttimaksua.
KKV kertoo tiedotteessaan, että tyypillisesti kuluttajan valitus on koskenut sitä, että yritys on peruuttanut tilatun palvelun, muttei kuitenkaan ole palauttanut kuluttajalle tämän palvelusta ennakkoon maksamaa hintaa. Lisäksi peruutuksesta ei välttämättä ole ilmoitettu kuluttajalle lainkaan, vaan tilanne on selvinnyt vasta, kun esimerkiksi asentaja ei olekaan saapunut paikalle sovittuna ajankohtana.
Lue myös: Lankesitko sinäkin? Helsinkiläistä kivijalkakauppaa ei ollut olemassakaan
Kuluttajilla on KKV:n mukaan ollut vaikeuksia saada yrityksen asiakaspalveluun yhteyttä. Rahat on joissain tapauksissa luvattu palauttaa, mutta näin ei sitten kuitenkaan ole käynyt.
Harkitse asiointia Hero 24:n kanssa tarkkaan
Yrityksen toimintajalli ja raportoidut ongelmat ovat samankaltaisia kuin Helpdor Oy:llä, josta KKV on varoittanut kuluttajia aiemmin. Kuluttaja-asiamies nimenomaan jopa kehotti vuonna 2022 Hero24:ää varmistumaan siitä, että mikäli se käynnistää liiketoimintaa, on lainsäädännön vaatimukset huomioitu, eikä sen toiminnassa olisi vastaavia puutteita kuin Helpdorin kohdalla.
Kuluttajaneuvonta kehottaa ottamaan havaitut ongelmat huomioon ja harkitsemaan asiointia Hero24:n kanssa tarkkaan. On hyvä pitää mielessä, että ennakkoon maksamisessa piilee aina riski. KKV muistuttaakin, että nyrkkisääntö on, että työstä kannattaa maksaa vasta, kun se on tehty.
Toiminta-ohjeet ongelmatilanteisiin:
|