Koirat haukkuivat kaiket päivät, kun niiden omistaja oli töissä. Oikeus tuomitsi omistajan naapureidensa kotirauhan häirinnästä.
Haukkuminen alkoi, kun omistaja lähti töihin puoli kahdeksan aikaan aamulla ja jatkui siihen saakka, että hän palasi töistä puoli viiden aikoihin. Tonttinaapurin mukaan kyse ei ollut pienestä haukunnasta, vaan ajoittain jopa kuulosuojaimia vaatineesta 3–4 koiran jatkuvasta louskutuksesta.
Omistaja kertoi laittaneensa koiransa ulkotarhaan työpäiviensä ajaksi. Naapureiden mukaan koirat eivät haukkuneet silloin, kun omistaja piti ne sisällä kovan pakkasen tai juoksuajan takia.
Omistaja kertoi, ettei ollut itse havainnut koiriensa haukkuvan silloin, kun piipahti kesken työpäivän kotonaan.
Omistaja kiisti häiriön
Koirien haukkuminen ehti jatkua melkein yhdeksän kuukautta, kun rajanaapurit veivät asian poliisille. Tätä ennen he olivat kirjelmöineet häiriöstä ja käyneet juttelemassa asiasta omistajan kanssa.
Kirjeet saatuaan koirien omistaja oli kysellyt muilta naapureiltaan, aiheuttivatko hänen koiransa todella väitetyn kaltaista häiriötä. Muut naapurit olivat kertoneet, että toisinaan kyllä välillä eivät.
Oikeudessa omistaja kiisti koiriensa aiheuttaman häiriön. Hänen mukaansa koirat käyttäytyivät luonteelleen ominaisella tavalla, eikä haukkuminen ollut jatkuvaa.
Oulun käräjäoikeus kuuli asiassa myös muita naapureita, joiden kertomus vahvisti häiriön todeksi. Häiriöväitteiden taustalla ei ollut esimerkiksi muuta riitaa. Kyse oli ainoastaan koirien haukunnasta.
Käräjäoikeuden mukaan koiralauman aiheuttama meteli oli luonteeltaa sellaista, ettei naapureiden tarvitse sellaista sietää. Omistaja oli oikeuden mukaan tietoinen koiriensa aiheuttamasta haitasta ja olisi voinut puuttua siihen halutessaan.
Oikeus tuomitsi koirien omistajan 30 päiväsakkoon kotirauhan häiritsemisestä. Tuomittu valitti asiasta Rovaniemen hovioikeuteen, joka ei ottanut asiaa käsittelyyn.