Helsinkiläinen Jenna on huomannut korona-ajan näkyvän käytösongelmina koirapuistoissa. Asiantuntija muistuttaa, että lemmikkiä ei tule viedä koirapuistoon, jos ei tiedä, miten se suhtautuu muihin koiriin.
Korona-aika aiheutti koiranpentubuumin, josta on pelätty seuraavan ikäviä lieveilmiöitä. Yksi sivuvaikutus on todennäköisesti koirien käytöshäiriöiden ja aggressiivisuuden lisääntyminen, arvelee Suomen Kennelliiton Kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen.
Rajoitustoimenpiteiden vuoksi koirien kouluttaminen ja sosiaalistaminen ovat voineet jäädä retuperälle. Uudesta koiranomistajasta voi tuntua järkevältä tutustuttaa eläin lajitovereihinsa koirapuistossa, mutta Laitinen muistuttaa, että sosiaalistaminen tulisi tehdä vähitellen.
Iso määrä tuntemattomia koiria voi järkyttää lemmikkiä. Arkuus ja pelko voivat purkautua toisen koiran puremisena.
– Ohje on se, että ei ihan suin päin ensimmäistä kertaa mennä koirapuistoon, jos ei ole mitään käsitystä siitä, miten koira suhtautuu toisiin koiriin, Laitinen neuvoo.
Helsinkiläinen Jenna on huomannut, että korona on lisännyt tietämättömien ihmisten määrää koirapuistoissa. Hänen mukaansa yhä useampi omistaja ei katso koiransa perään puistossa eikä osaa lukea merkkejä eläimen aggressiivisuudesta. Pahimmassa tapauksessa vihaa ruokitaan vahingossa.
4-vuotiaan saksanpaimenkoiran ja 7-kuukautisen itäeuroopanpaimenkoiran omistaja on joutunut todistamaan kuukauden sisään kolmea ikävää välikohtausta koirapuistoissa. Niissä olisi voinut käydä pahasti.
Lue myös: Veeran Nelli-koira kuoli koirapuistossa tapahtuneen tilanteen jälkeen: "Kunpa olisin herännyt tunnin myöhemmin" – video ei herkille
Kolme ikävää välikohtausta
Jenna kertoo, että ensimmäisellä kerralla vanhempi nainen tuli koirapuistoon ison sekarotuisen koiran kanssa. Se kävi Jennan pentukoiran kimppuun ja puri sitä silmäkulmaan. Vasta vahingon satuttua nainen kertoi, ettei hänen koiransa pitänyt pennuista.
Toisella kerralla lapsiperhe tuli koirapuistoon ärhäkän bull-tyyppisen koiran kanssa, joka räyhäsi jo portin ulkopuolella Jennan koirille. Ärisijän omistajat laskivat lemmikkinsä kysymättä vapaaksi ja leikkivät sen kanssa pallolla, mikä olisi voinut toimia sytykkeenä koiratappelulle. Lisäksi mukana oli pieni lapsi, jota koira vaikutti suojelevan.
Lemmikkiensä puolesta pelkäävä Jenna lähti pois koirapuistosta, kun edelleen rähisevän koiran omistajat eivät niin ymmärtäneet tehdä.
– Ainoa oikea tapa puuttua siihen käytökseen olisi ollut olla tulematta, Jenna sanoo.
Kolmannella kerralla toisen bull-tyyppisen koiran omistaja oli päästänyt eläimen kysymättä vapaaksi isoon koirapuistoon, jossa oli tapahtumahetkellä useita pentuja. Pahaa aavistava Jenna alkoi tekemään lähtöä, mutta vieras koira oli nopeampi. Se juoksi räyhäten Jennan saksanpaimenkoiran luo ja yritti purra sitä kurkkuun.
Jenna nappasi vierasta koiraa takajaloista ja nosti sen ilmaan. Hyökkääjän omistaja yritti selitellä, että eläin oli vain innostunut eikä tarkoita pahaa.
– Sanoin, että älä enää ikinä tuo koiraasi koirapuistoon, se on vaarallinen. Hän kysyi, miksi olen vihainen enkä ymmärrä ja meni yksin pienten koirien puolelle, Jenna kertoo.
Koirapuiston kultaiset säännöt
Tuula Laitinen muistuttaa, että koirapuisto on sosiaalinen paikka, jossa myös ihmisten tulee osata kommunikoida keskenään. Koirapuistoon saapuessa tulisi kertoa muille tulostaan ja antaa heille aikaa kytkeä omat koiransa tarpeen vaatiessa kiinni.
Vihaista koiraa ei tulisi laskea vapaaksi, ellei puisto ole tyhjänä. Myös leikittäminen tulisi jättää hetkiin, joina on yksin koiran kanssa puistossa. Muut koirat saattavat esimerkiksi innostua heitetystä kepistä tai pallosta ja lähteä kilpailemaan sen kiinni saamisesta.
Muita koirapuiston kultaisia sääntöjä ovat jätösten siivoaminen ja koiran tekemisten valvominen. Syöttäminen kannattaa tehdä muilta koirilta salassa eikä nappuloita tule viljellä ympäriinsä allergisten tai sairaiden koirien vuoksi.
Pieniä lapsia Laitinen ei toisi koirapuistoon. Lapset voivat herättää koirassa suojeluvaiston, minkä lisäksi isot koirat saattavat tönäistä vahingossa pikkuisen kumoon.
Jos koirat alkavat tapella keskenään, omistajien pitää hakea omat koiransa pois ja selvittää sitten tilanne asiallisesti. Toisten koiria ei pidä mennä potkimaan tai lyömään. Syyttely ja ihmisiin tarttunut vihamielinen käytös eivät edistä tilanteen raukeamista.
– Vastuuntuntoinen ja yhteistyökykyinen ihminen on paras henkilö koirapuistoon ja lemmikin omistajaksi, Jenna sanoo.
Lue myös: Älä sorru näihin mokiin koiran hankinnassa ja kasvatuksessa – asiantuntijat antavat vinkkinsä: "Paras tapa ennaltaehkäistä erilaisia ongelmia on..."
Hyvä koulutus tärkeää kaikille koirille
Bull-tyyppiset rodut, jollaisia ovat esimerkiksi amstaffit ja pitbullit, ovat aggressiivisten koirien maineessa. Laitinen kuitenkin huomauttaa, että vihan taustalla on useimmiten ihminen, joka ei ole osannut kouluttaa ja sosiaalistaa lemmikkiään. Hyvä kouluttaminen on tärkeää oli koira sitten chihuahua tai tanskandoggi.
– Aika usein vika on hihnan yläpäässä eikä alapäässä, Laitinen sanoo.
Laitinen suosittelee sosiaalistamaan koiraa ensin pienessä tutussa porukassa. Koirapuiston aika on vasta siinä vaiheessa, kun omistaja on suhteellisen varma siitä, että oma lemmikki suhtautuu hyvin lajikumppaneihinsa.
– Ensimmäisellä kerralla olisi hyvä, jos mukana olisi tuttu koira eikä puistossa olisi hirveästi muita koiria. Eli lähdetään pieniin askelin menemään eikä suin päin lasketa puistossa koiraa menemään ja katsota, mitä tapahtuu.
Kun koira osaa käyttäytyä hyvin ja tulee toimeen muiden kanssa, sopii se myös koirapuistoon – oli rotu mikä tahansa.
Lue myös: Tiedätkö, millaista lemmikkiä etsit? Huomioi nämä asiat, kun valitset sopivaa koirarotua: "Moni ei kiinnitä huomiota siihen"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
MTV:n pökälepartio ratsasi tienvierustat Helsingissä, Espoossa ja Tampereella. Katso videolta, mistä löytyi eniten koirankakkaa.
2:36