Tänään maanantaina vietetään Eurooppa-päivää EU:ssa ja Voitonpäivää Moskovassa. Suomessa voitaisiin viettää Yhdysvaltain sotakoneiden päivää - sillä nyt ne ovat täällä, syystä. Suomi laskee enemmän USA:n kuin Naton varaan - samaan aikaan kritiikki Yhdysvaltoja kohtaan on Suomessa vaimentunut liki äänettömiin.
Punaisella torilla Venäjän armeijan eliittijoukot marssivat sen kunniaksi, että muuan Adolf Hitler kukistui Josef Stalinin reippaanlaisen päättäväisyyden tuloksena bunkkeriinsa Berliinissä keväällä 1945.
Euroopassa on sattunut samalle päivälle Eurooppa-päivä.
Suomessakin se on liputuspäivä, mutta harvempi sitä liputtaa. Kun EU:n tilannetta katselee, juhlimiseen ei ole kovin suurta aihettakaan, lipun paikka alkaa monen mielestä olla enemmänkin puolitangossa...
Oikeastaan tällä viikolla kannattaisi liputtaa Suomen ja Yhdysvaltain sotilasteknisen yhteistyön puolesta, sillä se on tällä viikolla laajempaa ja näkyvämpää kuin koskaan ennen.
Jo viime viikolla Niinisaloon tuli amerikkalaisia Stryker-miehistönkuljetusajoneuvoja Arrows-harjoitukseen.
Tällä viikolla Rissalassa puolestaan harjoittelee myös Yhdysvaltain Oregonin kansalliskaartin kuusi F-15 -hävittäjää yhdessä suomalaisten kanssa.
Näiden lisäksi Yhdysvaltain merivoimien väkeä on vielä myöhemmin tulossa Hankoniemeen harjoittelemaan maihinnousua. Paikka tuntuu imevän eri aikaan eri armeijoita: talvisodan jälkeen sinne perustivat tukikohtansa neuvostoliittolaiset, jatkosodan aikaan se oli saksalaisten kauttakulkupiste.
Ennen vastaavasta amerikkalaisinvaasioista olisi noussut valtava huuto ja haloo.
Nyt hiljaisuus ja kritiikin vaimeus on korviin pistävää, mitä nyt SDP:n Eero Heinäluoma yrittää muistuttaa myös Venäjän olemassaolosta.
Venäläiset itsekin näkyvät ottaneen Yhdysvaltain kasvaneen roolin Suomessa annettuna. Maailmanpaloa ei ole syttymässä, suurin vahinko on toistaiseksi Arrows-harjoitusten kranaatinheitintulesta alkanut 25 hehtaarin metsäpalo.
Maailma on muuttunut, Venäjä on muuttunut ja Suomi muuttuu. Tarja Halonen oli vielä seuraamassa Voitonpäivän juhlallisuuksia Moskovassa.
Yhdysvaltain kasvanut rooli kertoo tietenkin myös Suomen ulkopoliittisen linjan hiljaisesta kääntymisestä, sanotaan mitä sanotaan.
Kuten puolustusvoimat sanoo, kyse on harjoittelusta sotilasteknisen yhteensopivuuden lisäämiseksi. Ilman ulkopoliittisen johdon siunausta tällaisia operaatioita ei tietenkään tehtäisi.
Mutta miksipä ei tehtäisi?
Suomessa lienee laskeskeltu, että jos esimerkiksi Itämeren alueella puhkeaisi sotilaallinen kriisi, sotilasliitto Natolla kestäisi kauan ennen kuin se ehtisi reagoida millään tavalla.
Sotilasmahti USA:lla homma sujuisi huomattavasti nopeammin.
Jos Venäjä ja Nato /USA ajautuisivat sotilaallisiin yhteenottoihin Itämeren alueella, kyse on siitä, miten nopeasti kriisi laajenisi. Jos kriisi laajenee, silloin alueen maat joutuvat valitsemaan puolensa.
Nopeastikin.
Siksi yhteensopivuutta on hyvä harjoitella sen osapuolen kanssa, jonka kanssa liittoutuminen olisi edessä joka tapauksessa. Suomen tapauksessa se on Yhdysvallat. Sieltä on myös kallein ja tarpeellisin sotakalusto, kuten hävittäjät, joiden ohjuskalustoa päivitetään parhaillaan - USA:ssa.
Ruotsissa puolestaan Naton kannattajien määrä on nyt ohittanut vastustajien määrän.
Suomessa Natosta käydään vilkasta keskustelua tuoreen selvityksen perusteella.
Henki tuntuu kuitenkin juuri nyt olevan se, että Suomessa lasketaan enemmän USA:n kuin Naton varaan. Teknisesti Suomi on jo Ruotsin edellä, mitä tulee yhteistyöhön USA:n kanssa.
Samaan aikaan Suomessa mietitään Nato-kansanäänestystä ja sitä, mitä Ruotsin seuraava hallitus tekee. Edessä on Suomenkin kannalta mielenkiintoiset turvallisuuspolitiikan vuodet, jos porvarit ottavat vallan Ruotsissa syksyn 2018 vaaleissa.
Suomessa on presidentinvaalit vähän ennen eli alkuvuodesta 2018 ja eduskuntavaalit 2019. Silloin Natosta puhutaan epäilemättä ensimmäistä kertaa kunnolla ja isoon ääneen, ehkä joku puolue (lue: kokoomus) tekee Natosta eduskuntavaalien ykkösaiheen.
Ilman kansanäänestystä päätöstä ei kuitenkaan tehdä.
Nato-kansanäänestys onkin ulkopoliittiselle johdolle hirmuinen haaste. Jos kansa sanoo ei, peli on sillä selvä ja turvallisuuspolitiikan arsenaalista on yksi vaihtoehto pois.
Se olisi sellainen tilanne, että Voitonpäivän paraatia vastaanottavan Vladimir Putinin kasvoille nousi kaikkitietävän viisaan ovela hymy, ellei virnistys.