Kommentti: En voi antaa teille anteeksi, Coldplay

Juttu sisältää paljastuksia Coldplayn konsertin kulusta.

Lauantai-iltaan 27. heinäkuuta tiivistyi vuosikausien edestä valtavan suuria odotuksia. Brittiyhtye Coldplayn  nouseminen lavalle Suomessa oli jotain, mitä moni ei uskonut koskaan tapahtuvaksi. 

Odotusten lisäksi myös rima oli korkealla. Siitä on kiittäminen vuosien aikana sosiaalisessa mediassa kiertäneitä, toinen toistaan vaikuttavimpia sekä häkellyttäviä taltiointeja Coldplay-keikoilta ympäri maailmaa. Suomessa huuma bändin ympärillä tuntui kasvavan jopa hallitsemattomasti Olympiastadionin ensimmäistä esiintymistä edeltävällä viikolla. 

Tämän täytyisi olla täälläkin jotain täysin tajunnanräjäyttävää, suomalaiset toistelivat päivien ajan kaanonissa. 

Ennen keikkaa pohdin paljon omaa suhdettani Coldplayhin. Se on minulle ennen kaikkea lapsuuteni sekä teini-ikäni musiikkia: olin yläasteella, kun vuonna 2008 ilmestyi albumi Viva la Vida or Death and All His Friends, joka on siitä lähtien kulkenut mukanani kuin luotettava ystävä, jonka pariin on voinut aina hyvillä mielin palata. 

Sen myötä löysin aikoinaan laajemmin Coldplayn tuotannon ja ihastuin myös varhaisempiin, yksinkertaisiin, toivoa herättäviin teoksiin ja niiden simppeliin kauneuteen. Lämpimään hyvään oloon, joka niitä melodioita ja lyriikoita seurasi. Lisäksi, tuohon aikaan koulun valinnaisilla musiikkitunneilla käytetystä kirjasta löytyi The Scientistin nuotit, josta tuli epävirallisen pienen bändimme bravuuri. 

Sittemmin ilmestyneet Mylo Xyloto, Ghost Stories ja A Head Full of Dreams ovat pitäneet sisällään hyvin ikonisia pop-rock -kappaleita, mutta niiden jälkeen tavallaan annoin itseni tipahtaa Coldplayn keikasta, enkä ole liiemmin välittänyt sen tuoreimmista julkaisuista, jotka ovat lipsahtaneet jokseenkin geneeriselle pop-puolelle. 

En ole siis enää vuosiin odottanut henkeä pidätellen Coldplayn uusia julkaisuja. Tätä keikkaa oli kuitenkin syytä odottaa siten. 

Vaatimaton supertähti hypnotisoi yleisönsä

Seisoessani Olympiastadionilla 44 000 muun keikkakansalaisen kanssa lauantai-iltana minua hieman jännitti. Sain ennakkoon tietää sisäpiirin lähteeltä Coldplayn show'n olevan äärimmäisen vaikuttava, mutta myös täysin huippuunsa hiottu, sekunnilleen yksityiskohtaisesti mietitty kokonaisuus, joka saattaa jo lähennellä musiikkiteatteria. Kuulin väitteen, jonka mukaan esitys on niin tarkkaan suunniteltu, että lähes jokainen vuorosana olisi etukäteen sovittu. 

Lopulta totuuden hetki oli käsillä, kun stadionin uumenista stadionin lavalle kapusivat yksi kerrallaan Will Champion, Jonny Buckland, Guy Berryman sekä Chris Martin. Yliopistokaverukset, jotka aloittivat täysin tyhjästä pistäessään bändin pystyyn 27 vuotta sitten. 

Pian yksi asia oli hyvin selvä: tämä tulisi olemaan Chris Martinin show. 

Lue myös: Historiaa! Coldplay nousi lavalle Helsingin Olympiastadionilla – tältä se näytti

Ilta alkoi kiertueen nimikkointrolla Music of the Spheres ja kappaleella Higher Power, jota seurasivat hekumalliset jättihitit Adventure of a Lifetime sekä Paradise, joiden aikana permannon yleisö pääsi iloittelemaan sateenkaaren väreissä pomppineilla jätti-ilmapalloilla. 

Laulaja Martin otti yleisönsä haltuun toisaalta suuren tähden, mutta myös lähestyttävän ja lämpimän oloisen, sellaisen tavallaan "normaalin kaverin" elkein.

Martin puhutteli yleisöä sekä vitsaili useaan otteeseen. Esimerkiksi päivänvalosta, jota oli yhä riittämiin keikan alkupuoliskolla. 

– On hassua käyttää 20 miljoonaa valoshow'hun ja tulla maahan, missä on näin myöhään päivänvaloa, Martin kuittasi naureskellen.

– Jos haluatte täyden kokemuksen Music of the Spheres -kiertueesta, sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa ilotulituksia, tämä jatkoi myhäillen. 

Laulaja myös totesi muun muassa Suomen olevan "seksikäs maa" ja olevansa iloinen siitä, että pääsi "olemaan yhteydessä" suomalaisiin. Eräs keikan sympaattinen hetki nähtiin Martinin ja erään keikkakansalaisen välillä, kun kyltillä duettoa laulajan kanssa pyytänyt kuuntelija kutsuttiin lavalle esittämään Everglow-kappale yhdessä Martinin kanssa.

Tämän hetken aikana, kuten myös myöhemmin, kun yleisöstä poimittiin Jumbotron Song -osuuden aikana kuviin valtaville screeneille ihmisiä, joista Martin luritti menemään muutaman spontaanin melodian improvisoiden, oli hän lavalla yksin. Champion, Buckland sekä Berryman poistuivat kaikessa hiljaisuudessa takavasemmalle, enkä ole rehellisesti varma, huomasiko sitä juuri kukaan. 

Chris Martin on supertähti, toisin kuin Coldplayn muut jäsenet. Ajattelin ennen keikkaa, että olisi ollut mielenkiintoista tehdä gallup yleisössä siitä, kuinka moni paikalla ollut osaisi nimetä Coldplayn muut jäsenet laulajansa lisäksi.

Martin kyllä pisti merkille bänditoverinsa keikan loppupuoliskolla, esitellen heidät yleisölle ylistävin sanakääntein. Kukaan heistä ei kuitenkaan tarttunut itse mikrofoniin, puhutellut yleisöä saati esitellyt Martinia.

Toisaalta, vaikka olisinkin toivonut muulta bändiltä paljon vahvempaa läsnäoloa taka-alalla lymyilyn sijaan, kyllähän Martinin edesottamuksia seurasi erittäin mielellään. Vaatimattomana tyyppinä tiedetyn laulajan lavakarisma oli hypnoottista sekä täysin omaa luokkaansa – ja hän onnistui pitämään yllä myös maanläheisyytensä. Se on hurmaavaa sekä hyvin harvinaista. Ja vaikka olin kuullut muuta, moni asia tuntui spontaanilta sekä aidolta. 

Kohtalokas iltavalo

Keikan alkupuoliskolla Martinin esittämä kuittailu päivänvalosta oli osuva. Jokaiselle yleisössä jaettiin ennen keikkaa ranteeseen laitettavat led-rannekkeet, jotka välkkyvät synkronoidusti kappaleiden aikana. 

Poikkeuksellisen massiivinen valoshow ei päässyt keikan aluksi valoisan illan takia kuitenkaan valitettavasti aivan oikeuksiinsa. Kappaleiden Charlie Brown sekä Yellow aikana sai jo enemmän käsitystä siitä, mistä oli kyse, mutta vielä tuolloinkin valoshow'n osuus oli melko vähäinen. 

Clocks räjäytti kuitenkin pankin. Kun stadion täyttyi vihreästä valomerestä, toi se mukanaan viimeistään tuolloin hurmoksen. Rannekkeet vahvistivat yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun jokainen paikalla ollut sai kokea olevansa osa show'ta. Se onkin Coldplayn musiikin sanoman ytimessä, ja tällä tavalla se myös konkretisoitui.

Lue myös: Saat led-rannekkeen saapuessasi Coldplayn konserttiin – tämä on sen tarkoitus

Moni varmasti odotti illalta eniten kappaletta A  Sky Full of Stars. Jos käyttää sosiaalista mediaa, on sen taltioinneilta ollut vaikeaa välttyä.  

Yhtye aloittikin kappaleen normaaliin malliin ja johdatti yleisön raikuvaan yhteislauluun, mutta juuri ennen kertosäettä, yllättäen ja varoittamatta, Martin keskeytti laulunsa. 

Laulaja kiitti yleisöä ja vitsaili illan olleen tässä.

– Eiköhän tässä ollut tarpeeksi, Martin naureskeli ja valui bänditovereidensa luokse pitämään näennäistä neuvonpitoa, yleisön nauraessa ja mylviessä taustalla.

Puhelimet pois – onneksi

Martinin palattua mikrofonin ääreen hän esitti yleisölle pyynnön.

– Haluaisimme esittää tämän kappaleen vielä kerran. Pyydämme teitä kaikkia esittämään sen kanssamme, jotta voimme katsella myös teitä. Voimme kaikki katsokaas olla yhtä ja samaa bändiä. Te, paljon teitä onkaan, monia tuhansia, ja me neljä. 

– Vain tämän kappaleen ajan, pyydämme teitä laulamaan ja tanssimaan kanssamme, olemaan vapaita yhdessä. Tämän kappaleen ajan me emme tarvitse kameroita. Ei puhelimia, ei kuvia, ei nauhoittamista, ei mitään elektronista. Vain tämän kappaleen ajan. Teidän ei tarvitse kuvata tätä, se on jo ladattu YouTubeen 55 miljardia kertaa, Martin kuittasi.

Onneksi näin pyydettiin tekemään. Stadion oli revetä liitoksistaan, kun yleisö teki kuten Martin käski ja lauloi, tanssi sekä nautti upeassa valomeressä. 

A Sky Full of Starsin jälkeen bändi teki vielä siirtymän kolmannelle lavalle, jossa hekumallisesta tykityksestä siirryttiin täysin yllättäen hyvin intiimiin, akustiseen settiin Sunrise ja Sparks kappaleiden kera. Niiden aikana tunsi olevansa yhtäkkiä kuin hämyisessä pubissa – 40 000 muun ihmisen kanssa. 

Päälavalle palaamisen myötä oli viimein aika toisen kenties odotetuimman klassikon, herkän ja riipivän koskettavan Fix Youn, jonka aikana monessa stadionin nurkassa otettiin vierustoveri kainaloon ja pyyhittiin silmäkulmia. 

Oliko se kaiken arvoista?

Sen lisäksi, että Martin kiitti keikan aikana bänditovereitaan, hän muisti jakaa kiitoksia myös laajemminkin. Kaikkien keikan mahdollistaneiden tahojen lisäksi hän kiitti yleisöä, joka oli nähnyt vaivaa ja saapunut paikalle. Nykyään konserteissa käyminen ei ole helppoa kaikenlaisesta "bullshitista" johtuen, Martin totesi ja viittasi muun muassa keikkalippujen hintoihin. 

Asiaan, joka Suomessakin herätti laajaa keskustelua vuosi sitten, kun Coldplayn liput tulivat myyntiin. Surullisenkuuluisa savotta sai osakseen runsaasti kritiikkiä sekä dynaamisesta hinnoittelusta että lippujen saamisen vaikeudesta johtuen.

On aiheellista pohtia sitä, kenelle tällaiset kokemukset nykyään tehdään mahdolliseksi. Ei ole uusi asia, että supertähtien keikkaliput ovat kalliita, mutta kehityksen ei toivoisi päätyvän siihen, että yksilö joutuu pahimmillaan käyttämään suuren loven kuukauden budjetistaan päästäkseen paikalle.

Yksi ydinkysymys onkin: oliko Coldplayn keikka kaiken sen vaivan arvoista?

Niille, jotka pystyivät sen tekemään, ehdottomasti oli. 

Lue myös: Oletko menossa Coldplayn konserttiin? Ota nämä asiat huomioon

Coldplay on ansiokkaasti maailman suurin bändi. Sitä kuitenkin kuvaillaan usein vähättelevään sävyyn maailmoja syleileväksi, ihan mukavaksi, kaikkien musiikiksi. 

Onko se huono asia? Ei todellakaan. Se on todella poikkeuksellista kyvykkyyttä, jonka harvat taitavat. Lisäksi hehkutettu lavashow on todella ansainnut jokaisen ylistyksen sanan, sillä ei voi kieltää, etteikö se olisi kokemuksena henkeä salpaava. 

Myös Martinin lavaretoriikka ansaitsee oman huomionsa. Sen lisäksi, että laulaja muisti jakaa laajasti kiitoksia, hän korosti moneen otteeseen sitä, kuinka kaikki ovat tervetulleita Coldplayn keikoille taustastaan huolimatta. 

Martin kysyi useaan kertaan yleisöltä, onko kaikki hyvin ja muistutti ihmisiä siitä, että nyt me olemme tässä, yhdessä, ja nyt voimme nauttia yhteisestä kokemuksestamme vapaasti ja ilman pelkoa. Se sanoma on tässä maailmanajassa, jota leimaa voimakas vastakkainasettelu, hyvin lohdullinen.

Lisäksi mainittava on tietenkin myös se, kuinka hyvältä Coldplay kuulosti. Martinin tasoista, absoluuttisen puhdasta laulua kuulee harvoin, eivätkä instrumentitkaan jääneet sen varjoon.

Jos kritiikkiä antaisin, olisi se siinä, että olisin odottanut keikalle räjähtävämpää ja näyttävämpää päätöstä. Settilista päättyi tuoreimpaan sinkkuun feelslikeimfallinginlove sen sijaan, että yleisö olisi saanut nautiskella vielä yhdestä klassikkohitistä muiden perään. Toisaalta looginen, mutta kuitenkin hieman harmillinen päätös, joka jätti päälle tunteen siitä, että jotain jäi vielä kuulematta. Kuitenkin näin hienoa kokonaisuutta olisi jaksanut ihastella vielä hyvin pitkäänkin. 

Minä en siis voi antaa Coldplaylle anteeksi. 

Sitä, että tuskin koskaan tulen näkemään ja kokemaan kenenkään muun toimesta tällä tavalla näin vaikuttavaa, vakuuttavaa ja ikimuistoista konserttia. 

Keikalta poistuikin hölmistyneen oloista kansaa. Hämmästyneet kommentit kaikuivat Helsingin yössä. 

– Mitä mä just näin?

– Ei vittu mikä keikka. 

– Siis oon ihan tiloissa. 

En tainnut olla yksin ajatukseni kanssa. 

Kirjoittaja on MTV Uutisten viihdetoimittaja sekä apulaistuottaja.