Jokainen jääkiekon ystävä toivoo, että NHL-pelaajat matkaisivat Pekingin talviolympialaisiin. Nykytilanne ei näytä kuitenkaan hyvältä. Mikäli NHL sanoo "ei kiitos", on Suomi yhtäkkiä iso kultasuosikki, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen.
Jääkiekon edellisestä ”parhaiden pelaajien turnauksesta” on ehtinyt vierähtää jo tovi. Mennään syksyyn 2016 ja Kanadan Torontoon. World Cupissa Leijonien tuore päävalmentaja Lauri Marjamäki päätyi melkoiseen mankeliin.
Suomen ykkösmaajoukkue eli voimakasta murrosaikaa, kun Teemu Selänne, Saku Koivu, Kimmo Timmonen ja muut pitkän linjan maajoukkueikonit olivat siirtäneet soihtua eteenpäin.
Heidän jättämä aukko näkyi. Uusi kirkas sukupolvi oli vasta astelemassa NHL:ään.
Pikakelaus tähän hetkeen. Suomen olympiaehdokkaiden joukosta löytyy peräti neljä NHL-seuran ykkössentteriä: Sebastian Aho, Aleksander Barkov, Mikael Granlund ja Roope Hintz. Heidän lisäkseen tähtiosastoa täydentävät muun muassa Mikko Rantanen, Teuvo Teräväinen ja Miro Heiskanen.
Materiaalivertailussa Suomi ei kalpene yhtään Yhdysvalloille, Venäjälle tai Ruotsille. Vain Kanada on edellä.
Finaalipaikka? Päivän selvä tavoite, jonka uskaltaa sanoa ääneen.
Suomen kannalta asetelma on herkullinen.
Tai tarkemmin: olisi herkullinen.
Joulukuun alussa olympiaodotusten ylle tuli tummia pilviä. Eri NHL-seurat alkoivat ilmoitella useista koronatapauksista.
Tällä hetkellä kolme seuraa on karanteenissa ja useat joukkueet ovat pelanneet pelejä vajailla kokoonpanoilla.
Sen päälle lisätään jo valmiiksi mielissä vellonut pelkotila.
***
Samoihin aikoihin, joulukuun alussa, Vegas Golden Knightsin ruotsalaismaalivahti Robin Lehner nosti kissan pöydälle. Lehner ilmoitti kieltäytyvänsä olympiakutsusta, koska hän haluaa välttää potentiaalisen viiden viikon mittaisen karanteenijakson. Lehner vetosi mielenterveyssyihin.
Olympiamatka uhkaa maksaa kovaa hintaa. Ihan kirjaimellisesti.
NHL-seurat kun eivät maksa pelaajille palkkaa siltä ajanjaksolta, minkä he ovat sivussa maajoukkuereissulla tulleen sairastumisen takia. Pelaajat päätyvät tuolloin monimutkaisten vakuutuskysymysten äärelle.
Moni miettii, missä menee järjen ja riskialttiuden raja.
NHL:ltä on odoteltu lopullisia olympiauutisia tammikuun alkuun. Julkisuudessa väläytelty tammikuun kymmenes päivä on jo heitetty roskakoriin kaiken epävarmuuden keskellä.
Kukaan ei tiedä, miten pahaksi NHL:n nykyinen koronarypäs yltyy. Ja samaan aikaan takaraivossa painaa kolme sanaa: viiden viikon karanteeni.
Ei mikään ihme, että NHL:n "todennäköinen olympiaosallistuminen" näyttää nyt kaikkea muuta kuin varmalta ja todennäköiseltä.
***
Leijonien kannalta tilanne on erikoinen. NHL-pelaajien kanssa Suomi on vahva hopeaehdokas.
Ilman NHL-pelaajia Suomi on iso kultamitalisuosikki.
Jukka Jalonen on voinut myhäillä syksyn maajoukkuejulkistusten jälkeen. Suomi on operoinut nimekkäillä joukkueilla sekä marraskuun Karjala-turnauksessa että nyt menossa olevassa Venäjän EHT-turnauksessa.
Mukana on ollut Ufan superketjua (Markus Granlund, Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen), Valtteri Filppulaa, Sami Vatasta, Mikko Lehtosta, KHL:ssä hurjaa jälkeä paukuttavaa Niko Ojamäkeä, Miro Aaltosta, Harri Pesosta ja monia muita kovan luokan tekijöitä.
Suomi pystyy kokoamaan hurjan Eurooppa-joukkueen olympialaisiin. Sen lisäksi sitä valmentaa Jukka Jalonen, joka meinasi luotsata viime keväänä Suomen toiseen perättäiseen MM-kultaan sangen nimettömällä nipulla.
Mutta miltä olympiakulta maistuisi, jos se napattaisiin Euroopassa pelaavilla pelaajilla? Olisiko se silti korkealle arvostettava kulta? Vai hiipisikö takaraivoon jossitteleva tunne?
”Kun ne NHL-pelaajat eivät olleet mukana…”
Se on lause, joka nousee aivan varmasti kahvipöytäkeskusteluissa esille. Tuli sitten kultaa tai ei.