Kolminkertainen F1-maailmanmestari Max Verstappen aiheuttaa taas pitkästä aikaa harmaita hiuksia arvaamattomuudellaan. Vuoden 2021 kohukauden tapahtumat tulvivat väkisin mieleen tulevana viikonloppuna ajettavan Brasilian GP:n alla, MTV Urheilun Ossi Karvonen kirjoittaa.
Se kausi ei unohdu koskaan.
Formula ykkösten kausi 2021 sisälsi yhden lajihistorian hurjimmista mestaruustaistoista. Vuoden 22 kisasta vain neljä lipsahti Red Bullin Max Verstappenin ja Mercedeksen Lewis Hamiltonin näpeistä muille.
Kaksikon välillä myös räiskyi poikkeuksellisen rajusti. Silverstonessa Verstappen syöksyi rengasvalleihin brittitähden avustuksella, ja Monzassa hollantilaisen auto päätyi Hamiltonin Mercedeksen päälle.
LUE MYÖS: Mercedes sitoi omat kätensä F1-sarjassa: "Valtaisa isku"
Loppukauden käsittämättömät tapahtumat saivat puolestaan kipinän 4. viimeisessä kisassa Brasiliassa. Hamilton koki viikonlopun aikana takaiskuja F1-kabineteissa, mutta väänsi tästä huolimatta väkisin ruutulipulle ennen Verstappenia.
Helpolla se ei tullut, sillä Red Bull -tähti teki radalla poikkeuksellisen raivokkaita puolustusliikkeitä, joista hän selviytyi kuin ihmeen kaupalla ilman rangaistuksia. Asiantuntijat arvelivat tuolloin, ettei tuomaristo tiedä, miten Verstappenin härskeihin liikkeisiin tulisi suhtautua. Heillä näytti menneen sormi suuhun.
– Diplomatia päättyi tänään, Mercedeksen tallipomo Toto Wolff julisti Brasilian-viikonlopun päätteeksi.
Mercedeksen ja Red Bullin välinen vihanpito huipentui päätöskisassa Abu Dhabissa. Surullisenkuuluisa ratkaisu toi mestaruuden Verstappenille.
*****
F1-sarjan lähihistorian puhuttaneimman kauden jälkeen nähdyt kaksi vuotta (2022–2023) olivat kuninkuusluokan mittapuulla ennennäkemätöntä Verstappenin ja Red Bullin dominointia.
Sama näytti jatkuvan tällä kaudella, mutta juhannuksen aikaan ajetun Espanjan GP:n jälkeen kaikki muuttui. Verstappen ei ole napannut voittoakaan viimeiseen kymmeneen kisaan, mikä on hänelle pisin kuiva kausi neljään vuoteen. Samalla suurimmillaan 84 pisteessä käynyt ero McLarenin Lando Norrisiin on kutistunut 47 pisteeseen ennen kauden 4. viimeistä kisaa.
LUE MYÖS: Potkut viikon päässä? F1-tähtikuskista pahaenteistä puhetta
Nyt Verstappen tuntee taas painetta. Se nähtiin Austinissa reilu viikko siten, mutta ennen kaikkea Meksikossa viime sunnuntaina. Kaudelta 2021 tutut syöksyliikkeet palasivat hollantilaisen repertoaariin. Nyt vastustajana on Hamiltonia lähes 15 vuotta nuorempi toinen brittikuski Norris.
Texasissa Verstappen selvisi liikkeistään vielä tuomariston tutkan alla, mutta Meksikossa rapsahti – ja isosti – kun Red Bull -kuski otti vielä röyhkeämmät ajolinjat Norrisia vastaan. Lopputulema oli yhteensä 20 sekunnin aikasakot Verstappenille.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kohukauden 2021 keskeinen hahmo, Toto Wolff, ei malttanut olla kommentoimatta.
– Nyt näimme uuden tulkinnan kilpailusäännöistä. Luulen, että tämä muuttaa tavan, jolla kuljettajat ajavat kilpaa tulevaisuudessa. Emme näe enää tuollaista, Wolff totesi viitaten Verstappenin liikkeisiin.
LUE MYÖS: Lando Norris raivostui Max Verstappenin tempusta – viiltävä kuitti aikasakkojen jälkeen
Sen perusteella, mitä Verstappen on tehnyt ja sanonut F1-urallaan, ja varsinkin silloin, kun häntä on ahdistettu kärkitaistossa, en olisi Wolffin tavoin noin varma tulevaisuuden ajolinjoista.
– Viime viikolla tuo oli ok, tällä viikolla tuli 20 sekunnin rangaistus. Se on, mitä on. Jatkan kilvanajoa, Verstappen tokaisi itse sunnuntain päätteeksi.
Ohjelmassa saattaa hyvinkin olla kauden 2021 osakilpailun kaltainen ilotulitus, kun F1-autot starttaavat Interlagosin moottoriradalla Sao Paulossa sunnuntaina.