Kommentti: Trump ja Harris sortuvat samaan virheeseen, ja se on tuhoisaa Yhdysvaltojen kannalta

Demokraattien puoluekokous Chicagossa oli kavalkadi isojen demokraattinimien ja julkisuuden henkilöiden puheita Donald Trumpin vaarallisuudesta. Niiden jälkeen nousi estradille Kamala Harris julistamaan olevansa se presidentti, joka yhdistää amerikkalaiset. Tällä menolla se ei tule onnistumaan, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Sanna Voltti.

– Kansakunnallamme on näissä vaaleissa arvokas, ohikiitävä tilaisuus päästää irti menneisyyden katkeruudesta, kyynisyydestä ja erimielisyyksistä. Tilaisuus viitoittaa uusi tie eteenpäin, Kamala Harris julisti kokouksen päätteeksi. 

Ajatus kansakunnan yhdistämisestä on varmasti käynyt kaikkien amerikkalaisten mielessä, mutta tavoitteeseen pääsy nykyisillä keinoilla on toivotonta. 

Yhdysvaltojen jakautumisesta puhutaan jatkuvasti niin Amerikassa kuin täällä Suomessakin. On siis raivostuttavaa nähdä, miten maassa toistetaan samoja virheitä uudelleen ja uudelleen.  

Trumpin äänestäjiä ei tavoiteta

Donald Trumpin vaalivoitto vuonna 2016 oli täysi yllätys ja shokki noin puolelle maasta – sille puolelle, joka ei äänestänyt Trumpia. Trumpia äänesteille hänen voittonsa oli itsestäänselvyys. 

Demokraattipuolue on nyt ainakin puheiden tasolla toistamassa aiempia virheitään: Trumpin ja hänen kannattajiensa aliarviointia. 

Demokraattien puoluekokouksessa kuullut puheet korostivat sitä, kuinka vaarallinen Trump on; hän on koulukiusaaja, hän on miljonääri, joka välittää vain itsestään, hän on turhamainen, ärsyttävä, tyhmä, valehtelija. Lista jatkuu. 

Oli näistä Trumpia luonnehtivista adjektiiveista samaa mieltä eli ei, kuulisin demokraateilta paljon mieluummin erilaisia puheita: yhdistäviä puheita, joissa edes yritetään ymmärtää, miksi Trump nousi presidentiksi ja miksi hän on edelleen niin suosittu. 

Sen sijaan demokraattien puheissa puhutaan Trumpin äänestäjistä, mutta heitä ei puhutella. Heistä puhutaan niinä toisina amerikkalaisina, jotka meidän täytyy voittaa. 

Heti perään todetaan, että meidän täytyy yhdistyä jälleen. 

Päähäni ei mahdu, miten yhdistyminen onnistuu tällä taktiikalla. 

Yhdysvalloissa eri osavaltioissa kiertäessäni olen kuullut Trumpin kannattajilta samaa: heitä ärsyttää, miten toinen puoli ylenkatsoo heitä, miten heitä pidetään tyhminä ja piittaamattomina, jos he ovat äänestäneet Trumpia.

Moni näistä äänestäjistä on entisiä demokraatteja, jotka siirtyivät äänestämään Trumpia, koska he kokivat, että Trump ajoi parempaa talouspolitiikkaa maaseutu- ja hiilikaivosalueiden näkökulmasta.

Demokraattipuolue tietää ja tunnistaa ne äänestäjät, jotka puolue menetti Trumpille, mutta toistaiseksi he eivät ole kyenneet tavoittamaan heitä uudelleen. 

Demokraattien puoluekokousta katsottuani, minusta tuntuu, että he eivät edes yrittäneet. 

Puheet vain puheita

Harrisin puoluekokouksen huipentanut puhe kyllä korosti yhtenäisyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja empatiaa. Harris korosti maan tarvitsevan johtajaa, joka kuuntelee ja toimii kaikkien amerikkalaisten puolesta.

Kauniita sanoja, mutta puhe jää puheen tasolle. 

Ennen Harrisin puhetta puoluekokouksessa kuultiin lukuisia puneenvuoroja, muun muassa entisiltä presidenttipareilta Barack ja Michelle Obamalta ja Bill ja Hillary Clintonilta, sekä muilta demokraattien tähtinimiltä ja julkkiksilta. 

Michelle Obama kutsui Trumpia naisvihaajaksi ja rasistiksi. Barack Obama sanoi, että Trump ajattelee vain itseään ja on se ärsyttävä naapuri, joka huudattaa lehtipuhallintaan ikkunasi alla joka päivä. 

Bill Clinton korosti Trumpin valehtelua ja itsekeskeisyyttä. 

Kaikki puheissa käytettiin tavalla tai toisella paljon aikaa Trumpiin. Nämä puheet kyllä purivat Chicagossa paikan päällä olleeseen yleisöön, mutta ei kotikatsomoissa television ääressä istuviin äänestäjiin – varsinkaan heihin, jotka vielä epäröivät kenelle antavat äänensä. 

Trumpin puolelle kallistuville Trumpin jatkuva haukkuminen saa heidät todennäköisemmin äänestämään häntä. 

Kumpikaan ei tule vastaan

Toinen puoli, republikaanit, ei ole yhtään sen parempi – itseasiassa monessa asiassa paljon pahempi. Trump itse lupasi salamurhayrityksensä jälkeen ottaa pehmeämmän linjan ja yhdistää amerikkalaiset. 

Valitettavasti Trumpille yhdistäminen tarkoittaa sitä, että ihmisten tulee yhdistyä hänen taakseen, muuten he ovat Trumpille ilmaa. Tämä teema on käynyt ilmi kaikissa Trumpin viimeaikaisissa puheissa, joissa hän tuntuu ottavan vain enemmän ja enemmän lisäkierroksia demokraattivihassaan. 

Yhdysvaltojen kahtiajakautuminen ei tule muuttumaan parempaan suuntaan, ennen kuin maassa ymmärretään kaikessa yksinkertaisuudessaan se, ettei vastapuolen jatkuva haukkuminen yhdistä ketään. 

Toistaiseksi kädenojennusta tähän suuntaan ei ole tullut kummaltakaan puolelta. Tämän hetken tilanteen valossa sitä voisi odottaa enemmän demokraateilta, mutta toistaiseksi yritys on hyvin ohut. 

Molemmat puolet kyllä korostavat yhteinäisyyden merkitystä, mutta kukaan ei ole valmis ottamaan konkreettisia askelia vastapuolen ymmärtämiseksi. 

Näimme kahtiajakautumisen kärjistyvän jo viime vaaleissa tammikuun 6. päivänä, kun Trumpin kannattajat valtasivat kongressitalon. 

Tilanteen väkivaltaiseksi kärjistyminen näissäkin vaaleissa ei olisi yllätys. 

Lue myös: 

Video: Mitä puoluekokouksesta jäi käteen?

Mitä demokraattien puoluekokouksesta jäi käteen? 7:09

Lue myös:

    Uusimmat