Korkein oikeus: Liettuan kaksoiskansalaista ei saa luovuttaa Venäjälle istumaan tuomiota huumerikoksesta ja heroiinista

KKO
Koska laki kieltää Suomen kansalaisen luovuttamisen, KKO päätyi esittämään, ettei luovutuspyyntöön tule suostua.
Julkaistu 12.02.2019 09:41

MTV UUTISET – STT

Venäjällä rikoksesta tuomittua Liettuan ja Venäjän kansalaista ei saa luovuttaa Venäjälle, korkein oikeus linjaa. Venäjä pyysi Suomea luovuttamaan hänet rangaistuksen täytäntöönpanoa varten.

Hänet oli luovutuspyynnön mukaan tuomittu Viipurin kaupunginoikeudessa neljäksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen huumerikoksesta. Tuomio tuli vuonna 2011 heroiiniseoksen hallussapidosta. Koska tuomittua ei kuulunut, toinen venäläistuomioistuin päätti panna vankeustuomion täytäntöön ehdottomana, ja hänestä annettiin etsintäkuulutus.

Luovutuspyynnön saanut oikeusministeriö pyysi KKO:lta linjausta luovuttamisesta, ja KKO pyysi ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta.

EUT:n mukaan EU:n jäsenvaltiossa pysyvästi asuvaa unionin kansalaista on tällaisessa luovuttamisasiassa kohdeltava samalla tavalla kuin jäsenvaltion omia kansalaisia. Koska laki kieltää Suomen kansalaisen luovuttamisen, KKO päätyi esittämään, ettei luovutuspyyntöön tule suostua. 

Tuoreimmat aiheesta

Korkein oikeus