Koronarokotteet houkuttelevat järjestäytynyttä rikollisuutta – kuljetus Suomeen salataan täysin: "Ei kerrota miten, milloin ja kuka"

Koronarokote-Mikkeli
MTV
Julkaistu 24.01.2021 07:13
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Viranomaiset ovat varautuneet siihen, että myös järjestäytynyt rikollisuus saattaisi olla kiinnostunut koronarokotuskuljetuksista. Keskusrikospoliisin mukaan Suomen rokotekuljetuksiin ei ole toistaiseksi kohdistunut konkreettista uhkaa tai varkausyrityksiä.

Kun koronarokotusten kuljetukset alkoivat viime vuoden lopulla, sekä kansainvälinen poliisijärjestö Interpol että eurooppalainen Europol varoittivat, että myös järjestäytynyt rikollisuus saattaisi olla niistä kiinnostunut. Myös Suomen viranomaiset huomioivat riskin.

– Tähän on varauduttu muun muassa sillä tavalla, että julkisesti ei kerrota, miten rokotteita tuodaan maahan, milloin niitä tuodaan ja kuka niitä kuljettaa. Nämä asiat pyritään pitämään salassa ja näin siten estämään rikollisuutta tältä osin, kertoo neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Tilannetta seuraa Suomessa keskusrikospoliisi. Rikosylikomisario Juha Tompurin mukaan rokote-eriin ei ole toistaiseksi kohdistunut konkreettista uhkaa Suomessa tai muualla Euroopassa.

– Tällä hetkellä meillä ei ole tiedossa, että covid-9-rokotteisiin liittyisi tällaisia anastusrikoksia. Sitä seurataan kansallisesti, ja mikäli ilmenee viitteitä tällaisista aikomuksista, silloin poliisinkin osalta ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin.

Lue myös: Suomessa 78 000 ihmistä saanut koronarokotteen – THL: 100 000 rikkoutuu tällä viikolla

Muuallakin Euroopassa rauhallista

Tompurin mukaan Suomea ei voi pitää erityisenä riskimaana korotekuljetusanastuksille, sillä volyymit eivät ole rikollisen toiminnan näkökulmasta kannattavia.

Muuallakaan Euroopassa ei ole tiedossa, että rokotekuljetuksiin olisi kohdistunut anastuksia tai ryöstöjä.

– Ainakaan toistaiseksi meillä ei Suomen poliisiin ei ole tullut sellaisia indikaatioita, että Euroopan tasoilla olisi mitään laajamittaista järjestäytynyttä rikollista toimintaa toimitusketjuihin puuttumista eli anastuksien osalta. 

Huijarit suurin riesa

Rokotteisiin liittyy kuitenkin myös muunlaista rikollisuutta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa huijarit ovat yrittäneet kaupata jopa ovelta ovelle olemattomia rokotteita ja koronalääkkeitä ja nyhtää sitä kautta ihmisiltä rahaa.

– On mahdollista, että Suomessakin pyritään kauppaamaan valerokotteita tai muita tähän teemaan liittyvää, esimerkiksi suojavälineitä. Joko ihmisille, yrityksille tai peräti terveydenhuoltohenkilöstölle. 

Lue myös: Arnold Schwarzenegger sai koronarokotteen ja hehkutti sitä Terminator 2 -elokuvasta tutulla kuolemattomalla sitaatilla: "...jos haluat elää"

Odotettavissa rokoteväärennöksiä myös Suomeen

Rokotevarkauksia konkreettisempi uhka ovat myös rokoteväärennykset, mikäli rokotteiden saanti pitkittyy. Myös tähän STM ja THL ovat varautuneet.

– Rokottajille on annettu hyvin tarkat määräykset siitä miten lääkejätteet hävitetään. Tyhjiä pakkauksia ei saa olla normaaliroskissa, tyhjiä pulloja ei saa olla. Vaan ne pitää hävittää samalla tavalla kuin lääkejätteet pitää hävittää, eli niin etteivät ne pääse yleisön käsiin, STM:n Närhi sanoo.

Uhkaa siitä, että suomalaisten viranomaisten käsiin päätyisi rokoteväärennöksiä, Närhi pitää hyvin pienenä.

– Mahdollista se on, mutta ei suuri uhka. Tuotanto on hyvin valvottua tällä hetkellä. Me tiedämme tuotantopaikat ja kuljetus on aika nopea, myös käyttö on hyvin nopea kuljetuksen jälkeen. Eli siellä ei tule sellaista suvantopaikkaa, missä tavara seisoisi.

Hankintaketjut tarkkaan valvottuja

Myös lääketeollisuudessa riskiä rokoteväärennöksistä pidetään pienenä, kun vain malttaa odottaa omaa vuoroaan.

– Niin kauan kuin ne rokotteet hankitaan sieltä viralliselta rokotuspaikalta, mikä se kenenkin kohdalla on, niin silloin tätä huolta ei tarvitse kantaa. Mutta maailmallahan näitä on jo nähty. Ongelma on sinällään olemassa mutta suomalaisen ei minun nähdäkseni tarvitse olla huolissaan, sanoo lakimies Tiina Aitlahti Lääketeollisuus ry:stä.

– Esimerkiksi Pfizer-Biontechin rokote tulee meille suoraan yrityksen tehtaalta Suomeen tunnettujen, tähän toimintaan toimiluvan saaneiden toimijoiden kautta. Toimijat tuntevat toisensa, tiedetään, mistä tavara tulee. Toisaalta joka vaiheessa myös tarkistetaan sitä, että luvanhaltijat ovat asianmukaisia ja myös sitä, että rokote-erät ovat. Eli kontrollia tehdään matkan aikana koko ajan.

Lue myös: Euroopan lääkevirasto käsittelee venäläisen Sputnik V -rokotteen rekisteröintiä helmikuussa

"Jokaisella on vastuu"

EU-alueella lääkeväärennöksiin on varauduttu Lääketeollisuuden toimesta jo pitkään.

– Rikollisetkin kiinnittävät huomiota siihen, mihin on kysyntää, ja pyrkivät siihen vastaamaan. Eli tässä tilanteessa suuri vastuu on meillä jokaisella, eli että me maltamme odottaa sitä omaa rokotusvuoroamme, mennä sinne rokotuspaikkaan ja muutenkin maltamme hankkia lääkkeemme aina laillisista suomalaisista apteekeista tai suomalaisista verkkoapteekeista niin silloin me tiedämme että sieltä saadaan myös sitten aitoja lääkkeitä.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus