Koronavirus heikentää keuhkojen toiminnan lisäksi myös munuaisten, maksan, sydämen ja aivojen toimintaa, raportoi yhdysvaltalainen tutkijaryhmä.
Columbia-yliopiston tutkijaryhmä sanoo koronaviruksen heikentävän ihmisen kehoa kokonaisvaltaisesti: myös hermojärjestelmä, iho sekä vatsasuolikanava oireilevat usein viruksen saaneilla. Perjantaina julkaistusta raportista uutisoi CNN.
Columbian yliopistollinen sairaala New Yorkissa on yksi hoitolaitoksista, joka täyttyi koronapotilaista keväällä. Tutkijat keräsivät tietoa sekä New Yorkiin sairaalaan tulleiden että muualla maailmassa sairastuneiden tiedoista.
Datan perusteella he sanovat, että koronavirus vaikuttaa kaikkiin ihmiskehon tärkeisiin toimintoihin. Se vaurioittaa elimiä, aiheuttaa verenhyytymiä, rytmihäiriöitä sekä ihottumia. Lisäksi virus aiheuttaa päänsärkyä, huimausta, lihas- ja vatsakipuja sekä hengityselinoireita ja kuumetta.
– Lääkäreiden pitää ajatella Covid-19:ää monivaikutteisena sairautena. Verenhyytymistä raportoidaan usein. On tärkeää ymmärtää myös, että suuri osa potilaista kärsii myös munuaisten, sydämen ja aivojen vahingoittumisesta. Näitä kaikkia pitää hoitaa hengityselinoireiden lisäksi, sanoo yksi raportin laatijoista, sydänlääkäri Aakriti Gupta.
Ryhmän katsaus julkaistiin Nature Medicine -lehdessä.
Lue myös: HS: Kehitteillä olevissa koronarokotteissa usein samaa apuainetta kuin narkolepsiaa aiheuttaneessa Pandemrixissa
"Monet vaivat paranevat itsestään"
Koronaviruksen aiheuttama tulehdus aktivoi immuunisysteemin. Tämä lisää sytokiiniproteiinien, eli tulehdusten välittäjäaineiden, tuotantoa. Tulehdus tuhoaa osaltaan soluja ja elimiä, ja niin sanottu sytokiinimyrsky aiheuttaa vakavia oireita.
– Koronavirus on hyvin epätavallinen ja on vaikea olla vaikuttumatta siitä, miten moneen asiaan se vaikuttaa ihmiskehossa, sanoo sydänlääkäri Mahesh Madhavan tutkijoiden raportissa.
Asiantuntijat mainitsevat erikseen koronan aiheuttaman verenhyytymisen. Hyytyminen aiheuttaa halvauksia sekä sydänkohtauksia. Tutkijat sanovat, että viruksen aiheuttamat haiman vauriot saattavat pahentaa diabetesta. He lisäävät myös, että diabetesta sairastavilla potilailla on suuri riski sairastua koronan aiheuttamiin vakaviin sairauksiin.
Tutkijat lisäävät vielä, että vaikka moninaiset oireet näyttävät vaivaavan erityisesti niitä, jotka sairastavat pitkään viruksen takia, ei sairauteen kuolleisuus näytä kuitenkaan lisääntyvän vain sen takia, että potilas kärsii useista eri oireista.
– Lisäksi monet vaivat kuten ihottumat tai turvonneet "koronavarpaat" paranevat itsestään, lääkärit toteavat.
Tutkimuksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.