Kynttilät syttyivät Koskelan murhan uhrille muistopäivänä: Opettaja muistelee persoonallista ja hauskaa poikaa lämmöllä – "Hän jää elämään muistoissamme"

2:13img
"Ei olisi ikinä tehnyt itse pahaa kellekään." Näin Uutisaamussa luonnehdittiin Koskelan väkivallanteon uhria.
Julkaistu 04.12.2021 05:05(Päivitetty 04.12.2021 11:31)
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Tasan vuosi sitten Helsingin Koskelassa sijaitsevassa puistossa tapahtui niin karmiva rikos, että se järkytti koko Suomea. Kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa murhasi ikätoverinsa raa’asti ja sadistisella tavalla.

Teko tapahtui 4. joulukuuta Helsingin Koskelan sairaalan puistoalueella. Yhdellä teosta tuomituista pojista oli tuona perjantaina syntymäpäivä, joten nelikko kokoontui viettämään syntymäpäivää Koskelan puistoon.

Tuomitut pojat juottivat uhrille väkevää alkoholia niin, että uhri oli todella humalassa. Välillä uhri itki, ettei hän halua juoda, mutta viinaa kaadettiin väkisin hänen kurkkuunsa.

Koskela 1

Koskelan murhan tapahtumapaikalle oli tuotu eilen illalla lukuisia kynttilöitä.

Illan kuluessa pojat alkoivat pahoinpidellä uhria. Teossa käytettiin vakavaa ja julmaa sekä pitkäkestoista väkivaltaa. Oikeus arvioi, että väkivalta kesti jopa kolme tuntia.

Tekojen aikana uhri muuttui liikuntakyvyttömäksi, puhumattomaksi ja lopulta tiedottomaksi.

Lue myös: Poliisi: Kolmea 16-vuotiasta epäillään samanikäisen pojan murhasta Helsingissä – syntymäpäivien juhlinta kärjistyi raakaan väkivaltaan

Koskelan julman teinisurman yksityiskohdat julki: Syyttäjä kuvaili raakaa tekoa – uhri jätettiin pitkään jatkuneen väkivallan jälkeen tiedottomana puistoon

Erittäin raakaa väkivaltaa

Kolmikko löi uhria eri puolille vartaloa ja päähän, uhria potkittiin ja lyötiin metallitangolla kylkeen. Hänen päälleen virtsattiin useamman kerran ja häntä heiteltiin oluttölkeillä.

Väkivaltaa oli tehty uhrille eri puolilla puistoa. Uhria oli myös kuristettu kaulasta ja hänen kättään oli yritetty murtaa.

Jossakin vaiheessa, kun väkivalta oli jatkunut jo pitkään, uhri ei päässyt enää maasta ylös. Tässä vaiheessa tekijät kantoivat hänet puistossa olleen lavarakennelman luo.

Lavan luona uhrin sukupuolielimiä oli tallottu ja hänen päälleen hypittiin lavalta. Kolmikko laittoi myös papatteja uhrin pakaroiden väliin ja ne sytytettiin.

Uhrilla oli vammoja eri puolilla kehoa, kun tekijäkolmikko lopulta lähti paikalta ja jätti uhrin tiedottomana maahan pimeään öiseen puistoon. Joulukuisena yönä lämpötila oli lähes nolla astetta ja uhri oli vähissä vaatteissa alaruumis paljaana.

Poika kuoli muutaman tunnin päästä lukuisiin väkivallasta saamiinsa vammoihin.

Lue myös: Koskelan teinisurman uhri rakasti Legoja, kissoja ja auttoi itsemurhaa suunnittelevaa vain kuukausia ennen kuolemaansa: "Meillä on vain yksi elämä"

koskela rikospaikka 2

Uhri löytyi kaksi päivää teon jälkeen kuolleena tämän lavan luota Koskelan puistosta.

Lue myös: Rikostoimittajan kommentti: Koskelan teinisurmassa on kyse puhtaasta julmuudesta

Vuosien vankeustuomiot

Oikeudenkäynti asiassa pidettiin helmikuussa 2020. Sen päätteeksi nuoret määrättiin mielentilatutkimukseen, jossa heidät kaikki todettiin syyntakeisiksi.

Syyskuussa Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa Koskelan henkirikoksesta.

Kolme tekohetkellä 16-vuotiasta poikaa tuomittiin nuorena henkilönä tehdyistä murhasta, minkä lisäksi heitä tuomittiin myös eräistä muista rikoksista.

Eniten väkivaltaa tehneelle pojalle annettiin 10 vuoden 1 kuukauden, toiselle 9 vuoden 2 kuukauden ja vähiten väkivaltaa tehneelle pojalle 8 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistus.

Koska tekijät ovat nuoria, istuvat he rangaistuksesta kolmanneksen.

2212-Koskela-murha-09

Pojat velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan uhrin vanhemmille kummallekin korvaukseksi kärsimyksestä 12 000 euroa.

Syyttäjä vaati pojille nuorena henkilönä tehdystä murhasta 12 vuoden, 11 vuoden sekä yhdeksän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksia.

Kaikki osapuolet tyytyivät tuomioon eikä siitä valitettu hovioikeuteen. Tuomiot ovat siis lainvoimaisia.

Lue myös: Tällainen tuomio Koskelan henkirikoksesta tuli

Koskelan murhasta tuomitut eivät sittenkään valittaneet – päätöstä edelsi pitkät ja vakavat pohdinnat: "Nuorten kohdalla on kyse selviytymisestä"

Uhria oli koulukiusattu

Murhatutkinnan lisäksi Helsingin poliisilaitos teki esiselvityksen siitä, oliko Koskelan henkirikoksen uhriin liittyneitä perusopetustoimen ja lastensuojelun työntekijöitä syytä epäillä rikoksista.

Poliisin mukaan asiaa arvioitiin ensisijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön näkökulmasta. Rikosepäilyitä ei syntynyt eikä esitutkintaa aloitettu.

Esiselvityksessä hankittiin lausunto yhteensä 44 henkilöltä.

Henkirikoksen uhrina kuollutta nuorta oli koulukiusattu rankasti. Opetustoimen osalta poliisin selvitys viittasi siihen, että koulu oli puuttunut kaikkiin sen tietoon tulleisiin uhrin kiusaamistapauksiin asianmukaisesti.

Poliisin mukaan koulu ei siis ollut jättänyt huolehtimatta oppimisympäristön turvallisuudesta tai suhtautunut piittaamattomasti velvollisuuteen ylläpitää ja valvoa koulurauhaa.

Lue myös: Mustelmia, ruhje huulessa ja synkkiä viestejä internetissä – uutuuskirja: näin Koskelan teinisurman uhri putosi yhteiskunnan turvaverkkojen läpi

Poliisi selvittää koulun ja lastensuojelun vastuuta Koskelan murhassa

Poliisi ei aloita esitutkintaa Koskelassa surmatun pojan koulun ja sosiaaliviranomaisten toiminnasta

Lastensuojelua ei epäilty rikoksesta

Uhri oli sijoitettu asumaan kotinsa ulkopuolelle lastenkotiin. Siksi poliisi selvitti myös lastensuojelun toimia.

Poliisin mukaan esiselvitys antoi lastensuojelun ja sosiaalityöntekijöiden menettelyn osalta "jossain määrin jännitteisen kuvan" surmaa edeltäneistä tapahtumista ja olosuhteista lastensuojelulaitoksessa.

Esiselvityksessä ei kuitenkaan poliisin mukaan ilmennyt, että lastensuojelun työntekijät olisivat laiminlyöneet virkavelvollisuuttaan.

Lastenkodista oli tavoiteltu poikaa useita kertoja joulukuisen surmaillan aikana. Nuoren ajateltiin olevan kateissa omasta tahdostaan, eivätkä viranomaiset osanneet epäillä hänen joutuneen vaaraan.

Lue myös: "Tunnen pelkoa häntä kohtaan" – Koskelan teinimurhasta syytetyn äiti kertoo uutuuskirjassa, miten hirmuteot valkenivat lähipiirille

Koskelan henkirikos oli nuorten "sairas leikki", arvioi tapauksesta kirjan tehnyt Tiia Palmén: "Toivottavasti joskus tulee ymmärrys, mitä oikeasti tuli tehtyä"

Ei saanut aikaiseksi suuria muutoksia

Esiselvityksen jälkeen poliisi katsoi, että uhrin kanssa toimineita Käpylän peruskoulun opettajia, rehtoreita, lastensuojelun- ja sosiaalitoimen työntekijöitä ei ollut syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomisesta tai muistakaan rikoksista.

Käpylän peruskoulussa järjestettiin suruliputus pojan kuoleman jälkeen, mutta muutoin tapauksesta ei puhuttu paljon koulussa.

Uhrin hyvin tuntenut ja häntä opettanut nainen toteaa harmistuneena, että vaikka murha järkytti laajalti koko yhteiskunnassa, se ei ole saanut aikaiseksi suuria muutoksia esimerkiksi erityisopetuksessa.

– Rehellisesti sanottuna en usko tämän muuttaneen paljoakaan rakenteissa, ainakaan vielä. Opettajat Käpylässä ja kaikkialla Suomessa tekevät hienoa työtä sydämellään. Se ei kuitenkaan riitä. Resurssit erityisopetukseen pitäisi saada kohdalleen, erityisopettajia pitäisi olla kaksinkertainen määrä. Se auttaisi nuoria saamaan tukea arjessaan, koulun puolelta, koulun entinen opettaja kertoo MTV Uutisille.

Lue myös: Poliisin selvitys Koskelan teinimurhasta: Lastenkodista ei lähdetty etsimään 16-vuotiasta uhria koko viikonlopun aikana

9:30img

"Koskelan henkirikoksesta voidaan ottaa oppiksi". Katso video.

Tieto ei kulje

Opettaja on huolissaan siitä, että suomalainen koululaitos annetaan luhistua, vaikka koulun merkitys lasten ja nuorten kasvussa on merkittävä.

– Koulujen aikuisten riittävä tuki voisi estää lasten ja nuorten ajautumista lastensuojelun piiriin ja mielenterveyspalveluihin. Kouluissa pitäisi löytyä myös psykiatrisia sairaanhoitajia. Nyt sairaanhoito, koulu ja lastensuojelu kulkevat edelleen omia latujaan ja keskustelevat aivan liian vähän keskenään. Lisäksi kaikissa näissä yhteiskunnan tukirakenteissa on hurja resurssipula.

– Opettajana sanoisin juuri tämän olleen yksi syy tähän tragediaan. Nuorista oli tiedon palasia siellä täällä, ilman riittävää kokonaiskuvaa tilanteesta ja riittävää tukea. Näistä nuorista myös huolehdittiin kotona ja kouluissa. Jotain selvästi jäi näkemättä ja asioihin puuttumatta. Kunnes kaikki sitten päättyi täyteen tuhoon.

Opettaja toivoo, että KiVa-koulun rinnalle tulisi lisää välineitä, rangaistuksia ja rajoituksia kiusaajille.

– Opettajat on hitaasti jätetty ilman resursseja, joilla puuttua tuntuvasti kiusaamiseen.

Lue myös: Suomea järkyttäneestä Koskelan surmasta tulossa käräjätuomio – näin kauan alaikäinen ensikertalainen istuu murhasta enimmillään

Opettaja yritti auttaa

Koskelan teinimurha oli karu esimerkki siitä, ettei yhteiskunnan tuki riittänyt uhrin suojeluun ja tekijöiden ongelmien ratkaisemiseen ajoissa.

Uhrin opettaja on kuitenkin saanut rauhan asiassa, vaikka tapahtunut oli hänelle erittäin syvä järkytys.

– Tein todellakin parhaani, kuten moni muukin opettaja Käpylän koulussa. Uhrin kohtalo järkytti ja kosketti. Hän jää elämään muistoissamme. Hän osasi olla hauska ja persoonallinen nuori. Autoimme häntä viimeisenä syksynä erityisen paljon, nainen kertoo.

– Murha järkytti koulussa. Toivon, että erityisopetus ja kiusaamisen ehkäisy otetaan tosissaan vielä pitkään Käpylässä. Tämä kyllä vaikuttaa myös koko alueen ihmisiin yleisesti, niihinkin joilla ei ollut yhteyksiä alueen nuoriin.

2212-Koskela-murha-07

Uhri pukeutui usein vihreään huppariin, ja sen takia hänen kuolinpaikalleen oli tuotu muistoksi vihreä huppari.

Lue myös: Koskelan teinisurma: Poliisi epäilee taustalla pitkään jatkunutta "vakavaa kiusaamista" – epäillyt kävivät katsomassa uhria seuraavana päivänä

*Päivitys kello 11.32: Lisätty tieto ja kuva vuosipäivän kunniaksi sytytetyistä kynttilöistä juttuun.

Tuoreimmat aiheesta

Koskelan teinisurma