Kuivaan ja kutisevaan ihoon auttavat kosteuttavat ihovoiteet voivat tarttua vaatteisiin ja saada ne syttymään tuleen herkemmin, varoittavat brittimediat BBC sekä Daily Mail.
Britannian lääke- ja tuotantovalvontavirasto MHRA varoittaa kuivaa ihoa hoitavia ihmisiä kosteuttaviin ihovoiteisiin liittyvästä hengenvaarallisesta riskistä. MHRA:n mukaan jopa 50 ihmistä on kuollut Isossa-Britanniassa ihovoiteiden aiheuttaman syttymisen vuoksi.
Ihmisten ei tulisi lopettaa ihonsa kosteuttamista voitein vaan tiedostaa riski. Rasvoissa käytetyt kosteuttavat aineet, kuten parafiini, jotka ovat jatkuvasti kosketuksissa vaatteisiin, imeytyvät tekstiileihin ja lisäävät niiden syttymisriskiä. Kosteuttavia ainesosia itseensä imeneet vaatteet tulisi pitää kaukana liekeistä – sekä myös tupakasta.
BBC kertoo Philip Hoesta, joka kuoli vuonna 2006, kun tupakasta lentänyt kipinä reagoi kohtalokkaasti miehen iholle aiemmin levitettyyn kosteusvoiteeseen. Psoriasiksesta kärsinyt Hoe oli muutamassa sekunnissa ilmiliekeissä ja kuoli myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin.
Riskit on hyvä tiedostaa, vaikka käyttöä ei tarvitse lopettaa
MHRA muistuttaa, ettei sen tarkoitus ole säikäyttää ihmisiä ja saada heitä lopettamaan kroonisia ihosairauksia helpottavien voiteiden käyttöä. Riskien tiedostaminen voi kuitenkin parhaassa tapauksessa pelastaa käyttäjän hengen.
Koska edes vaatteiden pesu ei välttämättä huuhdo pois kaikkia tekstiiliin imeytyneitä ainesosia, tulisi kosteuttaviin voiteisiin kosketuksissa olevat vaatteet pitää kaukana liekeistä.
LUE MYÖS: Atooppisella ihottumalla elämää uhkaava sivuseuraus – tulehduksellinen ihosairaus suurentaa merkittävästi itsemurhariskiä
Lähteet: BBC, Daily Mail