Kreml sanoo olevansa huolissaan Valko-Venäjän väitteestä, jota Ukraina pitää hölynpölynä

Valko-Venäjä on toistuvasti levittänyt väitteitä, joiden mukaan se on tavalla tai toisella uhattuna.

Kremlin mukaan se pitää huolestuttavina Valko-Venäjän väitteitä, joiden mukaan Ukraina vahvistaa joukkojaan Valko-Venäjän vastaisella rajalla. Valko-Venäjä esitti väitteensä viime viikolla.

Ukrainan mukaan kyse on Valko-Venäjän informaatio-operaatiosta, jota Venäjä tukee.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Valko-Venäjä jakaa tietoa, jonka mukaan Ukraina on uhka ja vahvistaa itseään, sanoi Ukrainan rajavartioston tiedottaja Andriy Demchenko Ukrainan televisiossa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Demchenko lisäsi, että Valko-Venäjän ja Ukrainan välinen raja on "uhattu" ja Ukraina pitää alueella riittävän määrän joukkoja estääkseen provokaatiot.

Valko-Venäjän on kuvailtu olevan Venäjän vasallivaltio. Venäjä on käyttänyt Valko-Venäjän alueita läpi Ukrainan sodan. Sodan ensipäivinä Venäjän maahyökkäys kohti Kiovaa alkoi Valko-Venäjän puolelta.

Valko-Venäjällä on ollut viime aikoina taipumusta suoltaa väitteitä, joiden mukaan maa on tavalla tai toisella uhattuna. Esimerkiksi huhtikuussa maan presidentti Aljaksandr Lukashenka sanoi opposition suunnittelevan alueen haltuunottoa maan länsiosassa.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan, Valko-Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan asiantuntijan Arkady Moshesin mukaan "Lukashenkan täytyy keksiä tarinoita".

Vaikka Venäjän ja Ukrainan välinen maasota on pääasiassa keskittynyt Itä- ja Etelä-Ukrainaan, osoitti Venäjä toukokuussa, että se on valmis avaamaan myös uusia rintamia. Tuolloin se hyökkäsi Venäjän puolelta Koillis-Ukrainaan Harkovan alueelle. 

Ukrainan armeija kärsii sotilaspulasta ja Venäjän on katsottu hyötyvän rintamalinjan pidentämisestä. Sen etu on myös se, ettei Ukraina koe Valko-Venäjän vastaista rajaansa turvatuksi. Näin ollen se joutuu sijoittamaan alueelle joukkoja, jotka ovat pois esimerkiksi Donetskin alueen puolustamisesta.

Venäjällä on ollut sodassa aloite käsissään käytännössä koko vuoden ja se on pystynyt valtaamaan useita kyliä. Vaikka Ukraina on raporttien mukaan kyennyt aiheuttamaan Venäjälle mittavia miehistö- ja kalustotappioita, ei se ole pystynyt pysäyttämään Venäjän hyökkäystä.

Viikko takaperin yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War arvioi, että Venäjän kesähyökkäys on ehkä alkamassa tai jo alkanut. Venäjällä on arveltu olevan käytettävissään reservejä yhteen suurempaan hyökkäykseen kesän aikana. Sen sijaan Ukrainalta ei odoteta viime kesän kaltaista suurta vastahyökkäystä lähiaikoina.

Lue myös:

    Uusimmat