Kriisipuhelimen päivystäjä avautuu korona-ajan ahdistuksesta: Itsetuhoisia puheluita ja vanhusten huolta: "Pohdittiin, tappaako korona hitaasti kiduttamalla vai kertalaakista"

– Kevättalvella koronatilanne oli kaikkein hankalimmillaan, koska kaikki oli uutta ja outoa. Ensi alkuun ihmiset säikähtivät valtavasti, kun ei tiedetty taudista yhtään mitään. Tiedettiin, että se oli helposti tarttuvaa, mutta siitä, mitä se ihmiselle aiheuttaa, ei ollut mitään varmuutta.

– Meillä oli yksi vahtivuoro päivää kohti ja viisi kerrallaan vuorossa kolmen tunnin jaksoissa. Minulle tuli keksimäärin 3-4 puhelua kolmen tunnin aikana. Yhteensä vastasin yli sataan puheluun.

Lue myös: Maarit ja Jarkko sairastuivat lieväoireiseen koronaan syksyllä, eikä tauti ei ota laantuakseen – väheksyvä asenne huolettaa: "Kannattaa lukea muutakin kuin Aku Ankkaa"

Vanhusten hätä oli suuri

Kevättalvella kaikki yli 70-vuotiaat velvoitettiin pysymään kotona. Aluksi lähes kaikki soittajat olivat vanhuksia, jotka olivat suunniltaan huolesta.

– Vanhuksilla oli päällimmäisenä kysymyksenä se, millainen kuolema koronasta seuraa. Pohdittiin, tappaako korona hitaasti kiduttamalla, vai nopeasti kertalaakista. Minulla ei ollut heille sitä tietoa antaa, millaisen kuoleman korona aiheuttaa. 

– Elämän pelko ylitti heillä kuoleman pelon ja ihmiset sulkeutuivat vain entistä tiukemmin omiin oloihinsa. He pelkäsivät myös saaneensa koronan tietämättään ja tartuttavansa sitä eteenpäin.

Kuuntelu oli tärkeää

Kriisipäivystäjänä Palovaara ei luonnollisesti voinut antaa lääketieteellisiä neuvoja soittajille, mutta hän kokee, että kuuntelu oli tärkeintä, mitä hän saattoi tehdä.

– Siinä vain juteltiin. Joillekin se oli ikävän ja tunteiden purkua. Vanhuksilla ei ollut ketään, kenen kanssa puhua. Heitä ei välttämättä käynyt kukaan katsomassa. 

– Yksi rouva sanoi, että kun oli pitkään kotona liikkumatta, niin jäsenet kangistuivat. Nivelet ja lihakset menivät heikoiksi ja jäykiksi, eikä sen jälkeen enää päässytkään liikkeelle.

Kriisilinjalle soittivat kaikenikäiset

Aluksi soittajat olivat lähinnä vanhuksia, mutta sen jälkeen alkoi myös nuorempien soittelu.

– Nuoret alkoivat soittaa siinä vaiheessa, kun etäopiskelua oli kestänyt jonkin aikaa. Heillä oli vaikeuksia opiskella ilman ohjausta.

Palovaaralle tuli puheluita myös pariskunnilta jotka olivat lomautettuna tai etätyössä. Usein myös perheen lapset olivat kotona.

– Kun kotona oltiin päiväkausia, niin se alkoi kuulua jo äänestäkin. Osa puheluista oli hyvin teräväkielisiä. Mutta eiväthän he minua moittineet, heidän vain piti saada purkautua. Heidän vain piti saada jollekin puhua ja siinä ei sanoja säästelty. Ajattelin vain, että jos äänen voimakkuus siellä puhelimessa kasvaa, niin pukataan puhelinta kauemmas.

"Puhelimesta kuului kauhea pamaus"

Yksi tapaus säikäytti Palovaaran perin pohjin. Kyseessä oli mies, joka soitti Palovaaralle itsetuhoisen puhelun.

– Tunsin itseni vähäpätöiseksi voimattomaksi. Mies oli vähän humalassa ja hän oli erittäin masentunut. Hän puhui oman käden oikeudesta ja elämän langan pituudesta. Juttelimme kaikenlaista – niin kuin mies miehelle puhuu. Yhtäkkiä puhelimesta kuului kauhea pamaus. Sen jälkeen puhelin hiljeni.

Järkyttynyt Palovaara ei tiennyt, mitä olisi tehnyt. Kriisipuhelimeen tulevat puhelut tulivat hänelle soitonsiirtoina, joten hänellä ei ollut tiedossaan numeroa, josta puhelu tuli. Hän ei myöskään tiennyt henkilön asuinpaikkaa tai koko nimeä. Näkyville tuli vain sen puhelimen numero, mihin asiakas oli soittanut.

–  Huusin puhelimeen halloota ja vaikka mitä. Ei ollut mitään tietoa, mistä päin hän soitti. Päätin, että pidän puhelimen niin pitkään auki, että kyllä siellä jotain alkaa tapahtua. Sitten sieltä alkoi kuulua kauhea ähellys ja miehen ääni kysyi viimein, oletko vielä siellä, Palovaara kertoo huojentuneena.

Puhelimessa ollut mies oli keikkunut tuolinsa kanssa ja kaatunut.

– Kun vastasin, että kyllä minä täällä olen, niin hän oli aivan yllättynyt, että miksi sinä odotit. Sanoin hänelle suoraan, että luulin hänen toteuttaneen jotakin peruuttamatonta.

Lopulta miesten välille kehkeytyi pitkä terapeuttinen keskustelu.

– Siitä tuli lopulta sellainen juttutuokio, että puhuimme varmaan toista tuntia, kertoo huojentunut Palovaara.

Lue myös: Nuoret hakeneet ennätyspaljon apua netistä korona-aikana – yhteydenotot aiempaa vakavampia