Kuinka pitkään nukut? Tutkimuksen mukaan määrä vaikuttaa parantumattoman keuhkosairauden riskiin

6:23img
Uni vaikuttaa ihmiseen lukuisin eri tavoin. Videolla kerrotaan univajeen seurauksista terveydelle.
Julkaistu 06.01.2020 12:01

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Tuore brittitutkimus vihjaa, että sekä liian vähäiset että liialliset yöunet kasvattavat riskiä sairastua parantumattomaan keuhkofibroosiin. Löydös lisää tietoa sisäisen kellon vaikutuksista ihmisen terveyteen.

Manchesterin yliopiston tutkijat havaitsivat yli 500 000 ihmisen otannasta, että säännöllisesti vähemmän kuin 4 tuntia nukkuvilla tai yli 11 tuntia nukkuvilla henkilöillä on 2–3 kertaa suurempi riski sairastua keuhkofibroosiin kuin henkilöillä, jotka nukkuvat 7 tuntia päivässä. Tutkijoiden mukaan sairastumisriski liittyy muutoksiin ihmisen sisäisen kellon rytmissä.

Sisäiseksi kelloksi kutsutaan hermosolujen joukkoja, joka säätelee elimistön fysiologista vuorokausirytmiä, kuten nukkumista, hormonien erittymistä ja aineenvaihduntaa.

Aiemmin sisäisen kellon on huomattu olevan yhteydessä elimistön tulehdustilaan, syöpään ja diabetekseen.

Sisäinen kello ulottaa vaikutuksensa myös keuhkoihin

Keuhkoissa sisäinen kello vaikuttaa pääasiassa hengitysteissä. Tutkijat kuitenkin huomasivat, että keuhkofibroosia sairastavilla ihmisillä sisäinen kello ulottaa vaikutuksensa myös keuhkorakkuloihin, joissa elimistön kaasujenvaihto tapahtuu.

Keuhkofibroosi vaurioittaa keuhkorakkuloita, koska sairaudessa keuhkokudokseen muodostuu sidekudosta, joka lopulta arpeutuu.

Hiirikokeissa tutkijat huomasivat, että sisäisen kellon rytmiä muuttamalla oli mahdollista vaikuttaa sidekudoksen muodostumiseen keuhkoissa niin, että jyrsijät olivat alttiimpia sairaudelle. Eräs sisäisen kellon toimintaan liittyvä proteiini (REVERBα) vaikuttaa kollageenin tuotantoon. Keuhkofibroosissa kollageenia kertyy keuhkoihin liikaa.

Seuraavaksi tutkijat tarkastelivat Britannian biopankkiin kertyneitä tietoja yli 500 000 ihmisestä. Unen määrällä oli vastaava yhteys keuhkofibroosiin kuin muillakin tunnetuilla riskitekijöillä, kuten tupakoinnilla. Säännöllisesti alle 4 tuntia nukkuvilla oli kaksi kertaa suurempi todennäköisyys sairastua keuhkofibroosiin kuin 7 tuntia nukkuvilla. Jos ihminen nukkui säännöllisesti yli 11 tuntia, hänen sairastumisriskinsä kolminkertaistui.

Myös myöhään valvominen ja yötyö näyttivät suurentavan keuhkofibroosin riskiä, mutta eivät yhtä paljon kuin liian vähäinen tai liiallinen nukkuminen.

Lue myös: Käytätkö uutta untuvapeittoa? Lääkäri varoittaa ongelmista

Unella helpotusta parantumattomaan sairauteen?

Keuhkofibroosi on yleensä etenevä, parantumaton sairaus, jossa keuhkokudos ”arpeutuu” ja korvautuu fibroblastien, kollageenin ja tulehdussolujen muodostamalla solukolla. Keuhkoihin kertyvän sidekudoksen vuoksi hapenvaihto vaikeutuu ja hengityksestä tulee hankalampaa.

Suomessa keuhkofibroosia sairastaa noin 500–1000 henkilöä. Keuhkofibroosiin käytetään Suomessa tällä hetkellä kahta lääkettä, jotka hidastavat taudin etenemistä, mutta eivät paranna jo syntyneitä muutoksia.

Manchesterin yliopiston tutkijat pitävät mielenkiintoisena löydöstään, jonka mukaan tietyt kemialliset yhdisteet voivat muuttaa REVERBα-proteiinia ja näin vähentää keuhkoihin kertynyttä kollageenia. Jos tulokset varmistuvat, riittävä mutta ei liiallinen nukkuminen voisi vähentää keuhkofibroosin haitallisia vaikutuksia.

Keuhkofibroosin varhaisia oireita ovat muun muassa krooninen kuiva yskä sekä rasitushengenahdistus. Myöhäisemmässä vaiheessa ilmenee levossa esiintyvää hengenahdistusta sekä yskänpuuskia, joka haittaavat arkisia toimia, sekä uupumusta.

Lue myös: Kärsitkö tähän aikaan vuodesta "aikaerorasituksesta" ilman syytä? Tästä on kyse

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: The University of Manchester, Yahoo News, Terveyskirjasto, Keuhkofibroosi.fi

Tuoreimmat aiheesta

Keuhkosairaudet