Kukka-Maaria Mustasaari ei muista viimeisen kahdeksan vuoden ajalta lähes mitään, mikä liittyy hänen yksityiselämäänsä. Ei parisuhteesta tai lapsista. Nainen keskittyi ainoastaan yhtäkkiä ilmaantuneisiin kipuihin ja pikkuhiljaa lisääntyneisiin oireisiin.
Vuonna 2009 Viroon suuntautuneen kylpyläreissun jälkeen Kukka-Maaria Mustasaari alkoi saada voimakkaita vatsakramppeja, jotka veivät naisen kaksi kertaa ambulanssilla sairaalaan.
– Vatsakrampit olivat sellaisia, että luulin jonkin repeävän sisälläni. Pikkukivusta ei siis ollut kyse, Mustasaari kertoo.
Toisella kerralla Mustasaarta pidettiin sairaalassa viikon ajan, jonka aikana häneltä otettiin liuta testejä; verikokeita, tähystystä ja sisäelimien ultrausta. Kokeista ei selvinnyt mitään, joten nainen lähetettiin kotiin vatsakipuun tarkoitetun Litalginia-reseptin kanssa. Oireet eivät kuitenkaan ottaneet helpottaakseen, vaan pahenivat vuosien saatossa. Vuonna 2011 Mustasaarelle alkoi ilmaantua vatsaoireiden lisäksi myös iho-oireita, jotka levisivät kasvoista aina päänahkaan, korviin ja limakalvoille saakka.
– En pystynyt käyttämään pesuaineita, sillä kaikki aiheuttivat ärsytystä. Jouduin ajamaan hiuksetkin pois, kun ihottumaa oli päänahassa. Se oli jotain, mikä koetteli naiseutta paljon, Mustasaari kertoo.
Useampi lääkäri diagnosoi iho-oireet ruusufinniksi, johon määrättiin niin ruusufinnivoidetta kuin kortisoniakin. Pitkän kortisonikuurin vaikutuksesta iho alkoi ohentua ja kasvot punottaa, jolloin nainen päätti jättää kortisonin. Samaa suositteli myös ihotautisairaalan ylilääkäri, vaikka Mustasaaren kertomuksen mukaan hän ei olisikaan saanut suositella jatkamaan omin neuvoin ohi koululääketieteen.
Vasemmanpuoleinen kuva vuodelta 2016, oikeanpuoleinen kuva vuodelta 2013.
– Yhtäkkinen sairastuminen tuntuu omituiselta, varsinkaan kun et saa missään vaiheessa varmaa diagnoosia. Aina kun naama vaihtui, vaihtui myös diagnoosi. Myös ylilääkäreiden mielipiteet vaihtelivat suuresti sairaaloittain.
Lääkärit epäilivät voimakkaista oireista niin ärtyneen suolen oireyhtymää kuin luulosairauttakin.
– Kolmen vuoden jälkeen alkoi tulla ensimmäisiä lääkäreitä vastaan, jotka sanoivat, että olisin luulosairas ja kehitellyt kaiken, vaikka pystyin näyttämään oireita, Mustasaari kertoo kohtaamistaan vaikeuksista ja lisää saaneensa kerran postissa kehotuksen psykiatriseen tutkimukseen.
"Se oli kuin olisi lyöty märällä rätillä päin näköä"
Juteltuaan luontaistuotteisiin perehtyneiden ihmisten kanssa Mustasaaren epäiltiin kärsivänsä bakteeritasapainohäiriöstä, jota hän ryhtyi hoitamaan luontaistuotteilla. Oireet helpottivat hieman, mutta eivät hävinneet kokonaan. Useamman vuoden oireilun jälkeen Mustasaari teki viime vuoden keväällä päätöksen suolistoanalyysin hankkimisesta. Hän oli kyllästynyt normaalia elämää rajoittaviin oireisiin sekä alati lyhenevään listaan ruoka-aineista, joita hän pystyi syömään ilman vatsakipuja. Lopulta jopa puolukan sisältämä sokerimäärä oli naiselle liikaa.
Ravintoterapeutin kautta hankittu analyysi kustansi neljäsataa euroa, mutta nainen päätti hankkia sen ja selvittää, mikä hänen suolistoaan oikein vaivasi. Tanskaan analysoitavaksi lähetetyistä näytteistä selvisi, että Mustasaari kantaa elimistössään alkueläin blastocystis hominisia.
Nainen hakeutui tulosten kanssa lääkäriin, jossa hänelle määrättiin yleisesti loistartuntoihin käytettäviä antibiootteja. Lääkekuuri ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.
– Söin kuurin ja olin koko ajan älyttömän kipeä; en pystynyt tekemään mitään eikä mikään pysynyt sisällä. Hakeuduin antibioottikuurin aikana Haartmanin sairaalaan päivystykseen kuivuuden tunteen takia, Mustasaari kertoo.
Antibioottikuurin jälkeen otetuista kontrollinäytteistä selvisi, että lääkkeet eivät olleet tehonneet, vaan naisen elimistöstä tehtiin uusi löydös, dieta mueba fragilis -ameeba.
Viime vuodet ovat Mustasaaren tuoreessa muistissa. Kuva vuodelta 2016.
– Kun menin ensimmäiseen kontrolliin ajattelin, että olen terve, mutta siellä se oli edelleenkin ja löytyi enemmänkin. Se oli sellainen hetki, että vaikka olin yrittänyt olla kuinka vahva, purskahdin itkuun enkä meinannut saada sitä loppumaan.
– Luotin antibiootteihin ja kun ne eivät tehonneetkaan, se oli kuin olisi lyöty märällä rätillä päin näköä.
Kun toinenkaan antibioottikuuri ei auttanut, lääkäri totesi, ettei loisista ole pakko päästä eroon, vaan niiden kanssa voi myös oppia elämään.
– Siinä vaiheessa tuli sellainen olo, että nyt lyön hanskat tiskiin. Kysyinkin lääkäriltä, olisitko itse valmis elämään niiden kanssa, jos ehdotat toisille tuollaista. Hän kieltäytyi tästä asiasta.
Samaan aikaan, kun naista oli kehotettu elämään loisten kanssa, toisessa keskuksessa kehotus oli aivan päinvastainen. Lääkäreiden ristiriitaiset kehotukset saivat naisen entistä enemmän hämilleen.
– Välillä kohdeltiin kuin spitaalista, ei saanut käyttää samoja vessoja muiden kanssa, kun tartuntariski oli niin suuri, mutta toisessa paikassa puolestaan sanottiin, että niiden kanssa voi elää, Mustasaari ihmettelee.
Usean vuoden piina vihdoin ohitse
Kahden antibioottikuurin jälkeen Mustasaari ryhtyi etsimään apua netistä ja blogikirjoituksista. Tarinoita ulkomailta saaduista tartunnoista luettuaan nainen törmäsi japanilaiseen elintarvikkeeseen, suolattuihin umeboshi-luumuihin. Luumujen luvattiin vaikuttavan elimistöön emäksisöivästi, jolloin loiseläimet eivät siellä viihdy.
Mustasaari kertoo lääkärin nauraneen ääneen hänen kerrottuaan vastaanotolla luumuista. Nainen päätti kuitenkin ottaa luumut käyttöön ja söi niitä kolme kappaletta aina ennen jokaista ateriaa. Tulokset puhuvat puolestaan: useamman vuoden kestäneet oireet hävisivät ja kontrollinäyte näytti negatiivista.
– Kun työterveyslääkäri soitti ja sanoi, että kaikki ovat negatiivisia, aivan kuin kivi olisi tippunut sydämeltä. Ei sitä meinannut uskoa todeksi, että ne olivat lähteneet pois. Viime syksystä saakka olen ollut täysin oireeton ja pystynyt nauttimaan elämästä aivan eri tavalla.
Mustasaari nauttii nyt oireettomasta elämästä.
Mustasaari kertoo, että kahdeksan vuoden koettelemuksen aikana hänen uskonsa koululääketiedettä ja lääkäreitä kohtaan on laskenut huomattavasti. Sairaus otti koville fyysisesti, mutta myös henkisesti. Nainen halusi saada itsensä kuntoon, mutta samaan aikaan lääkäreiden epäasiallinen suhtautuminen ja jopa naisen mielenterveyden epäileminen ottivat koville.
– Usein ajatellaan, että loistartunnat ovat todella harvinaisia, mutta minun ei tarvinnut käydä kuin Virossa saakka ja sain tartunnan, ja ihmiset matkustelevat nykyisin paljon. Ihmettelen, miten voi olla niin vaikea päästä hoitoon, Mustasaari kertoo.
– Jos en olisi alkanut ottamaan itse asioista selvää, olisin varmaan vieläkin kipeä.
Taistelu vakavista oireista kohti oireetonta arkea on ollut pitkä, mutta opettanut paljon. Nyt nainen on ryhtynyt jakamaan kokemuksiaan netissä auttaakseen samankaltaisista oireista kärsiviä.
– Aina puhutaan, että tartuntaa ei voi saada Suomessa, mutta tartunnan voi saada vaikka kaivovedestä tai putkirikosta, nainen muistuttaa.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.