Kumpi höytyy kanta-asiakaskortista enemmän kauppa vai kuluttaja? Asiantuntija vastaa

Shutterstock
Julkaistu 15.11.2013 17:30

Kaupoissa tuntuu, että sieltä on lähestulkoon mahdoton poistua ilman kanta-asiakkuuden tarjoamista tai alennuskuponkien saamista. Koti-osio selvitti, kuinka kaupat hyötyvät uusista kanta-asiakkuuksista.

Jokainen kuluttaja on takuulla kuulut myyjän suusta nämä viisi sanaa: "Onko teillä jo meidän kanta-asiakaskorttimme?" Aivan turhaa näitä lompakkoon mahtuvia kortteja ei suositella. Hankenin yliopistotutkija Johanna Gummerus kertoo syitä kauppojen aktiiviseen kanta-asiakkuuden tarjoamiseen.

– Niissä on kaupalle se etu, että he pystyvät seuraamaan asiakkaan käytöstä, mitä kukakin ostaa. Näin kaupat pystyvät segmentoimaan esimerkiksi mitä perheen äiti tai isä ostaa. Kanta-asiakasdata on kaupoille siis rahaa, sillä näin he pystyvät seuraamaan millainen tarjous sopii kenellekin, Gummerus toteaa.

Osalle kaupoista rahaa tulee myös muussakin kuin vain uusien kauppavisiittien muodossa.

– Kauppa hyötyy silloin myös rahallisesti, jos kanta-asiakaskortissa on liitäntä esimerkiksi Diners Clubiin, Visaan tai MasterCardiin, Gummerus sanoo.

Kuluttajien keskuudessa kanta-asiakaskortin ottaminen on nykyään kulttuurimuutosten vuoksi helpompaa.

– Asiakkaat hyväksyvät sen paremmin, jos myyjät tarjoavat kanta-asiakaskortteja, tutkija kertoo.

Asiakkaille annetaan kanta-asiakaskortilla tarjouksia ja muita hyötyjä, mutta tärkeintä kaupoille on saada kuluttajista lisätietoa, jotta tulevaisuuden markkinointikampanjat sujuvat rahakkammin. Kannattaa siis pohtia haluaako kauppojen huomioivan jokaisen oston vai jättääkö kanta-asiakaskortin hankkimisen välistä.

Lue lisää:

Testaa mikä tuoksu olet ja voita ihana Glade-tuotepaketti!

Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle