Kun kaikki lyhistyy ympäriltä – kuvat kertovat Nepalin tuhoista

Nepal, Kathmandu, maanjäristys
Telttakylässä asuva mies katsoo väliaikaisen asumuksen alta. Tuhannet ovat menettäneet kotinsa ja koko omaisuutensa.
Julkaistu 28.04.2015 12:33

MTV UUTISET

Nepalin pääministerin mukaan hallitus tekee kaikkensa pelastustöiden eteen, mutta urakka on lauantaisen maanjäristyksen jäljiltä valtava. Hallituksen mukaan Nepal tarvitsee muun muassa telttoja ja lääkkeitä.  

Nepalin pääministerin mukaan maanjäristyksessä kuolleiden määrä voi nousta 10 000:een. YK arvioi aiemmin noin kahdeksan miljoonan ihmisen kärsineen luonnonkatastrofista. 

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Kotinsa menettänyt lapsi majoittuu Kathmandun lentokentän lähistölle nousseeseen väliaikaiseen telttakylään.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Iäkäs nainen suree romahtaneen talon edustalla. Maanjäristyksen aiheuttamassa turmassa kuoli 10-vuotias tyttö, joka hautautui romahtaneen talon alle.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Ihmiset ovat shokissa lauantaisen maanjäristyksen jäljiltä. Monen perheen koti on täysin tuhoutunut.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Ihmiset ovat shokissa lauantaisen maanjäristyksen jäljiltä. Monen perheen koti on täysin tuhoutunut.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Kotinsa menettäneet ja jälkijäristyksiä pelkäävät ihmiset yöpyvät väliaikaismajoituksen lisäksi kadulla.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Pyhä Sadhu katselee, kun maanjäristyksen uhreja polttohaudataan massaseremoniassa Kathmandussa.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Nepalissa on järjestetty maanjäristyksen jälkeen useita massahautajaisia, joissa uhrit polttohaudataan maan perinteiden mukaisesti.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Liikenneyhteydet Nepalissa ovat erittäin huonot. Kathmandun lentokenttä on ruuhkainen eivätkä kaikki avustuskuljetuksetkaan ole päässeet perille.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Kathmandun lentokentällä ihmiset odottavat tietoa lennoista. Kuvassa intialaiset yöpymässä tiiviisti lentokentän ahtaissa oloissa.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Maanjäristys tuhosi monia kulttuurihistoriallisesti tärkeitä rakennuksia. Kuvassa uskonnollinen patsas Vhaktapurin alueella.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Hollantilainen pelastusryhmä etsii eloonjääneitä Kathmandun raunioissa.

Nepal, Kathmandu, maanjäristys

Pelastus- ja etsintäjoukkoja on lähetetty Nepaliin ympäri maailmaa, kuvassa Yhdysvaltain tiimin jäseniä ja varustelua.

Tuoreimmat aiheesta

Nepal