Kurskin hyökkäyksessä vangitut venäläiset varusmiehet kertovat, ettei heitä kiinnosta sotiminen.
Ukrainan Kurskissa vangitsemat venäläiset varusmiehet kertovat riippumattoman venäläisen The Moscow Times -median haastattelussa, miten heidät lähetettiin puolustamaan Kurskia huonosti varustautuneina ja pelokkaina.
Media kertoo haastatelleensa varusmiehiä Ukrainan Sumyn alueella sijaitsevassa vankilassa.
Haastateltavat kertoivat Moscow Timesin mukaan tarinansa vapaaehtoisesti, eikä heidän nimiään kerrota aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.
Vain viikkoja aiemmin varusmiehet olivat suorittaneet pakollista asepalvelustaan Kurskissa, ennen joutumista sotaan.
Pietarista kotoisin oleva 22-vuotias varusmies kertoo, miten Ukrainan hyökkäys Kurskiin tuli hänen huonosti varustetulle joukkueelleen täytenä yllätyksenä.
Ukraina aloitti hyökkäyksen Venäjän Kurskiin 6. elokuuta.
– Kun meitä vastaan hyökättiin, taistelimme erittäin pitkään, hän sanoi.
Varusmiehen mukaan yhdeksän joukkueen taistelijaa luultavasti antautui heti taistelun alussa, jolloin hän katsoi, että taistelu oli hävitty.
– Ystäväni tuli luokseni. Minulla oli jo kranaatti kädessäni. Hän sanoi, että oli aika. Niinpä hyvästelimme toisemme, vedimme sokat irti ja heitimme kranaatit jalkoihimme.
Varusmiehen viesti Kremlille: "Painukaa helvettiin"
Pietarilaismies sanoo haavoittuneensa omasta kranaatistaan jalkaansa. Vammoja hoidetaan vankilassa.
– Sitä ymmärtää lopulta, että miehet Kremlissä istuvat edelleen vain vakavina väittäen, että olemme saavuttaneet rauhan. Painukaa helvettiin.
Moscow Timesin haastattelema Voronežin kaupungista kotoisin oleva varusmies kertoo suhtautuneensa sotaan neutraalisti.
– Minulla ei ole suuttumusta tai vihaa tätä maata [Ukrainaa] kohtaan, hän sanoo.
Toinen, Moskovasta kotoisin oleva varusmies puolestaan toteaa olevansa kiitollinen, että selviytyi taistelusta hengissä.
Sotimaan hän ei enää halua.
– Minulla on perhe, oma elämä ja tulevaisuuteni. En aio kuolla näiden paskiaisten takia. En ole mitään velkaa Venäjälle.