Kyselytutkimus: C-hepatiitin tarttumisesta useita harhauskomuksia – vuosittain yli tuhat uutta tartuntaa

2:10img
Julkaistu 03.09.2018 07:09

MTV UUTISET - STT

Yli puolella suomalaisista on C-hepatiittiin liittyviä harhauskomuksia, ilmenee tuoreesta kyselytutkimuksesta. Tällaisia ovat esimerkiksi, että C-hepatiitti tarttuu ruoan välityksellä ja että siltä voi suojautua rokotuksella.

C-hepatiitti on viruksen aiheuttama maksatulehdus, joka tarttuu ihmisestä toiseen veren välityksellä. Se voi elää kehossa oireettomana vuosia. Yli puolet vastanneista kuitenkin luuli, että saatu tartunta näkyisi jollain tavalla.

16 prosenttia vastaajista uskoi virheellisesti, että C-hepatiitti voi tarttua ruoan kautta. Vastanneista 13 prosentti puolestaan uskoi, että C-hepatiitin voi saada pisaratartuntana. Lähes puolet uskoi virheellisesti, että rokote pienentää tartuntariskiä.

Kyselyyn vastanneet tunnistivat C-hepatiitin yleisimmät tartuntatavat. Vastaajat arvioivat syiksi muun muassa pistohuumevälineet, seksuaalisen kanssakäymisen ja verensiirron.

Kyselytutkimuksen mukaan noin kolmasosa suomalaisista ei koe tietävänsä tarpeeksi C-hepatiitin tartuntatavoista.

Suomessa todetaan vuosittain yli tuhat uutta tartuntaa. Kaikkiaan C-hepatiittia sairastaa Suomessa noin 20 000 ihmistä. Hoitamattomana se voi aiheuttaa esimerkiksi maksakirroosia.

Potilasjärjestöt ovat havainneet, että C-hepatiittiin liittyy häpeää.

– On vahingollista, että tartuntaan liittyy Suomessa paljon häpeää, sillä se ei kannusta riskiryhmiin kuuluvia käymään testeissä. Kuulemme paljon tarinoita, joissa C-hepatiitti on tarttunut esimerkiksi yksittäisestä huumekokeilusta tai ulkomailla otetusta tatuoinnista. On kohtuutonta, että tartunnan saanut joutuu elämään ennakkoluulojen kohteena eikä pahimmassa tapauksessa uskalla hakeutua testattavaksi ja hoitoon, Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström sanoo tiedotteessa.

Tutkimuksen toteuttivat Munuais- ja maksaliitto, Suomen Lumme ry, A-Klinikka sekä lääkeyhtiöt Gilead ja Msd Finland. Tutkimuksen tehneen YouGov Finlandin sähköiseen kyselyyn vastasi reilu tuhat ihmistä 13.–15. huhtikuuta. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa