Lääkärin oire ei johtunutkaan vaihdevuosista – varoittaa nyt muita naisia: "Vaarallinen merkki"

1:21img
Gynekologisella irtosolunäytteellä eli papakokeella tutkitaan kohdunkaulan syöpää ja sen esiasteita. Videolla näytetään, miten papakoe otetaan.
Julkaistu 20.09.2021 09:10

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Verinen vuoto vaihdevuosien jälkeen on yksi kohtusyövän avainoireista. Amerikkalainen Jennifer Wargo kertoo Todaylle, miten varhainen hoitoon hakeutuminen saattoi pelastaa hänen henkensä.

Viime talvena amerikkalainen Jennifer Wargo, 51, alkoi kärsiä runsaista kuukautisvuodoista. Hän ajatteli aluksi, että kyseessä on oire esivaihdevuosista.

Ennen varsinaisia vaihdevuosia monella naisella on erilaisia kuukautiskiertoon liittyviä oireita ja ongelmia, jotka liittyvät munasarjojen toiminnan hiipumiseen. Tässä premenopausaalisessa vaiheessa voi ilmetä esimerkiksi muutoksia kuukautiskierron pituudessa, PMS-oireiden vaikeutumista, unihäiriöitä, hikoilua ja kuumia aaltoja.

Kiireinen Jennifer sivuutti lisääntyneen vuodon, mutta kun se jatkui viikosta toiseen ja aina vain kovempana, hän alkoi huolestua. Syöpälääkärinä työskentelevä nainen tiesi, että vaihdevuosien aikainen verenvuoto voi olla vaaranmerkki. Yleisiä syitä vuotohäiriöille ovat hormonaaliset tekijät, mutta taustalla voi olla kasvain, pahimmillaan syöpä.

– On vaarallinen merkki, jos olet jo käynyt vaihdevuodet läpi ja emättimestä valuu verensekaista eritettä, Jennifer sanoo Todaylle.

Jennifer tiesi suvussaan olevan syöpää, joten hän päätti hakeutua tutkimuksiin. Koepala paljasti, että nainen kärsi kohdun limakalvon liikakasvusta eli hyperplasiasta. Vuotoa aiheuttava tila voi hoitamattomana muuttua myöhemmin kohdun limakalvon syöväksi.

Jennifer lapsineen. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Saitko menopaussin ennen tätä ikävuotta? Jopa kolminkertaistaa kroonisten sairauksien todennäköisyyden – katso synkkä lista

Ratkaisuna kohdunpoisto

shutterstock_1585888240

Verinen vuoto vaihdevuosien jälkeen on aina syy hakeutua tutkimuksiin. Kuvituskuva.

Uutinen kohonneesta syöpäriskistä sai Jenniferin kauhistumaan. Hänen äitinsä oli kuollut 15 vuotta aiemmin haimasyöpään vain puoli vuotta diagnoosista.

Onneksi Jenniferin kohdalla syövän esiaste havaittiin ajoissa. Hän päätti turvautua kohdunpoistoon, eivätkä lääkärit operaation aikana havainneet varsinaisia syöpäsoluja.

Vaikka Jennifer on todennäköisesti parantunut, hänen tilaansa seurataan säännöllisesti. Nainen toivoo kokemuksensa kannustavan muita ihmisiä osallistumaan syöpäseulontoihin ja hakeutumaan tutkimuksiin huolen herätessä.

Lue myös: Naisystävä patisti "loistokuntoista" miestä käymään lääkärissä – oudoille oireille löytyi musertava syy

Verinen vuoto vaihdevuosien jälkeen on kohtusyövän oire

Verinen vuoto yli vuosi vaihdevuosien jälkeen on aina syy hakeutua tutkimuksiin.

Poikkeava verinen vuoto on kohdun limakalvon syövän varhaisoire yli 90 prosentissa tapauksista, kertoo Terveyskirjasto. Vaihdevuosien jälkeen yllättäen ilmaantuvan verisen vuodon taustalla on 10 prosentissa tapauksista kohtusyöpä – yli 70-vuotiailla tätäkin useammin.

Postmenopausaalisen verisen vuodon taustalta voi löytyä myös muu gynekologinen syöpä, mutta myös hyvänlaatuinen limakalvokasvain tai kohdun limakalvon liikakasvu.

Myös nuoremmat naiset voivat sairastua kohtusyöpään. Tällöin tyypillisiä oireita ovat vähitellen pitkittyvät kuukautisvuodot, välivuodot ja epäsäännölliset kuukautiset.

Lue myös: Yksi syöpä on erityisen kivulias: "Voi olla yksi ensimmäisistä oireista"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

2:17img

Syöpä on usein varhaisvaiheessaan vähäoireinen tai oireeton. Videolla kerrotaan, milloin hälytyskellojen pitäisi alkaa soida.

Lähteet: Today, Terveyskirjasto 1, 2 & 3

Tuoreimmat aiheesta

Vaihdevuodet