Ennenaikaisen menopaussin oireet voivat olla yhtä monimuotoisia kuin normaaleissakin vaihdevuosissa.
Ennenaikaiseen menopaussiin liittyy monia terveysriskejä. Sen syy jää epäselväksi noin puolessa tapauksista, kertoo Oulun yliopiston dosentti ja Oulun yliopistollisen sairaalan (Oys) synnytysten ja naistentautien osastonylilääkäri Maarit Niinimäki.
Suomalaisnaisten vaihdevuodet alkavat yleensä 45–55 vuoden iässä, keskimäärin 51-vuotiaana. Noin kymmenellä prosentilla ne alkavat kuitenkin jo 40–44-vuotiaana ja yhdellä prosentilla jopa alle 40-vuotiaana, jolloin kyse on ennenaikaisesta menopaussista eli munasarjojen toiminnan ennenaikaisesta hiipumisesta (POI).
– Tiedämme kuitenkin, että riski jopa 4–5-kertaistuu, jos lähisuvussa on ennenaikaista menopaussia. Myös esimerkiksi aiemmin sairastettu syöpä, tietyt synnynnäiset kromosomipoikkeavuudet ja autoimmuunisairaudet lisäävät riskiä. Elintapatekijöistä tupakointi ja matala painoindeksi voivat aikaistaa menopaussia.
Lue myös: Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
Vaikka POI-diagnoosit eivät ole merkittävästi yleistyneet 2000-luvulla, naiset osaavat paremmin epäillä sitä oireidensa syyksi ja hakeutuvat aiempaa herkemmin tutkimuksiin. Naisen terveyteen liittyvistä asioista on alettu puhua julkisuudessa enemmän ja avoimemmin, kun vielä 10–20 vuotta sitten ne jäivät vähemmälle huomiolle, kertoo Helsingin yliopiston lisääntymislääketieteen emeritaprofessori Aila Tiitinen.
Kuumia aaltoja ja mielialaoireita
Munasarjojen toiminnan ennenaikaisen hiipumisen oireet voivat olla Tiitisen mukaan yhtä monimuotoisia kuin myöhemmällä iällä alkavissa vaihdevuosissakin.
Kuukautiskierron häiriöt ja hedelmällisyysongelmat voivat ilmaantua jo kauan ennen kuin kuukautiset loppuvat pysyvästi ja hormonitasot saattavat aaltoilla jonkin aikaa, mikä voi hankaloittaa diagnosointia. Estrogeenitason lasku voi aiheuttaa esimerkiksi kuumia aaltoja, mielialaoireita, unihäiriöitä, väsymystä tai limakalvojen kuivumista. Osin samantyyppisiä oireita voi liittyä myös esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöihin, mistä syystä ne on tärkeä poissulkea.
Lue myös: Kylmää kyytiä menopaussioireille: Kokeile tätä harrastusta!
Niinimäki arvioi, että yleislääkärit eivät välttämättä aina osaa epäillä ja tutkia ennenaikaista menopaussia nuoremmilla naisilla. Esimerkiksi mielialaoireiden syyksi saatetaan ehdottaa masennusta.
– Toki jos kuukautisia ei tule, sen pitäisi aina kertoa, että on kyse jostakin ongelmasta, mutta esimerkiksi hormonaalinen ehkäisy voi tavallaan maskeerata munasarjojen hiipumista – niihinkin voi liittyä kuukautishäiriöitä – mikä voi viivästyttää diagnoosia ja vaikeuttaa sairauden tunnistamista terveydenhuollossa, Niinimäki sanoo.
Hoitoon pääsyssä eriarvoisuutta
Tiitinen huomauttaa, että asiaan liittyy myös eriarvoisuutta, sillä kaikilla ei ole varaa käydä gynekologilla. Huolellisella esitietojen kartoittamisella ja gynekologisen tutkimuksen avulla ennenaikaisen menopaussin jäljille voidaan päästä nopeasti. Estrogeenivaje muuttaa limakalvojen ulkonäköä. Ultraäänitutkimus taas paljastaa, löytyykö munasarjoista vielä naisen iälle tavanomainen määrä munarakkuloita.
Gynekologisen tutkimuksen lisäksi voidaan tehdä erilaisia hormonimäärityksiä. Tiitisen mukaan esimerkiksi aivolisäkkeen erittämä FSH-hormoni on hyvä indikaattori munasarjojen toiminnasta. Estrogeenitasojen laskiessa FSH-taso nousee.
– Jos POI todetaan alle 40-vuotiaalla, hormonikorvaushoito on kokonaan Kela-korvattava erikoislääkärin lausunnon perusteella, Tiitinen kertoo.