Lähteet: Esapekka Lappi kokee karun kohtalon

Kuumien huhujen kohteena oleva MM-rallitähti kommentoi tulevaisuuttaan 2:37
Näin kuumien huhujen kohteena ollut Adrien Fourmaux kommentoi tulevaisuuttaan aiemmin tänä syksynä

Italialaislähteet kertovat, että M-Sport-kuljettaja Adrien Fourmaux olisi tehnyt sopimuksen Hyundain MM-rallitiimin kanssa ensi kaudesta. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että viime viikonloppuna ajettu Chilen MM-ralli jäisi Esapekka Lapin viimeiseksi kisaksi Hyundailla.

Italialaisen bloggaajan Andrea Gambardellan mukaan Fourmaux ja Hyundai olisivat päässeet sopuun 1+1-vuotisesta sopimuksesta juuri viime viikonloppuna Chilessä. Saman tiedon kertoo niin ikään italialainen Area Corse -autourheilusivusto.

Fourmaux'n kerrotaan ajavan Hyundailla täyden kauden Thierry Neuvillen ja Ott Tänakin rinnalla, ja "asia tullaan vahvistamaan hyvin pian".

Fourmaux on saavuttanut tällä kaudella 11 MM-rallissa neljä kolmossijaa, ja hän on MM-pisteissä viidentenä.

Yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 MM-sarjassa kilpaillut Hyundai on perinteisesti kierrättänyt useampia kuljettajia toisessa tai kolmannessa autossaan, mutta tallipäällikkönä ja Hyundai Motorsportin puheenjohtajana toimiva Cyril Abiteboul kertoi kesällä Dirtfishille, että talli tulee harkitsemaan kolmoskuskipolitiikkaansa uudelleen. Abiteboul piti tuolloin mahdollisena, että ensi kauteen lähdettäisiin poikkeuksellisesti kolmen täyden kauden ajavan kuljettajan voimin.

– Te tiedätte sen pian, Fourmaux sanoi.

Hyundain on kerrottu jo pidempään havittelevan vahvan kauden ajanutta Fourmaux'ta kokoonpanoonsa. Vuosi sitten talli tarjosi M-Sportin WRC2-luokkaan pudottamalle ranskalaiselle puolen kauden Rally1-sopimusta, mutta Fourmaux halusi mieluummin ajaa tänä vuonna täyden kauden M-Sportilla.

Hyundain kolmannessa autossa on tänä vuonna kierrätetty Esapekka Lapin lisäksi Dani Sordoa ja Andreas Mikkelseniä. Tuoreiden tietojen valossa heidän kaikkien tie Hyundailla olisi siis tulossa tämän kauden jälkeen päätökseensä.

Vaihtoehtoja pääluokassa jatkamiseksi on vähän – jos ollenkaan.

Toyotan tavoitteena on tallipäällikkö Jari-Matti Latvalan mukaan jatkaa ensi kaudella samoilla kuljettajilla kuin tänä vuonna. Lisäksi Sami Pajari ajanee ainakin joitain kisoja tallissa. M-Sportille siirtyminen taas edellyttäisi kuljettajilta oman budjetin keräämistä, ja ainakaan Lappi ei todennäköisesti ole tähän valmis.

Lue myös:

    Uusimmat