Rallin MM-sarjassa alkaa pian tapahtua – kuskimarkkinoiden kuumin nimi teki jo päätöksensä

Asiantuntijalta varoituksen sanat siirtohuhujen keskellä olevalle MM-rallitähdelle: "Se on kova paikka" 3:38
MTV Urheilun asiantuntija Jari Ketomaa lausui Kreikan MM-rallin yhteydessä varoitukset sanat tulevaisuuttaan tuolloin vielä pohtineelle Adrien Fourmaux'lle

Rallin MM-sarjan siirtohuhuissa on loppukesän ja alkusyksyn aikana pyörinyt yksi nimi ylitse muiden. Adrien Fourmaux kertoo nyt Dirtfish-sivustolla tehneensä päätöksen ensi kauden tallipaikastaan.

Väkevän kauden M-Sportilla ajaneen Fourmaux'n on huhuttu olevan Thierry Neuvillen ja Ott Tänakin rinnalle kuljettajaa tai kuljettajia etsivän Hyundain kiikarissa.

Dirtfish kysyi sunnuntaina päättyneen Chilen MM-rallin jälkeen, tietääkö Fourmaux jo tulevan työnantajansa.

– Tiedän. Te tiedätte sen pian, Fourmaux vastasi.

Valinta lienee tehty juuri M-Sportin ja Hyundain välillä, sillä Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on toistuvasti korostanut, että Toyotan tavoitteena on jatkaa nykyisten kuljettajien kanssa. Fourmaux'ta koskien Latvala on Dirtfishin mukaan antanut lisäksi ymmärtää, ettei Toyota ole kiinnostunut ranskalaiskuljettajan palveluksista.

– Emme ole oikeastaan käyneet minkäänlaisia keskusteluita. Olemme keskustelleet jonkin verran muiden kuljettajien kanssa, mutta emme niinkään Adrienin, Latvala sanoi sivustolle.

Fourmaux kertoo vuosi sitten hylänneensä Hyundailta saamansa puolikkaan kauden tarjouksen täksi vuodeksi.

Viime kauden Fourmaux ajoi Fordilla pääasiassa WRC2-luokassa, kun M-Sport oli pudottanut hänet pääluokan kokoonpanostaan kauden 2022 jälkeen lukuisten ajovirheiden vuoksi.

Yksi askel taakse on kuitenkin vienyt 29-vuotiasta ranskalaista vähintään kaksi askelta eteenpäin. Tämän kauden 11 MM-rallia ovat tuottaneet kahdeksan pohja-aikaa ja neljä kolmossijaa. 140 MM-pistettä oikeuttavat sarjan viidenteen sijaan, kun esimerkiksi yhtenä mestarikandidaattina kauteen lähteneellä Toyotan Elfyn Evansilla pisteitä on vain 21 enemmän.

Edellä mainittujen Tänakin ja Neuvillen lisäksi ensi kauden tallipaikoista on tiedossa vain Kalle Rovanperän paluu Toyotan täysiaikaiseksi kuljettajaksi.

Lue myös:

    Uusimmat