Markkinoille on tullut uusi lääke, jonka uskotaan suojaavan muistisairaudelta.
Uudessa Donanemab-lääkkeessä on kyse vasta-aineesta, joka kohdistuu sairauden myötä aivoihin kertyvään proteiiniin.
Neurologian dosentti ja professori Juha Rinne arvioi, onko lääkkeestä hyötyä Alzheimerin hoidossa.
Rinne on toiveikas tulosten suhteen, mutta toivoo lisänäyttöä lääkkeen pitkäaikaisvaikutuksista erityisesti päivittäisen toimintakyvyn osalta.
Katso haastattelu yllä olevalta videolta!
Tulokset merkittäviä
Lääke ei poista Alzheimeria aivoista kokonaan, koska sairaus aiheuttaa aivoihin muitakin muutoksia.
Saman suuntaisia tuloksia on julkaistu myös kahdella muullakin lääkkeellä, mikä on Rinteen mukaan merkittävää.
– Nyt nähdään usealla samankaltaisesti vaikuttavalla lääkkeellä hyvin samantyyppisiä tuloksia siitä, että ne näyttävät hidastavan potilaiden muistin ja muiden tiedonkäsittely- ja päivittäistoimintojen heikentymistä, sanoo Rinne.
Lue myös: Älä tartu keskustelussa virheisiin tai pyri loogisuuteen – näin kohtaat muistisairauden muuttaman läheisen
Hoidon tulevaisuus
Tutkimustulokset näyttävät, että potilas voisi mahdollisesti pärjätä kotonaan pidempään. Toisaalta tutkimuksissa selvisi, että joka neljännelle potilaista kehittyi turvotusta aivoihin. Vain pienellä osalla oireet olivat pysyviä.
– Mielestäni tähän on suhtauduttava vakavasti ja mietittävä, onko tekijöitä, miksi kyseistä lääkettä ei ole turvallista antaa, Rinne toteaa.
Lääkkeen tie Suomen markkinoille on vielä pitkä. Myös lääkkeen hinta voi olla esteenä kuluttajille. Yhdysvalloissa jo ainoastaan lääkkeen hinta ilman kompensaatioita maksaa kuluttajalle 26 000 dollaria vuodessa. Tämän päälle hintaa kertyy myös hoidon organisoinnista ja seurannasta.
Lue myös: Tutkimus paljastaa kuusi elämäntapaa, jotka voivat hidastaa muistin heikkenemistä
Suomessa on tällä hetkellä markkinoilla neljä lääkettä Alzheimeriin. Lääkkeiden on havaittu hillitsevän oireita, mutta itse sairauden etenemiseen niillä ei ole vaikutusta.
Rinne ei usko, että tulevaisuudessa tautia voidaan estää yhdellä ihmelääkkeellä. Sen sijaan dosentti uskoo, että tulevaisuudessa lääkehoito yhdistettynä lääkkeettömään hoitoon sairauden vakavuudesta riippuen tulee olemaan tehokkain keino sairauden torjumisessa.