Leskiä ei enää virallisesti polteta Intiassa. Miljoonat aviomiehensä menettäneet naiset elävät silti maassa vailla minkäänlaista ihmisarvoa. Leskien elämää leimaavat köyhyys, sosiaalinen eristäminen, terveysongelmat, kodittomuus ja väkivalta.
Intiassa arvioidaan olevan kymmeniä miljoonia leskiä. Yhteisöt hylkäävät usein leskeksi jääneen naisen arvottomana ja myös uskonnollisten seikkojen vuoksi.
Hindulaisuudessa leskien uskotaan tuovan huonoa onnea ja jopa heidän varjoaan pidetään vahingollisena.
85-vuotias Pohjois-Intian Vrindavanissa asuva Manu Gosh kertoo tarinansa Al Jazeeralle.
– Olin 11-vuotias mennessäni naimisiin 40-vuotiaan miehen kanssa. Hänen kuoltuaan muutaman vuoden jälkeen perheeni hylkäsi minut ja jouduin kadulle. Pieni tyttäreni menehtyi tuolloin aliravitsemukseen, koska kukaan ei halunnut auttaa leskeä.
Lapsen kuoleman jälkeen Gosh lähti Vrindavanaan tuhansien muiden leskien lailla.
– Minun mielestäni naisen pitäisi kuolla ennen miestään, jottei hän joutuisi elämään tällaista helvettiä, Gosh sanoo.
Aikaisemmin oli tavallista, että naispuolinen leski poltettiin yhdessä kuolleen puolisonsa kanssa. Tiukan lainsäädännön vuoksi sati-uhriseremoniaa toteutetaan nykyään hyvin harvoin. Lisäksi hindulaisuus kieltää itsemurhan. Kuitenkin vasta vuonna 1988 satista tuli Intiassa laitonta.
Epätoivoisten naisten kaupunki
Vrindavanassa asuu yli 20 000 aviomiehensä menettänyttä naista. Valtio on perustanut heille suojia, mutta paikkoja ei ole kaikille. Vrindavanaa on alettu kutsua “leskien kaupungiksi”. Monet naisista elättävät itsensä kerjäämällä tai prostituutiolla.
Intiassa naisen asema määräytyy avioliiton mukaan. Nainen ilman avioliittoa ei ole Intiassa juuri mitään. Aviomiehen kuollessa nainen jää täysin tyhjän päälle.
Naimisiin mennessään nainen sitoutuu yhteen aviomieheen, joten lesken uudelleen avioituminen on hyvin harvinaista
– Lapseni heittivät minut kodistamme ulos, kun mieheni kuoli. Olen yrittänyt elättää itseni laulamalla hengellisiä lauluja temppelissä. Odotan kuolemaa, jotta pääsisin pois tästä kurjuudesta, sanoo Manuka Dasi, yksi Vrindanavan tuhansista leskistä.