Stalinin vainoissa sorakuopan reunalla odotti niskalaukaus. Ihmiset tapettiin yksi kerrallaan.
Mummoni Anja muisteli aina jouluisin isänsä kohtaloa punaviinilasi kädessään.
Anjan isä Lauri Koivuniemi lähti kotoaan vuonna 1923. Tupaan jäivät vaimo ja viisikuukautinen Anja-lapsi.
Laurin matka päättyi Neuvostoliittoon, josta hän ei tiettävästi koskaan palannut.
Suvun puheissa ei uskottu kolme päivää ennen 1900-luvun alkua syntyneen Laurin muuttaneen Neuvostoliittoon Marxin ja Leninin oppien perässä. Jos nyt sellaista olisi Laurin kotikunnassa Laihialla edes kehdattu ääneen väittääkään.
Sisällissodassa 18-vuotias Lauri taisteli valkoisten puolella. Sotimisen jälkeen hän astui vapaaehtoisena varusmiespalvelukseen Kaartin pataljoonaan.
Varusmiespalvelun ja kodin taakse jättämisen väliin mahtui nelisen vuotta. Rahat olivat 1920-luvun alussa Pohjanmaalla tiukassa. Töiden perässä lähdettiin herkästi viereistä kylää pidemmälle.
Ensimmäisenä Lauri suuntasi Kanadaan. Veli tuli perässä muutamia vuosia myöhemmin.
Kanadasta Neuvostoliittoon
Laihialla Lauri piipahti vuonna 1930 Anjan ollessa 7-vuotias. Visiitin jälkeen hän palasi Kanadaan.
Talousongelmat rantautuivat Pohjois-Amerikkaan 1930-luvulla, kun taas Neuvostoliitossa rakennettiin täyttä päätä "työväen paratiisia" Josif Stalinin johdolla.
Lauri teki uuden muuttopäätöksen ja lähti laivalla Kanadasta Neuvostoliittoon vuonna 1932.
Papereiden mukaan Lauri Saapui Venäjälle 11. huhtikuuta 1932 ja asettui Sungun kunnan alueelle. Siellä hän työskenteli Suomen rajan pinnassa Petroskoin alueella metsurina ja kivityömiehenä.
Laurin Anja-tyttökin oli lähellä päätyä Neuvostoliittoon. Lauri oli Kanadasta Neuvostoliittoon muuttamisen yhteydessä toivonut, että Anja tuotaisiin Tukholmaan, josta matka olisi jatkunut Neuvostoliittoon.
Suku ei tiettävästi suostunut pyyntöön, vaan Anja jäi Suomeen.
Lauri Koivuniemi varusmiespalvelussa Kaartin pataljoonassa.
"Huutokauppaa" tapetuista
Laurin vaiheista Neuvostoliitossa on niukasti tietoa.
Se tosin tiedetään, että suomalaisjoukot miehittivät jatkosodan aikana Laurin Neuvostoliiton tiedetyn kotikunnan Sungun.
Suvussani Laurin tarinan loppu on ollut vuosikymmenestä toiseen tapana kertoa kohtalaisen yksiselitteisesti: Lauri tapettiin Stalinin vainoissa. Todisteita Laurin kohtalosta ei todellisuudesta ole.
Sukuni oletus tapetusta Laurista tosin käy yksiin sen tavan kanssa, jolla Suomessa pitkään puhuttiin ja kirjoitettiin Stalinin vainoista.
Vainojen uhrilukuarviot ovat Suomessa olleet usein "yliampuvia", sanoo Kansallisarkiston tutkimusprojektia vetävä Aleksi Mainio MTV Uutisille. On jopa käyty yhdenlaista "huutokauppaa" siitä, kuka esittää isoimman luvun.
Reippaimmat arviot tapetuista suomalaista ovat liikkuneet 25 000–30 000 hengen välillä.
Suuri terrori ajoittui vuosiin 1937–1938. Suomalaisia asui Neuvostoliitossa 1930-luvun puolivälin paikkeilla noin 30 000.
Stalinin vainoihin mahtui monenlaisia ihmiskohtaloita, usein rumia ja karuja. Osa vangittiin, osa teloitettiin, joillekin ei käynyt kuinkaan.
Mainion mukaan suurimmat esitetyt uhriluvut ovat reippaasti yläkanttiin.
– Varmuudella voidaan sanoa, että suuressa terrorissa tapettiin 6 200 Suomen kansalaista tai entistä Suomen kansalaista. Heidän tuomioistaan on mustaa valkoisella, Mainio sanoo.
Lauri Koivuniemi: Teloitettu
Neuvostoliittoon muuttaneiden suomalaisista on koottu tietoja Kansallisarkiston uuteen tietokantaan Kohtalona Neuvostoliitto.
Sieltä löytyy myös Lauri Koivuniemi. Kuolintavaksi on kirjattu "teloitettu".
Samasta etu- ja sukunimestä huolimatta muut tiedot eivät täsmää. Syntymäaika, -kunta ja vanhemman nimi ovat kaikki väärin.
Suomalaisten vaiheita Neuvostoliitossa selvittäneen ja keränneen Aimo Ruususen keräämästä lista löytyy kaksi Lauri Koivuniemeä.
Ensimmäinen heistä on vangittu helmikuussa 1938 ja tuomittu reilu kuukausi myöhemmin maaliskuun lopulla. Kyse on teloitetuksi merkitystä Laurista.
Jälkimmäisen Laurin tiedot täsmäävät paremmin. Perustietoja, kuten syntymäaikaa ei ole, mutta matkustusajat täsmäävät.
Lisätietoja tästä todennäköisestä Anjan isästä ei ole.
Sungun kylä vuonna 1942, jolloin suomalaisjoukot miehittävät sitä. Paperien perusteella Lauri Koivuniemi asettui Sungun kunnan alueelle 1930-luvulla.
"Kosketti miltei joka ikistä"
Mummoni isä olisi monella tapaa ollut hyvin tyypillinen Stalinin vainojen suomalaisuhri.
Tapetut olivat "valtaosaltaan miehiä", Kansallisarkiston tutkimusprojektia vetävä Mainio sanoo. Joko perheellisiä tai yksin eläviä, jotka olivat tyypillisesti lähteneet aika nuorina Neuvostoliittoon.
Lisäksi hän asui Petroskoin alueella, jossa tuomioita jaettiin keskimääräistä tiuhemmin.
Kun noin 6 200 suomalaista tiedetään varmuudella tuomituiksi, arvioi Mainio, että suomalaisuhreja on luultavammin ollut vielä parituhatta lisää.
Mainio pitää todennäköisenä, että noin 25–30 prosenttia Neuvostoliitossa asuneista suomalaista tuomittiin suuressa terrorissa.
– Se kosketti miltei joka ikistä suomalaisyhteisöissä. Naisia karkotettiin ja lapsia lähettiin lastenkoteihin. Tuomiota ei suoraan tullut, mutta kärsimystä kyllä, hän kertoo.
Etninen puhdistus?
Dosentti Mainion mukaan on "iso historiallinen kysymys", miten Neuvostoliitto päätyi tappamaan vuosina 1937–1938 valtavan määrän maassa asuneita ihmisiä.
Perussyytä voi yrittää kaivaa siitä, että Neuvostoliittoon oli sisäänrakennettu vainoharhaisuus. Kremlissä uskottiin muun maailman juonittelevan Neuvostoliittoa vastaan.
Tälle oli perusteitakin, sillä Venäjän sisällissodan aikana Leninin bolsevikkeja vastustaneita oli tuettu lännestä.
Poliittinen tilanne kiristyi entisestään 1930-luvulla, jolloin useat Euroopan valtiot valmistautuivat sotaan.
– Eri etniset ryhmät alettiin nähdä ongelma. Heihin kohdistui Neuvostoliitossa pelkoja, Mainio sanoo.
Neuvostoliitossa esimerkiksi pohdittiin, mitä maassa asuvat saksalaiset tekisivät, jos sota syttyisi. Moskovassa kasvoi "suunnaton vakoojahysteria", Mainio summaa.
Mitä lähempänä Suomen itärajaa Neuvostoliitossa asuneet suomalaiset olivat, sitä todennäköisemmin heidät terrorissa tapettiin. Poikkeuksen muodostivat Uralille päätyneet suomalaiset. Heitä tuomittiin kuolemaan runsain mitoin.
Vainoissa tapettuja oli yhteensä noin 700 000, joista noin 250 000 kuului etnisiin vähemmistöihin.
Puhdistuksissa oli Mainion mukaan selvä "etninen ulottuvuus".
– Oliko kyse etnisestä puhdistuksesta? Varmasti jossain määrin, Mainio jatkaa.
Näin siitä huolimatta, että Stalin oli itsekin georgialainen.
"Se oli niin jäärä"
"Se oli niin jäärä, että varmaan tapettiin ensimmäisenä."
Näinkin on Laurin väitettyä kohtaloa suvussani vuosien saatossa perusteltu.
Heitolla on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, miten Stalinin vainot todellisuudessa toteutettiin.
Vaikka yksilöihinkin kohdistunutta väkivaltaa todennäköisesti tapahtui, oli kyse pääosin mekaanisesta terrorista.
Päätös tappamisesta tehtiin Moskovassa. Sieltä saatettiin antaa kiintiö Karjalaan tai vaikka Petroskoihin.
Käsky saattoi kuulua näin: Pidättäkää 500 suomalaista, ampukaa heistä 400 ja viekää 100 vankileirille. Pidätykset hoiti pahamaineinen sisäministeriö NKVD.
Koska kyse oli valtaosalle työstä, haluttiin se hoitaa helposti. Esimerkiksi Petroskoista oli kätevintä etsiä tehdas, jossa oli paljon suomalaisia töissä.
– Mentiin joka vuoron lopussa pidättämään tehtaasta ulos tulevat suomalaiset. Kiintiöitä täytettiin kuin tuotantotavoitteita teollisuudessa, Mainio sanoo.
Kun kiintiö oli täynnä, oli vuorossa paperitöitä ja "tutkimukset". Jonkinlaiset tekaistut tunnustuksetkin miltei aina puristettiin irti.
Suomalaiset oli tapana liittää johonkin salaliittoon. Saatettiin esimerkiksi keksiä, että Suomen tiedustelu oli mukamas lähettänyt loikkarin, joka sitten oli perustanut valtavan vakoojaringin.
– Nähtiin suunnaton vaiva tunnustuksiin ja salaliittoihin. Jokaisesta tuomitusta ihmisestä tehtiin paperit, olkoonkin, että ne olivat keskenään hyvin samanlaisia, Mainio sanoo.
– Varmasti täysjärkisimmät tutkijatkin tiesivät, että paperien sisältö oli liki täysin keksittyä, hän jatkaa.
Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin suuressa terrorissa tapettiin noin 700 000 ihmistä.
Ihmiset tapettiin yksi kerrallaan
Näennäistutkimukset kestivät joitain viikkoja, joskus kuukausia. Tuomitut eivät tuomareita usein nähneet, teloituspäätös tehtiin paperien pohjalta.
– Kuolemantuomioita tuli herkästi, vaikka paperille ei olisikaan keksitty mitään kauhean vakuuttavaa, Mainio kertoo.
Jos ja kun Neuvostoliitto tuomitsi suomalaisen kuolemaan, ei valitusoikeutta käytännössä ollut.
Joku yö tuomittu vietiin sorakuopan reunalle. Se, mitä seuraavaksi tapahtui, oli Mainion mukaan "hyvin äärimmäinen väkivallan muoto".
Sorakuopan reunalla ei odottanut massamaisesti tappava konekivääri, vaan niskalaukaus.
– Neuvostoliitosta löytyi monenlaista, nälällä tappamista ja yleistä välinpitämättömyyttä.
– Terrorissa ihmiset tapettiin yksi kerrallaan. Väkivalta oli jyrkkää, mitään ei tapahtunut vahingossa.
Paitsi yksi asia. Teloituslistalle saattoi joutua vahingossa.
– Jos joku sattui olemaan olemaan vaikka matkalla, hänelle tilalleen otettiin joku toinen, minkä jälkeen alkuperäinen pidätettävä saatettiin hyvinkin unohtaa.