Leijonien kultahyökkääjä jätti MM-kisat tietoisesti väliin – taustalla sympaattinen syy

1:33img
Toni Rajala perkaa Leijonien Tshekki-voiton – kokenut hyökkääjä isosti esillä
Julkaistu 10.11.2024 07:01
Toimittajan kuva

Ilari Savonen

ilari.savonen@mtv.fi

@ilarisavonen

Toni Rajala, 33, on voittanut urallaan kaksi maailmanmestaruutta ja yhden olympiakullan. Viime kaudella häntä ei nähty ollenkaan maajoukkuekuvioissa mukana. Taustalta paljastuu varsin sympaattinen syy.

Rajala murtautui ensimmäistä kertaa Leijonien MM-miehistöön keväällä 2019, kun Suomi otti Bratislavasta yllätyskultaa.

Sen jälkeen Rajala oli mukana keväällä 2022, kun Leijonat niitti menestystä sekä olympia- että MM-tasolla. Mukaan tarttui toinen MM- ja olympiakulta.

Viime kaudella Rajalaa ei näkynyt lainkaan maajoukkueympyröissä. Hän ei ollut mukana yhdessäkään EHT-turnauksessa eikä myöskään kevään MM-kisoissa Tshekeissä.

Taustalta paljastuu varsin sympaattinen syy.

– Viime kausi jäi maajoukkuepelien osalta väliin, koska tiesin, että meille syntyy loppukaudesta lapsi. Sen takia en lähtenyt ollenkaan mukaan, kun tiesin, että kisat jäävät ehkä väliin, Rajala kertoo MTV Urheilulle.

Nyt tilanne on toinen. Rajala nimettiin mukaan heti syksyn ensimmäiseen maajoukkuetapahtumaan Karjala-turnaukseen.

Jere (Lehtinen, Leijonien GM) ja ”Pendo” (Antti Pennanen, Leijonien päävalmentaja) olivat katsomassa meidän peliämme Bielissä. Ilmoitin silloin, että haluan olla näissä turnauksissa mukana. Hienoa, että pääsin heti Karjalaan.

– Yritän antaa mahdollisimman hyvät näytöt. Kisat ovat mielessä kuitenkin. Olisi hienoa pelata vielä siellä loppukaudesta, Rajala toteaa.

Rajala on ollut Leijonien ehdotonta parhaimmistoa Karjala-turnauksessa. Hän oli esillä jo torstain Sveitsi-ottelussa, minkä jälkeen hän nakutti tehot 1+1, kun Suomi kaatoi lauantaina Tshekin 4–0.

– (Harri) Pesoset, Rajalat ja muut kokeneet kaverit ovat pelanneet hienosti, Leijonien päävalmentaja Pennanen kehui lauantain Tshekki-pelin jälkeen.

Vaikka Rajala on jo Pennasen sanoin kokeneempaa osastoa, osaa hän yhä innostua EHT-tason onnistumisista.

– Kyllä noista tulee sellainen pikkupoikamainen fiilis. Ei ole iällä väliä, aina hienoa, Rajala fiilistelee virneen kera.

2:18img

Antti Pennanen vitsaili Leijonien maalivahdin illan erikoisuuksista

2:23img

Emil Larmilla "larmimainen" päivä Leijonien tolppien välissä

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat