Liettua on kieltämässä turkistarhauksen. Liettuan parlamentti hyväksyi turkistarhauskiellon tänään äänin 68–25.
Asiasta uutisoi Liettuan yleisradioyhtiö LRT. Suomessa siitä kertoo eläinsuojeluliitto Animalia tiedotteessaan.
Liettua oli viime vuonna 2022 Euroopan kolmanneksi suurin minkintuottajamaa Puolan ja Kreikan jälkeen.
Kun Liettuan presidentti on vahvistanut lain, maasta tulee Euroopan unionin 20. maa, joka kieltää turkistarhauksen joko täysin tai osittain. Presidentillä on 10 päivää aikaa allekirjoittaa laki.
Jos laki hyväksytään, kielto tulisi voimaan vuonna 2027.
Lue myös: Pohjalaiskansanedustajat vaativat tukea turkistuotannon jatkumiselle
Lue myös: Hallitus pyrkii parantamaan turkiseläinten hyvinvointia laatukriteeristöllä
Suomi on Euroopan viimeisiä maita, joissa yhä harjoitetaan turkistarhausta, Animalia muistuttaa.
Suomen lisäksi enää Bulgaria, Kreikka, Kypros, Portugali, Puola ja Romania sallivat turkistarhauksen ilman mitään rajoituksia. Ruotsissa turkistarhauksen täyskieltoa valmistellaan.
Liettuassa toimii tällä hetkellä yli 100 turkistarhaa, joissa on muun muassa miljoona minkkiä. Minkkien lisäksi maassa tarhataan chinchilloja, joita on noin 30 000 yksilöä 31 turkistarhalla.
Lue myös: Vihreiden Harjanne toivoo turkistarhauksesta omantunnon kysymystä, kristillisdemokraatit näkee asian hankalana – "Olen seisonut sen kannalla, että työpaikat ovat arvokkaampia"
Lue myös: Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä etenee eduskuntaan
5:50