LM: Suomi on tilannut noin 2,5 miljoonaa koronarokotetta – toimitusaikataulu yhä vahvistamatta

LK 9.12.2020 koronarokote
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 19.12.2020 08:03(Päivitetty 19.12.2020 08:04)

MTV UUTISET - STT

Suomi on tilannut Pfizerin ja Biontechin valmistamaa koronarokotetta 2,59 miljoonaa annosta, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) Lännen Medialle.

STM:n kansainvälisten asioiden johtajan Outi Kuivasniemen mukaan Suomi tulee saamaan kaikki tilaamansa rokoteannokset. Kuivasniemi kertoo LM:lle, että rokotteiden toimitusaikataulu on kuitenkin yhä vahvistamatta.

STM kertoi eilen, että ensimmäinen erä koronavirusrokotteita saapuu Suomeen joulunpyhinä ja rokottaminen pyritään aloittamaan yhdessä EU-maiden kanssa 27. joulukuuta. Alustavan tiedon mukaan ensimmäinen rokote-erä on noin 10  000 annosta, mikä riittää 5  000 ihmisen rokottamiseen.

Kuivasniemen mukaan ensimmäisen erän lisäksi Suomeen saadaan viikoittaiset erät, joiden määrä vahvistuu ensi viikolla. Rokotteiden kokonaismäärästä suuri osa on suunniteltu toimitettavaksi ensi vuoden kesään mennessä, Kuivasniemi kertoo LM:lle.

STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että ensimmäisenä rokotetaan koronapotilaita hoitava henkilöstö. Kumpulaisen mukaan ensimmäiset rokoteannokset kuljetetaan eri puolille maata "alueellisen tasa-arvon nimissä" joulunpyhinä.

Rokottamisen aloittaminen edellyttää, että rokotteet ovat saaneet myyntiluvan Euroopan komissiolta. Komissio tekee myyntilupaa koskevan päätöksen Euroopan lääkeviraston EMA:n suosituksen jälkeen. EMA:n päätöstä asiasta odotetaan maanantaina.

Lue myös: 

Yhdysvaltain lääkevirasto hyväksyi Modernan koronarokotteen

Venäjällä kehitellään "kevytkoronarokotetta" – vaikuttaa väitetysti nopeammin ja suojaa vähemmän aikaa

Kaikki suomalaiset saattavat saada koronarokotteen ensi vuonna – "Lähtökohdat ovat hyvät"

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus