Maatalousyrittäjillä suuria vaikeuksia investointien rahoittamisessa: "Meillä ei ole kohta huoltovarmuutta"

Jopa 70 prosentilla maataloustuottajista on suuria vaikeuksia investointien rahoittamisessa, selviää Itä-Suomen MTK-liittojen kyselystä. 

Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliiton eli MTK:n kyselyn viljelijäpalaute kertoo, että tuottajien mielestä pankeilla ei ole enää asiantuntemusta toimialasta.  

Myös tilojen arvot lasketaan alakanttiin ja vakuuksilta vaaditaan mahdottomia. 

– Ennen lainan maksuajat olivat viidestätoista kahteenkymmeneen vuoteen. Nyt pahimmillaan vaaditaan seitsemässä vuodessa isojakin lainoja takaisin, MTK:n Pohjois-Karjalan toiminnanjohtaja Jari Rouvinen kertoo. 

Lainojen arvot saattavat olla jopa miljoonia euroja, eikä väliaikaista rahoitusta saa Rouvisen mukaan edes viivästyneitä tukia vastaan.  

Maatalouden suurin rahoittaja OP-ryhmä ei näe tilannetta yhtä synkkänä.

– Vakuuksiin liittyvässä keskustelussa usein jää huomioimatta se, että niiden arvot muuttuvat meidän ympäröivän maailman muutoksen myötä, OP-ryhmän johtaja Teppo Pöllänen kommentoi.

Hänen mukaansa vakuuksien arvonmuutokset vaikuttavat suoranaisesti luoton saantiin. 

Huolta myös sukupolvenvaihdoksista

Tiloilla ollaan huolissaan myös sukupolvenvaihdosten toteutumisesta. 

– Meillä ei ole kohta huoltovarmuutta. Ei ole nuoria, jotka lähtisivät tällaiseen hullutukseen mukaan, Rouvinen toteaa. 

Janne Haatainen on yksi maatalousyrittäjistä, joka on laittanut pillit pussiin ja tilan myyntiin. 

– Kiinnostuneita on ollut aika monta ja nuoria alle 30-vuotiaita, mutta pankin rahoitus on mitätön siihen laskennalliseen arvoon mikä tässä on, hän toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat