Maria Guzenina valmistautuu esittämään tulevana sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -parketeilla samban tähtiopettajansa Sami Heleniuksen kanssa,
Kansanedustaja Maria Guzenina ja hänen tähtiopettajansa Sami Helenius tekivät tuomareiden silmissä kehityksen toisella Tanssii Tähtien Kanssa -viikolla, jonka päätteeksi sunnuntain suorassa lähetyksessä kaksikko tanssi valssin.
Guzenina ja Helenius kertoivat MTV Uutisille illan suoran lähetyksen jälkeen esityksen menneen heidän osaltaan nappiin.
– Se meni ihan niinkuin olimme harjoitelleet ja jopa paremmin tuossa livessä, Helenius arvioi.
– Olin suorastaan häkeltynyt siitä, että sieltä tuli yksi kahdeksikko ja ne molemmat seiskat. Kun katsoo, miten viime viikolla pisteitä annettiin, niin ajattelen, että jos parannetaan yhdellä pisteellä per tuomari, niin se on jo aikamoinen saavutus. Varsinkin tämä sanallinen palaute mitä saatiin, se oli oli tosi kannustavaa, Guzenina pohti.
Tulevana sunnuntaina Guzenina ja Helenius tanssivat samban, ja kertovat aikovansa tuoda tuolloin tanssilattialle tarinan, joka sisältää sekä viettelystä, että samban "hot hot hotia".
Haavereiltakaan tanssiharjoituksissa ei ole vältytty. Guzeninalla on kyljessään treeneistä tullut pieni hiusmurtuma, mutta se ei kuitenkaan hänen mukaansa menoa hidasta. Loukkaantuminen ei Guzeninan ja Heleniuksen mukaan vaikuta juurikaan heidän harjoitustensa sisältöön.
– Minut on hyvin teipattu ja tiedämme, että se on siellä, niin kyllä se sieltä aikanaan paranee, Guzenina kertoi.
Lähipiiri on ollut Guzeninan tanssimatkasta innoissaan. Parhaan palautteen Guzenina sai edellisviikolla ensimmäisen tanssinsa jälkeen omalta lapseltaan.
– Hän sanoi, että "sä näytit todella kuumalta". Se oli silloin sen ensimmäisen cha cha chan jälkeen. Olin siiten, että kiitos, ja nyt tuli sitten myös ihana palaute, että tanssi oli tosi kaunis. Kyllä siellä kotikatsomossa on kyllä seurattu.