Marjut vei bussirahaa kerjänneen pikkupojan syömään – paljastui, että kotona odotti pikkuveli yksin ja nälissään: "Hänen kaltaisiaan lapsia on ihan liikaa"

Marjut Ruusuvaara, 47, on empaattinen ja auttavainen nainen, jolla on sydän paikallaan. Hän kertoo törmäävänsä usein tilanteisiin, joissa ihminen kaipaa apua.

Viimeisin tällainen kohtaaminen tapahtui noin 10-vuotiaan pojan kanssa reilu viikko sitten. Marjut oli puutarhatöiden jälkeen lähtenyt kauppaan ja kulki omissa ajatuksissaan kaupan hyllynvälistä toiselle.

Yllättäen hänen luokseen tuli pieni poika, joka kysyi hyvin epäselvästi muutamaa kolikkoa bussilippua varten. Poika ei ollut kerjäläisen näköinen, sillä hänellä oli puhtaat ja ehjät vaatteet. Lapsen ulosanti oli hieman ujo ja arka.

Marjut vastasi pojalle, ettei hänellä ole kolikoita ja jatkoi kauppakierrostaan. Hän tapasi tuon samaisen pikkupojan noin puoli tuntia myöhemmin läheisellä bussipysäkillä, josta Marjut oli itsekin nousemassa bussiin.

– Kysyin jo kaukaa pikkupojalta, saiko hän rahat kasaan, Marjut muistelee toista kohtaamistaan taskunpohjiaan kaivelevan pikkupojan kanssa.

– Ilahduin, kun huomasin, että poika oli oikeasti kerännyt rahaa bussiin.

Marjut kirjoitti sydäntä riipaisevasta kohtaamisestaan myös Facebook-päivityksen:

Jos upotettu Facebook-päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Poika oli aikuisen miehen velankeruureissulla

Kaksikon välillä alkoi vähäsanainen ja ujohko keskustelu: poika katseli kengänkärkiään ja Marjut esitti pojalle varovaisia kysymyksiä hieman äidillisessä hengessä.

Poika kertoi olleensa hakemassa pikkuveljeään, mutta Marjutin kysyessä, missä veli oikein oli, vähäsanainen pikkupoika ontui tarinassaan.

Huono-osaisten lasten parissa työskennellyt Marjut sai lyhyen keskustelun aikana myös kiinni siitä, millaisissa oloissa poika mahdollisesti eli. Tuo 10-vuotias poika ei ollut hakemassa pikkuveljeään, vaan hän oli aikuisen miehen puolesta velankeruureissulla kaukana kotoaan.

Siinä samassa Marjut unohti olleensa matkalla kotiin ja kysyi pojalta, lähtisikö tämä hänen kanssaan syömään. 

– Mietin, että jos hän haluaa puhua jostain tai vain olla hiljaa jonkun kanssa. Hän vaikutti niin yksinäiseltä, ja se tilanne oli hänelle liian normaali, Marjut kuvailee.

Pieni poika oli ilmeisen tottunut tuntemattomiin aikuisiin. Siksi hän ei tuntunut epäilevän Marjutin tarkoitusperiä, vaan seurasi tätä läheiseen Hesburgeriin.

Pilkettä silmäkulmassa

Parivaljakko ei keskustellut juurikaan, sillä poika lähinnä keskittyi ahmimaan hampurilaisateriaansa hyvällä ruokahalulla – olihan viimeisimmästä aamun ateriasta jo pitkä tovi.

– Kai sinä tiedät, ettei vieraiden ihmisten matkaan saisi lähteä, Marjut kysyi pojalta, joka oli ehtinyt jo hieman rentoutua.

Tarkkaavaisen pojan kasvoille nousi ilkikurinen ilme.

– Joo, mutta kun sun kassissa oli villalankoja ja kissanruokaa, niin ajattelin, ettei se koske mummoja, lapsi vastasi ja kaksikko repesi nauruun.

Tuon lyhyen kohtaamisen aikana Marjutin ja pikkupojan välille tuntui syntyneen yhteisymmärrys ja lämmin luottamuksen ilmapiiri.

– Siinä hetkessä oli niin hyvä tunnelma. Uskon, ettei hänellä ole useinkaan tuollaista tunnelmaa kotonaan, Marjut pohtii jälkeenpäin vakavoituneella äänensävyllä.

Auttaminen herätti surun

Kun parivaljakko oli syönyt, Marjut kävi ostamassa lähikaupasta pojan veljelle tämän lempiruokaa, makaronilaatikkoa. Hän halusi varmistaa, että myös perheen nuorimmainen saisi jotain syödäkseen – olihan isoveli yrittänyt säästellä hampurilaisateriansa tähteitä kuusivuotiasta velipoikaansa varten.

Lopuksi poika kiitti sen enempää nöyristelemättä ja kaksikon tiet erkanivat.

Vaikka pojan kanssa vietetty aika oli rentoa yhdessäoloa, Marjutin kotimatkaa varjosti suru. Nainen pohti lyhyen kotimatkansa aikana kyynelehtien, miten hän olisi voinut auttaa poikaa enemmän.

Hän kuitenkin uskoo, ettei olisi siinä tilanteessa voinut tehdä enempää, niin valitettavaa kuin se onkin.

– En koe olleeni pääosassa, vaan hän, tuo poika – ja hänen kaltaisensa lapset, joita on ihan liikaa, Marjut toteaa haikeana.

Ihmisillä ei enää ole aikaa toisilleen

Marjut on elämänsä aikana nähnyt monia pieniä lapsia, joiden elämä ei ole niin auvoista kuin sen kuuluisi olla kasvavalle lapselle. Suomessakin on paljon lapsia ja nuoria, jotka syystä tai toisesta joutuvat astumaan liian aikaisin aikuismaisiin saappaisiin ja olemaan tilanteessa, jossa heidän on vain selvittävä – surullisen usein päihteiden avulla.

Huono-osaisten lasten ja nuorten lisäksi hyvinvointivaltiossamme on paljon ihmisiä, joilla on niin pieniä kuin suuriakin ongelmia. He eivät joko osaa pyytää apua tai apua pyydettäessä muut vain ummistavat silmänsä hätää kärsivälle.

– Nämä ihmiskohtaamiset kuvastavat yhteiskuntaamme niin raa’alla, surullisella ja pelottavalla tavalla, Marjut sanoo viitaten kohtaamiinsa apua tarvitseviin ihmisiin.

Marjut onkin huolestunut siitä, ettei ihmisillä tunnu olevan enää aikaa toisilleen, oli kyseessä sitten tuttu ystävä ja naapuri tai tuntematon vastaantulija.

– Miksei se bussipysäkillä yksin oleva poika voisi olla yhtä läheinen kuin entinen luokkakaveri – et vain sillä hetkellä tiedä hänen nimeään.

Ihmiset eivät enää vilkuille ympärilleen ja elä hetkessä. Kiireinen arki ja etenkin älypuhelimet vievät keskittymisen toisaalle. Ystävien kanssa käydyistä keskusteluhetkistä, ravintolailloista ja työmatkoista on tullut kännykän pläräilyä, ei aitoa yhdessä- ja läsnäoloa.

Samalla hyvät käytöstavat unohtuvat ja ihmiset muuttuvat välinpitämättömiksi ja etäisiksi. Ei ihmekään, että toisen hätää tai avuntarvetta ei huomata, kun kissavideotkin tuntuvat olevan toista ihmistä tärkeämpiä.

”Koko maailmaa ei tarvitse pelastaa”

Marjut ymmärtää, ettei jokainen koe samanlaista auttamisenhalua, eikä kaikilla riitä rohkeus tuntemattomien tai edes läheistensä auttamiseen ja huomioimiseen.

– Pitäisi kuitenkin uskaltaa ajatella, että entä jos minä joskus. Varmasti jokaisesta olisi kiva, jos joku huomaisi, että on paha olo tai on kadoksissa tai yksinäinen, Marjut muistuttaa kainosti.

Auttaminen ja välittäminen eivät tarkoita suuria tekoja – yksikin kaunis sana voi riittää pelastamaan yksinäisen ihmisen päivän. Kyse on arkisista huomionosoituksista, jotka tekevät toiselle hyvän mielen.

– Pidetään silmät ja etenkin sydän auki ja ollaan yhdessä täällä. Koko maailmaa ei tarvitse pelastaa, mutta sekunnin sadasosista voi tehdä parempia, Marjut tiivistää tärkeän sanomansa.  

LUE MYÖS: Opettaja näkee Suomen karun todellisuuden: "Ekaluokkalaiset voivat sanoa, ettei heillä ole rahaa ruokaan"

LUE MYÖS: Kommentti: Huono-osaisuus on myös lasten ja nuorten ongelma – ja niin sen ei pitäisi olla

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!