Kun Kansainvälinen olympiakomitea kokoontuu ensi viikolla ratkaisemaan Venäjän kohtaloa reilun kahden kuukauden päästä käynnistyvissä Pyeongchangin talviolympialaisissa, se joutuu tekemään ratkaisun rakentamaansa ongelmaan erittäin vaikeissa olosuhteissa, toteaa C Moren hiihtoselostaja Antero Mertaranta.
Vuonna 2016 kahdessa osassa julkaistu McLaren-raportti osoitti kiistatta sen, että Venäjällä on ollut järjestelmällistä ja valtiojohtoista dopingkulttuuria. Todistusainestoa tästä on ollut eri instanssien mukaan riittävästi, jotta varmuus on saatu. Tärkeänä lenkkinä tietojen saamisessa on ollut Sotshin kisojen entinen antidopinglabotorion johtaja Grigori Rodtshenkov, joka majailee nykyisin Yhdysvalloissa.
Koko vyyhti kulminoituu kevään 2014 Sotshin talvikisoihin. Denis Oswaldin johtama kurinpitokomitea on saanut McLaren-raportista tarvittavat todisteet siitä, miten urheilijoiden näytteitä on Venäjällä käsitelty. Nyt olisi koko huippu-urheilua seuraavan yleisön kannalta tärkeää, että tämä iso kuva saataisiin selväksi. Ja sehän ei tietenkään selviä lopullisesti ennen kuin Venäjä itse myöntää, että järjestelmä on ollut olemassa tai vastaavasti joku urheilija tekee ensimmäisen ulostulon. Tähän asti, aina kun McLaren tai Oswald ovat tulleet ulos tiedoillaan, Venäjä on tyrmännyt ne saman tien, erilaisiin salaliittoihin perustuen.
Maailman antidopingtoimisto Wada ei ole myöskään pyynnöistä huolimatta saanut tähän päivään mennessä Venäjän antidopingviranomaisilta sen urheilijoiden testaushistoriaa vuosilta 2011–15, eikä ole tämän listan puuttumisen takia myöskään hyväksynyt Venäjän antidopingjärjestöä Rusadaa takaisin toimintansa piiriin. Jos Venäjä antaisi nämä tiedot Wadan käyttöön, se olisi kenties avain vyyhdin avautumiseen.
Tämä on se kuuluisa iso kuva. Asian etenemiseen liittyy kuitenkin koko joukko yksityiskohtia, jotka kaipaavat nopeaa selvitystä, ratkaistaessa Venäjän hiihtäjien olympiakohtaloa. Olen käynyt tapausta läpi useiden asiantuntijoiden kanssa, jotka haluavat pysyä anonyymeina, koska saattavat joutua osallistumaan mahdolliseen päätöksentekoprosessiin.
Kansainvälinen olympiakomitea
KOK on siis asettanut kuusi venäläistä hiihtäjää, Aleksandr Legkovin, Aleksei Petuhovin, Maksim Vylegzhaninin, Jevgeni Belovin, Julia Ivanovan ja Jevgenia Shapovalovan, elinikäiseen kilpailukieltoon olympialaisissa, perustuen edellä mainittuihin todistusaineistoihin. Ensimmäinen avaus on tehty Legkovin osalta. Hänen näytepullonsa ovat olleet asiantuntijaryhmän tutkittavana ja niissä on todettu naarmuja, joista on tultu siihen johtopäätökseen, että Legkovin näytteitä käsiteltiin Sotshin kisoissa. 
Aleksandr Legkov
Mikäli Venäjän hiihtoliitto valittaa sekä Legkovin että muiden kilpailukiellossa olevien hiihtäjien tapauksesta urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CAS:iin, ongelmaksi muodostuu aikataulu. CAS:n on tehtävä tutkimukset ja johtopäätökset nopeasti, koska olympialaiset ovat jo ovella. Samaan aikaan voi osoittaa KOK:ta sormella siitä, että se on jälleen jättänyt omat päätöksensä aivan viime tippaan.
KOK työnsi Rion kesäolympialaisten alla vastuun lajiliitoille, jotka nimesivät ne urheilijat, joilla oli heidän mielestään puhdas dopinghistoria. CAS kävi nämä urheilijat läpi ja palautti KOK:lle listan, jonka perusteella tietty määrä venäläisiä urheilijoita sai esiintyä Rion olympialaisissa. Tästä on kuitenkin kulunut toista vuotta ja taas ollaan samassa tilanteessa. Pari kuukautta ennen kisoja joudutaan jälleen miettimään, pitääkö tällainen prosessi käydä läpi.
KOK kokoontuu Sveitsin Lausannessa ensi viikolla, joulukuun 5. päivänä, ja tässä kokouksessa pitäisi päättää Venäjän kohtalo tulevia olympialaisia ajatellen. On mielenkiintoista nähdä, miten KOK pääsee ulos nurkasta, johon se on itsensä maalannut. Asiantuntijoiden mukaan yleisin vaihtoehto hiihtäjien kohtalosta on sama kuin urheilijoilla Rion kisoissa – ne hiihtäjät, joiden dopinghistoria on selkeä ja puhdas, ovat mukana kisoissa, mutta ne, jotka ovat nyt elinikäisessä kilpailukiellossa, ovat todennäköisesti kisoista poissa.
Toinen, dramaattisempi vaihtoehto on se, että koko Venäjä suljetaan ulos olympiakisoista, mutta tähän ei oikeastaan kukaan usko. Muun muassa Kansainväliseltä jääkiekkoliitolta on saatu ulostulo siitä, ettei voida käyttää tällaista kollektiivista rangaistusta, koska joukossa on urheilijoita, joiden testaushistoria on puhdas.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS
Palataan ajassa taakse päin viime talveen, jolloin FIS asetti nämä kuusi edellä mainittua hiihtäjää väliaikaiseen kilpailukieltoon. Venäjä valitti kilpailukielloista CAS:iin, joka totesi silloin, että näillä argumenteilla, jotka heille oli toimitettu, kilpailukielto loppuu 31. lokakuuta 2017, ellei uusia todisteita näitä hiihtäjiä vastaan ole. Ja kun sellaisia todisteita ei ilmaantunut, kolme venäläisistä kilpaili Rukalla.
Ironiseksi asian teki se, että toinen instanssi (lue KOK) on asettanut hiihtäjät elinikäiseen kilpailukieltoon olympialaisissa, mutta FIS:n alaisessa kilpailussa he saivat kilpailla.
Kunnes asia sai torstaina uuden käänteen, kun FIS:n dopingpaneeli asetti kyseiset hiihtäjät uudelleen toistaiseksi voimassa olevaan kilpailukieltoon. Tämä päätös tuntuu loogiselta, koska olettaa sopii, että KOK:lla ja FIS:llä pitäisi olla sama tutkintamateriaali käytettävissään.
Urheilijan oikeusturva
Kattojärjestöjen ja lajiliittojen norsunluutornista laskeudutaan lopulta sinne perustasolle, yksittäisten urheilijoiden kohtaloon.
Tuskin kukaan rohkenee kyseenalaistaa ammattihenkilöiden tekemiä dopingraportteja, saati kurinpitopäätöksiä, mutta myös yksittäisen urheilijan oikeusturva on oltava aukoton.
Koko selkkaus on johtanut myös siihen, että lähes kaikilla on joku mielipide venäläisistä hiihtäjistä. Ääriesimerkki tästä on kanadalaishiihtäjä Alex Harveyn kesällä antamat lausunnot ja vihjailut koskien Sergei Ustjugovia. Tällaiset urheilijoiden ulostulot julkisuudessa eivät edistä asioiden käsittelyä. Vakavissa dopingepäilyissä valta, vastuu ja tiedotus on niillä tahoilla, joille se oikeudellisesti kuuluu. Ja jotka varmasti tietävät, keitä tutkitaan ja miksi! 
Sergei Ustjugov ja Alex Harvey MM-Lahdessa viime keväänä.
Ja sen jälkeen viivan alle jää ainoastaan kaikkien yhteinen näkemys ponnistelusta puhtaamman urheilun puolesta. Ettei yhdenkään urheilijan tarvitsisi tulevissa olympialaisissa tai myöhemminkään miettiä, onko vieressä oleva kilpakumppani puhdas vai ei. Myönnän, saattaa olla taivaanrannan maalailua, mutta jostakin se on lähdettävä teosta toteuttamaan.
Lopuksi sangollinen kylmää vettä niskaan: mitä jos Venäjä ei myönnä mitään? Eivätkä he luovuta pyydettyjä asiakirjoja? Riittävätkö olemassaolevat todisteet silloin loppuun saakka? Vai käydäänkö poliittista valtapeliä ja käräjöintiä hamaan tulevaisuuteen?