Mestis-seurat kyllästyivät vaikenemaan – uusi pomo väläyttää kovia keinoja kevään Liiga-neuvotteluihin: "Nyt sitä vaihtoehtoa ei enää ole"

1.04334955
Mestis-seurat halusivat oman edustajan kevään sarjajärjestelmäkeskusteluihin. Niinpä vanha puheenjohtaja sai väistyä.Mikko Lieri / All Over Press
Julkaistu 22.12.2023 18:07
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Mestis-seurat päätyivät keskiviikkona kovaan ratkaisuun, kun Mikko Saarni nostettiin Sami Kauhasen tilalle sarjan taustayhdistyksen Sarjaseurat ry:n puheenjohtajaksi. Taustalla oli seurojen pitkin syksyä virinnyt epäluottamus kaksoisroolissa toiminutta Kauhasta kohtaan. Saarni odottaa kevään sarjajärjestelmäkeskusteluista vaikeita.

Myös Jokereiden puheenjohtajana toimivan Saarnin tehtävänä on edustaa Mestis-seuroja tammikuussa alkavissa sarjajärjestelmäkeskusteluissa. Kauhanen vaihtui Saarniin seurojen luottamuspulan vuoksi.

MTV Urheilu kertoi aiemmin joulukuussa, että seuroja arvelutti Kauhasen toimiminen sekä Mestiksen puheenjohtajana että Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana. Seurat kokivat, että kaksoisroolissa oli ristiriita, joka heikensi Mestiksen edunvalvontaa. Seurat halusivat oman äänensä kuuluviin ja keskusteluihin edustajan, joka ajaisi puhtaasti Mestiksen etua.

– Lähinnä periaatteellinen asia oli se, että Mestis-seurat kokivat, että on parasta, että siellä on joku seurojen oma edustaja niissä keskusteluissa ajamassa Mestis-seurojen etua, Saarni sanoo.

Saarnin mukaan Kauhasen rooli olisi ollut keskusteluissa hyvin haastava, sillä Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana hän edustaa keskusteluissa liittoa.

– Sopimusneuvottelut eivät missään nimessä ole helppoja, niin ehkä seurat kokivat sen niin, että Sami oli niin vaikeassa välissä, koska hänen pitää miettiä myös sitä liiton etua vahvasti työnsä puolesta.

Omaa rooliaan tulevissa keskusteluissa Saarni kuvailee seuraavasti.

– Tarkoitus ei ole aiheuttaa hämmennystä. Tarkoitus on valvoa, että Mestis-seurat huomioidaan näissä keskusteluissa ihan uudella tavalla.

MicrosoftTeams-image (44)

Mikko Saarni valittiin Mestiksen puheenjohtajaksi keskiviikkona.

Kriittistä keskustelua

Kauhanen valittiin Mestiksen puheenjohtajaksi kesäkuussa. Kausi jäi reilun puolen vuoden mittaiseksi.

Saarnin mukaan seurat alkoivat nostaa kokemaansa ongelmaa esiin syksyn mittaan, kun sarjajärjestelmäkeskustelut kiihtyivät. Vaikka kritiikki Kauhasen asemaa kohtaan oli kovaa, sanoo Saarni keskusteluita käydyn hyvässä hengessä. Hänen mielestään asia ei henkilöitynyt Kauhaseen, vaan asia oli periaatteellinen.

– Se oli mahdoton tilanne hoitaa niitä kahta positiota.

Kauhanen sanoo ymmärtävänsä seurojen näkökulman tilanteessa, mutta ei allekirjoita näkemystä ongelmasta.

– Tämä ei ole henkilösidonnainen asia vaan enemmänkin tilannesidonnainen ja roolisidonnainen ratkaisu. Siinä mielessä, niin kuin sanottua yhdistyselämässä toimiessa näitä aina tulee välillä, Kauhanen sanoo.

– Itse en ehkä kokenut niin ongelmallisena sitä asiaa (kaksoisroolia). Mutta kuten sanottua, seurat päätyivät tähän ratkaisuun. Se oli heidän tahtotilansa ja nyt mennään sitten näin eteenpäin.

LUE MYÖS: SM-liigan puheenjohtaja suuren päätöksen taustoista: "Liiga kehittyy hyvään suuntaan"

LUE MYÖS: Petteri Sihvoselta painava huomio SM-liigan isosta päätöksestä – hylätty seura teki valtavan palveluksen

Jääkiekkoliiton alaisena sarjana Mestis ja sen edustajat tulevat olemaan jatkossakin tiiviisti tekemisissä Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan Kauhasen kanssa. Kauhasen mukaan hänen syrjäyttämisensä Mestiksen puheenjohtajan paikalta ei jättänyt pahaa verta osapuolten välille.

– Käytiin kriittisiä keskusteluita asioista ja puolin ja toisin tuotiin asioita esille. Ei tässäkään ratkaisussa mihinkään sapeleiden kalisteluun olla lähdössä. 

Kauhanen kertoo keskustelleensa pitkään Saarnin kanssa heti torstaiaamuna tämän puheenjohtajavalinnan jälkeen. Saarnin mukaan tapaus ei jättänyt mitään hampaankoloon ainakaan Mestis-seurojen puolelta.

Kauhasen mukaan kevään keskusteluissa pyritään menemään eteenpäin ratkaisukeskeisesti.

– Keskeisenä tavoitteena liitollakin on, että Mestis-seurat voivat hyvin ja Mestis kehittyy sarjana niin kuin sen kuuluukin kehittyä, Kauhanen sanoo. 

– Kyllä Mestiksen, Sarjaseurojen ääni pitää tulla kuuluviin valmistelutyössä, että pystytään hahmottamaan paras mahdollinen ratkaisu kaikien kannalta.

Ei mikään ”smooth sailing”

Tammikuussa alkavista sarjajärjestelmäkeskusteluista on odotettavissa hankalat. Liigan ja Mestis-seurojen välillä on poreillut pitkin syksyä muun muassa Liiga-lisenssiä tavoitelleen TUTOn saaman kohtelun vuoksi. Turkulaiset kertoivat julkisesti vaikeuksistaan saada Liigan johtoa vuoropuheluun lisenssiehdoista.

– Aikahan sen nyt näyttää, miten tämä oikeasti menee, onko meillä paikka automaattisesti – niin kuin pitäisi olla – joka pöytään, Saarni sanoo.

Saarnin mielestä paljon on kiinni tahtotilasta, eli siitä, ovatko Liiga ja Jääkiekkoliitto valmiita keskustelemaan uudistuksia kaikkien – myös Mestis-seurojen – tarpeet huomioon ottaen.

– Nyt koeponnistetaan tahtotilaa. Se kertoo, onko tässä mahdollisuus vai ei. Tullaanko toiselta puolelta niin, että "mitäs nyt tehdään", vai tullaanko sieltä, että "hei, me ollaan päätetty nyt näin ja tässä on teidän vaihtoehdot", Saarni sanoo.

– Minä en usko – ikävä kyllä – siihen, että tämä olisi sellainen smooth sailing, koska aiheet ovat arkoja ja vaikeita.

LUE MYÖS: SM-liigalta isoja uutisia: Kiekko-Espoo ehdollisesti mukaan, TUTOlle pettymys

LUE MYÖS: SM-liigalta tyrmäyksen saanut TUTO ryhtyy vastatoimiin

Saarni painottaa, että keskusteluissa ei ole kyse vain sarjajärjestelmästä, vaan laajemmin suomalaisesta jääkiekosta. Pikkupaikkakunnilla, joilla monet Mestis-seurat pelaavat, tehdään hänen mukaansa ”paljon loistavaa jääkiekkotyötä”. Mestis-seurojen hyvinvointi on tärkeää koko alueelle.

– Mestiksen ja tämän tulevan b-tason paikan löytäminen suomalaisessa jääkiekossa on ensiarvoisen tärkeää, että pystytään olemaan siinä roolissa, missä minun mielestä sen b-tason pitäisi olla. Isona osana huippupelaajapolkua, mutta myös isossa roolissa suomalaisessa jääkiekossa ja harrastuksessa ylipäätään, Saarni sanoo.

– Vaihtoehtoja on varmaan monia, mutta tärkeintä olisi nyt, että se tahtotila löytyisi siihen, että se muutos tehdään. Sitten voi kaikki laittaa ideoita pöydälle ja yhdessä valitaan paras mahdollinen. 

"Viimeinen vaihtoehto"

Jos kevään keskustelut eivät suju toivottuun tapaan, on Saarnin mukaan asian vieminen Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) selvitettäväksi yksi etenemismahdollisuus. Muun muassa Suomen jääkiekkoilijat ry, eli jääkiekon Pelaajayhdistys on väläytellyt asian viemistä KKV:n selvitykseen, jos yhteistä linjaa sarjajärjestelmästä ei löydy.

Saarnin mukaan KKV ”on varmaan se viimeinen vaihtoehto”.

– Toivotaan nyt, että kun tammikuussa pitäisi keskustelut lähteä käymään, lähdetään niin sanotusti hyvällä jalalla, että kaikki olisivat siinä tahtotilassa, että nyt tehdään yhdessä Suomeen parempi sarjajärjestelmä. Kun siihen päästään, ollaan jo pitkällä.

LUE MYÖS: Pelaajayhdistys uhkaa SM-liigaa oikeustoimilla: "Jos tähän ei yhteistyössä päästä"

LUE MYÖS: SM-liigapomo vahvistaa: Tappara ”myllykirjeen” takana – lakiasiantuntijoilla selkeä kanta väärinkäytösepäilyihin

Kelpo selkänojaa antaa myös EU-tuomioistuimen torstaina antama jalkapalloon suunnitteilla ollutta Superliigaa koskeva päätös. Tuomioistuin katsoi, että Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ja Euroopan jalkapalloliitto Uefa ovat "käyttäneet hallitsevaa asemaansa jalkapallomarkkinoilla väärin" estäessään seuroja perustamasta uutta Superliigaa.

Saarni näkee päätöksellä olevan vaikutuksensa myös suomalaiseen jääkiekkokeskusteluun. Hänen mielestään päätös on asia, joka pitää ottaa vahvasti huomioon neuvottelupöydässä.

– Oletan, että kaikki ottavat sen huomioon. Ovat nähneet päätöksen ja sen mukaan edetään ja kaikki ymmärtävät realiteetit.

Saarni uskoo muutoksen olevan väistämätön.

– Enää ei minun silmissäni ole sitä vaihtoehtoa, että pidetään kiinni, kaivetaan kantapäät hiekkaan ja otetaan taisteluasento niin kuin perinteisesti on tapana ollut. Nyt sitä vaihtoehtoa ei enää ole, koska nyt laki ja fanit ovat sen muutoksen puolella. Se on niin vahva voima, että en usko, että nykyisellä tyylillä voidaan jatkaa enää hetkeäkään.

Tuoreimmat aiheesta

Mestis