Poliisi takavarikoi muun muassa kuusi Kalashnikov-rynnäkkökivääriä. Epäilty kertoi poliisille olleensa kiinnostunut aseista.
Poliisi epäilee useita ihmisiä deaktivoitujen sarjatuliaseiden hallussapitoon ja kauppaan liittyvässä kokonaisuudessa. Kaakkois-Suomen poliisin mukaan eteläkarjalainen mies on myynyt vaarallisiksi luokiteltuja sarjatuliaseita eteenpäin internetissä. Osa aseista on poliisin mukaan muokattu toimintakuntoisiksi.
Poliisi löysi viime keväänä lappeenrantalaiseen yritykseen tehdyssä kotietsinnässä useita erittäin vaarallisiksi luokiteltuja aseita, kuten kuusi Kalashnikov-rynnäkkökivääriä ja yhden neuvostoliittolaisen RPD-konekiväärin. Takavarikossa poliisi otti haltuunsa myös aseiden osia ja patruunoita.
Lappeenrantalaisyrityksen vastuuhenkilöt eivät ole rikoksesta epäiltynä kokonaisuudessa.
Poliisi: Aseita muokattiin toimintakuntoon
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teppo Tähtinen Kaakkois-Suomen poliisista kuvailee poliisin tiedotteessa kokonaisuutta poikkeukselliseksi. Hänen mukaansa epäilty hankki itselleen 12 ampumakelvottomaksi saatettua asetta.
– Saatuaan aseet haltuunsa pääepäilty muokkasi niitä toisen henkilön avustuksella takaisin toimintakuntoisiksi, Tähtinen kertoo tiedotteessa.
Hän täsmentää STT:lle, että aseet ovat peräisin Saksasta, mutta epäilty hankki ne Suomesta.
Lue myös: Vinkkimiesten uusi jakso julki: 3D-tulostetuista konepistooleista paljastui poliisin koeammunnassa häiriö – koko lipas tyhjäksi kerralla
Aseita myytiin tietoverkoissa
Mies myi poliisin mukaan aseita eteenpäin pääosin anonyymissä Wickr-sovelluksessa.
Poliisi selvittää yhä aseiden ostajia.
– Aseiden ostajien on tärkeää ymmärtää, että aseen hallussapito ilman asianmukaista aselupaa on rikos. Kehotankin kaikkia itsensä näiden aseiden ostajaksi tunnistavaa luovuttamaan ostetut aseet poliisille, rikoskomisario Teppo Tähtinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo tiedotteessa.
Tähtisen mukaan poliisi selvittää vielä, oliko myytyjen aseiden joukossa ampumakuntoisia aseita. Kaupattuja aseita ei poliisin mukaan ole toistaiseksi käytetty missään muussa rikollisessa toiminnassa.
Viittä epäillään kokonaisuudessa
Poliisin mukaan pääepäilty on kuulusteluissa kertonut hankkineensa aseita, koska hän oli niistä kiinnostunut.
Tähtisen mukaan miehellä on aiempaa rikostaustaa, mutta toistaiseksi ei ole tullut ilmi kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Mies on ollut tutkinnassa hetken aikaa vangittuna, kertoo Tähtinen.
Kokonaisuudessa on epäiltynä kaikkiaan viisi ihmistä. Pääepäillyn lisäksi muita epäillään kaupan rahoituksesta, aseiden hallussapidosta tai niiden saattamisesta taas toimintakuntoon.
Teknisessä tutkinnassa poliisi huomasi, että miehen hankkimat aseet oli deaktivoitu tavalla, joka on nykysäännösten vastainen. Tämän vuoksi poliisi luokittelee osan aseista toimintakykyisiksi deaktivoinnista huolimatta.
Poliisin mukaan rikos paljastui toisen tutkinnan yhteydessä. Tähtinen ei kommentoi STT:lle, millaisesta tutkinnasta on ollut kyse. Asekokonaisuutta koskeva tutkinta on siirtynyt syyteharkintaan.
Lue myös: Konepistoolilla räiskinyttä ei saatu oikeudessa selville – poliisi löysi toimivan sarjatuliaseen auton takapenkiltä
0:35